Lumo-tiimit ja yhteisö

Lumo-talon pihassa kukoistaa asukkaiden loihtima upea puutarha

Turun Kokkakatu 4:n Lumo-kotien asukkaat hoitavat yhdessä pihassaan hehkuvaa puutarhaa. Talossa asuva Sari Paananen kertoo, että kukkien, kasvisten ja marjojen ohella vaalitaan myös asukkaiden hyvää yhteishenkeä.

235x174

Heinäkuun lopussa Turun Majakkarannan Kokkakatu 4:n yläpihalla avautuu hämmästyttävä näky: tasanne täynnä toinen toistaan upeampia kasveja ja kukkia. Kasvimaalla satoa puskevat muun muassa erilaiset salaatit, raparperi, tilli, peruna ja lehtikaali. Vähän matkan päässä oksiaan ojentelevat puna-, musta- ja valkoherukat. Puutarhapöydän vierellä kohoaa komea syreeni, jota ympäröivät muun muassa begoniat, marketat ja samettiruusut.

Lumo-talon asukas Sari Paananen on iloinen siitä, että talon asukkaat ovat innostuneet oman puutarhan hoidosta. Kasveihin ja työkaluihin on käytetty talon saamaa Lumo-rahaa.

Sivummalla näkyy ainakin iiriksiä, rhododendroneja sekä herkkiä akileijoja. Pihan isot ja ryhdikkäät ruusut ovat lajiketta nimeltä Urho Kekkonen.

Myös auringonkukat kasvavat kohisten. Loppukesästä ne lienevät jo Lauri Markkasen mitoissa.

Lumo-asukkaat innolla mukana

Kokkakatu 4:n Lumo-tiimin puheenjohtaja Sari Paananen kertoo, että puutarha on talon asukkaiden yhdessä itse perustama ja hoitama.

– Talossamme asuva puutarhuri Pentti Kamberg toimii neuvonantajanamme. Mutta kaikki halukkaat saavat osallistua puutarhan hoitoon.

Puutarhan kastelurinkiin kuuluu tällä hetkellä kymmenkunta perhettä. Yhdellä perheellä on kerrallaan viikon mittainen vuoro, johon saa muilta apua, jos jollekin päivälle tulee este. Keväällä istutetaan taimia ja syksyllä laitetaan maahan kukkasipuleita. Pientä nyppimistä riittää melkein ympäri vuoden.

– Kaikki saavat sitten vähän marjoja ja vihanneksia popsittavaksi. Paitsi puput. Ne eivät pääse kiipeämään tänne yläpihalle.

Puutarhasta huolehtiminen luo yhteisöllisyyttä.

Talon asukkaat Raili Tuuli ja Raija Kilpinen pohtivat yhdessä Sari Paanasen kanssa puutarhan seuraavia hoitotoimia.

– Puutarhanhoidon myötä myös taloon muuttavat uudet perheet tutustuvat muihin ja me tutustumme heihin.

Paananen korostaa, että puutarhan hoito on kuitenkin täysin vapaaehtoista. Ketään ei velvoiteta mihinkään.

– Vapaaehtoisia on riittänyt mukavasti. On hienoa, että aktiivien joukko on hyvin monimuotoinen. Mukana on eri-ikäisiä naisia ja miehiä, myös lapsia. Talon Lumo-tiimi saa vuosittain käyttöönsä tietyn summan Lumo-rahaa, jolla olemme hankkineet muun muassa taimia ja työkaluja.

Kesätapahtumia, lautapeli-iltoja ja piknik-risteilyjä

Yläpihan puutarha toimii myös yleisenä kohtauspaikkana.

– Lumo-tiimi järjestää täällä erilaisia tapahtumia, esimerkiksi kesäjuhlia. Olemme pelanneet puutarhassa muun muassa krokettia. Alapihalla voi kokeilla petankkia ja salkotennistä. Kokoontumisia ja vapaamuotoisia kahvitteluhetkiä järjestetään toki myös sisällä yhteistilassa. Kerhohuoneessa on paljon lautapelejä: Alias, Trivial Pursuit, shakki, Kimble, Uno ja Bingo ovat asukkaiden yhteiskäytössä.

Lumo-talon kerhohuoneessa voi pelata yhteisiä lautapelejä ja tavata talon muita asukkaita.

– Uusin hankinta on Bingo, se tuntui viehättävän sekä vanhempia että vähän nuorempia. Myös shakilla on vakiintuneet ystävänsä.

Paananen mainitsee, että Lumo-tiimi järjestää perinteisesti joulun alla myös piknik-risteilyn Maarianhaminaan. Viime jouluna sitä täydennettiin vielä brunssilla Aboa Vetus & Ars Nova -museossa.

Alkaa piirtyä kuva, että Kokkakatu 4:n elämä on varsin yhteisöllistä.

– Meillä on täällä vähän niin kuin pieni kylä, melkein kaikki tuntevat toisensa. Jos naapurilta tarvitsee vaikkapa pientä lastenhoitoapua, niin sitä on helppo kysyä. Toisaalta kaikille annetaan myös oma yksityisyytensä, tilansa ja rauhansa.

Kuvaan sopii hyvin, että alueella on myös Lumo-yhteiskäyttöauto.

– Meidän perheessä on oma auto, joten emme ole vielä tarvinneet yhteiskäyttöautoa. On kuitenkin hyvä tietää, vaikkapa kesälomareissuja ajatellen, että muidenkin kaupunkien Lumo-yhteiskäyttöautot ovat kaikkien Lumo-kodissa asuvien käytössä. On myös hienoa, että yhteiskäyttöauto on ympäristöystävällinen hybridi, Paananen lisää.

Kokkakatu 4:n yhteiskäyttöauto on hybridi.

Turkulaisiin on ollut helppo tutustua

Paananen ja hänen poikansa Joona muuttivat Majakkarantaan reilut neljä vuotta sitten Vantaalta, niin ikään Lumo-kodista.

Muutto Lumo-kodista toiseen sujui tosi helposti ja näppärästi, irtisanoin vain vuokrasopimuksen ja solmin saman tien uuden.

Taloustutkimuksen viimevuotisessa tutkimuksessa Turku nousi Varsinais-Suomen parhaaksi asuinpaikaksi. Paanasen mielestä Turku on peräti koko Suomen paras asuinpaikka.

Sekä Sari Paananen että hänen poikansa ovat innokkaita keskiaikaharrastajia: repertuaariin kuuluvat muun muassa keskiaikainen tanssi, miekkailu ja jousiammunta. Historiallinen kaupunki ja sen aktiivinen keskiaikaseura tarjoavat harrastukselle paljon mahdollisuuksia.

– Turulla on upea historia, joka on vahvasti läsnä myös nykyhetkessä. Tuntuu sykähdyttävältä elää vanhassa kaupungissa, jonka keskipisteitä ovat eurooppalaiseen tapaan toisessa päässä katedraali ja toisessa päässä linna.

Paananen kertoo, että pääkaupunkiseudulta muuttaneen on ollut ylipäätään mutkatonta solahtaa osaksi turkulaista elämänmenoa.

– Mielestäni turkulaisiin on helppo tutustua. Pidän erityisesti siitä, että täällä osataan ottaa rennosti. Tuntuu, että ihmiset kävelevät kaupungillakin ilmaan turhaa kiirettä: he osaavat nauttia toistensa seurasta ja hienosta ympäristöstään.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu