Madetojankuja 1b

Pukinmäki, 00720 Helsinki

Katso kartalla
  • KerrostaloValmistuminen 14.12.2023
  • Kolmiot16 kpl48,568,5
    Yksiöt12 kpl2829,5
    Kaksiot12 kpl38,546

Madetojankuja 1b

Madetojankuja 1 sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä Kehä I:n tuntumassa. Liikenneyhteydet toimivat kaikkiin suuntiin. Pukinmäen juna-asemalle kävelee vain muutaman minuutin, josta Helsingin keskustaan hurauttaa junalla 15 minuutissa. Asunnon lähistöllä palvelee ympärivuorokautinen ruokakauppa. Malmin Nova palveluineen on vajaa 2 kilometrin päässä. Alueelta löytyy suomenkieliset päiväkodit, sekä peruskoulu ja lukio. Ulkoilumahdollisuudet ovat mainiot. Pukinmäen liikuntapuisto palvelee monipuolisesti alueen asukkaita. Puistosta löytyy jalkapallokenttää, hiekkakenttää, tenniskenttää, ulkokuntoiluvälineet ja tekojääkaukalo. Talvisin puistoon jäädytetään myös luonnonjääkenttä. Myös Vantaanjoen varsi tarjoaa vehreät lenkkipolut.

Kerhohuoneen yhteydessä sijaitseva talosauna sijaitsee talon 9. kerroksessa. Pyykkihuoltoa helpottamaan yhdeksännestä kerroksesta löytyy myös kuivaushuone. Kohteessa on yhteensä 16 autopaikkaa, joista osa sijaitsee katoksessa ja osa pihalla. Kaikki autopaikat on varusteltu lämmitystolpalla ja osa myös sähköauton latausmahdollisuudella.

Näiden Lumo-kotien vuokraan sisältyy 50 Mbit netti ja kaikenkarvaiset lemmikit ovat aina tervetulleita.

Lumo-asukkaana saat enemmän

Lumo-vuokrakodit tarjoavat turvallista ja ympäristöystävällistä asumista sekä parhaat asumisen palvelut.

Saat Lumo-palvelut ja Lumo-asukkaan edut käyttöösi My Lumo -palvelun kautta. Tutustu tarkemmin: lumo.fi/palvelut

  • Rakennustyyppi
    Kerrostalo
  • Valmistuminen
    14.12.2023
  • Energialuokka
    B_2018
  • Varallisuusrajoitettu
    Ei
  • Hissi
    Kyllä
  • Antennijärjestelmä
    Kaapeli-TV (DVB-C): DNA
  • Laajakaista
    DNA 50 Mbit/s
  • Savuton talo
    Talo on savuton. Tupakointi asunnoissa, parvekkeilla ja talon yhteistiloissa on kielletty.
  • Autopaikat
  • Talon yhteiset tilat
    Pyörävarasto, kerhohuone, talosauna, kuivaushuone, irtainvarasto, väestönsuoja

Tässä on kartta, joka on piilotettu ruudunlukijalta.

Pukinmäki

Pukinmäki sijaitsee Koillis-Helsingissä, Kehä I:n kupeessa. Monipuolisesta Pukinmäestä löytyy niin pientalo- kuin kerrostaloalueitakin. Kaikki peruspalvelut löytyvät näppärästi kävelyetäisyydeltä.

Monipuolisessa Pukinmäessä yhdistyvät mainiot kulkuyhteydet ja loistavat peruspalvelut

Junamatka Pukinmäen asemalta Helsingin keskustaan kestää vain reilu 10 minuuttia. Myös monipuoliset bussilinjat kuljettavat alueen asukkaita kätevästi eri puolille Helsinkiä. Autoilevat asukkaat pääsevät Kehä I:n kautta helposti eri puolille pääkaupunkiseutua.

Pukinmäen juna-aseman vieressä palvelee ympärivuorokautinen ruokakauppa. Alueella on myös apteekki ja muutamia ravintoloita. Lisäksi Malmin Nova palveluineen sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä.

Luonnon ääreen pääsee nopeasti ja Vantaanjoen vehreä varsi tarjoaa kauniit lenkkipolut ympäri vuoden. Lähistöllä on myös useita puistoalueita, joista Pukinmäen Rantapuisto on yksi laajimpia Lemmikkien omistajien ilona lähialueilta löytyy runsaasti hyviä koirapuistoja. Pukinmäen liikuntapuisto liikuttaa monenlaista liikkujaa – puistosta löytyy jalkapallokenttää, hiekkakenttää, tenniskenttää, ulkokuntoiluvälineet sekä tekojääkaukalo. Talvisin puistoon jäädytetään myös luonnonjääkenttä.

Lumo-kodeilla on laaja valikoima vuokra-asuntoja Helsingissä. Jos Pukinmäki kiinnostaa alueena, kannattaa tutustua myös esimerkiksi läheisiin Oulunkylän vuokra-asuntoihin, Pihlajamäen vuokra-asuntoihin sekä Tapaninvainion vuokra-asuntoihin ja Malmin vuokra-asuntoihin.

Helsinki

Lumo tarjoaa tuhansia vuokra-asuntoja eri puolilla Helsinkiä– helposti, ilman vuokravakuutta ja sopivasti juuri sinun elämäntilanteeseesi.

Vuokra-asunnot Helsingissä – Lumo-kodit ilman vuokravakuutta

Helsingin Lumo-vuokra-asunnot sijaitsevat ympäri kaupunkia, ja vapaita vuokra-asuntoja on tarjolla niin yksinasuville, pariskunnille kun perheillekin.

Helsingissä on yli 150 Lumo-taloa ja tuhansia Lumo-vuokra-asuntoja, joiden joukosta löytyy varmasti juuri omaan elämäntyyliin sopiva koti. Löydät vapaat Helsingin Lumo-vuokra-asunnot verkkokaupastamme.

Tästä pääset katsomaan Helsingin vapaita vuokra-asuntoja:

Vapaat yksiöt Helsinki
Vapaat kaksiot Helsinki
Vapaat kolmiot Helsinki
Vapaat neliöt Helsinki

Muutto Helsinkiin – mitä sinun kannattaa tietää kaupunginosista ja asumisesta

Maamme pääkaupungissa Helsingissä asuu lähes 700 000 ihmistä. Vaikka Helsinki on tiiviisti rakennettu, sinne mahtuu myös runsaasti luontoa: kaupungissa on noin 8 500 hehtaaria viheralueita ja huikeat 60 luonnonsuojelualuetta. Helsinkiin muuttaessa ei siis tarvitse luopua luonnon läheisyydestä.

Helsinki jakautuu 59 kaupunginosaan, joista lähes jokaisesta löytyy Lumo-koti. Virallisesti kaupunki jaetaan kahdeksaan suurpiiriin, mutta arjessa jako tapahtuu usein neljän ilmansuunnan mukaan: Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Helsinki. Jokainen alue tarjoaa asukkailleen jotain erityistä – oma suosikki löytyy varmasti helposti.

Etelä-Helsinki

Itä-Helsinki

Länsi-Helsinki

  • Espoon ja Vantaan läheisyydessä
  • Kaupunkimainen asuminen yhdistyy vehreyteen
  • Hyvät liikenneyhteydet ja peruspalvelut lähellä
  • Esimerkkejä alueista:

Pohjois-Helsinki

Miksi valita Lumo-asunto Helsingissä:

  • Vuokraaminen on helppoa ja turvallista Lumo-verkkokaupasta
  • Vuokravakuus on aina 0€ verkkokaupasta vuokratessa
  • Laaja valikoima erilaisia asuntoja eri kaupunginosissa
  • Asunnot erinomaisien liikenneyhteyksien sekä monipuolisien palvelujen          äärellä
  • Lemmikit ovat aina tervetulleita Lumo-kotiin
  • Nopea 50–100 Mbit netti sisältyy aina vuokraan
  • Sekä muut loistavat asukasedut!

Helsingin palvelut ja vinkit

Helsingissä on hyvä asua, sillä kaupunki tarjoaa asukkailleen toimivan joukkoliikenteen sekä hyvät palvelut, joihin on helppo päästä joka puolelta Helsinkiä. Esimerkiksi lasten päivähoitopalvelut, koulut ja terveyskeskukset sijaitsevat lähellä jokaista.

Vaikka oma koti sijaitsisi kauempana Helsingin keskustasta, niin junalla, bussilla,
metrolla tai raitiovaunulla pääsee kulkemaan nopeasti. Aikataulut löytyvät kätevästi HSL:n sivuilta ja sovelluksesta. Kaupunkisuunnittelussa on panostettu myös kevyen liikenteen väyliin, joten monet helsinkiläiset taittavat työmatkansa pyöräillen.

Usein kysytyt kysymykset

  • Miten haen Lumo-asuntoa Helsingissä?
    • Hae Lumo-kotia Helsingissä käymällä Lumo.fi-verkkokaupassa, josta
      voit selata vapaita asuntoja ja vuokrata ne suoraan itse. Tarvittaessa
      tekoälypohjainen asuntoagenttimme auttaa sinua löytämään juuri sinulle sopivan asunnon. Voit myös aktivoida hakuvahdin, joka ilmoittaa sinulle, kun toiveitasi vastaava asunto vapautuu. Jos sopivaa asuntoa ei löydy verkkokaupasta, voit jättää yhteydenottopyynnön verkkosivuston kautta, jolloin otamme sinuun yhteyttä sopivan asunnon etsimiseksi.
  • Onko Lumo-asunnoissa vuokravakuutta?
    • Asunnon vuokraaminen on helppoa ja vaivatonta, kun voit valita itse Lumo-verkkokaupasta juuri omiin toiveisiisi ja tarpeisiisi sopivan kodin. Maksamalla ensimmäisen kuun vuokran tai varausmaksun asunto on sinun. Vakuusmaksu on verkkokaupasta itse vuokratessa totta tosiaankin tasan nolla euroa.
    • Lue lisää: Vuokra-asunnot ilman vuokravakuutta | Lumo – Vuokraa helposti verkosta
  • Voinko muuttaa Lumo-kotiin nopeasti?

Mukavuudet & Lumo-edut

Voisit pitää myös näistä

Lumo-asukkaana saat enemmän

Me Lumo-kodeilla haluamme, että kotisi vastaa juuri sinun tarpeitasi – ja että arki Lumo-kodissasi on mahdollisimman helppoa ja huoletonta.

Lumo-asukkaana käytössäsi on monipuolinen valikoima asumisen palveluita ja etuja. Päivittäiset asiat hoituvat kätevästi sähköisen My Lumo -palvelumme kautta.

Tutustu asukasetuihimme