Vantaan Pähkinärinne – luontoa ja arkkitehtuurin lumoa
Pähkinärinteessä vihreys, yhteisöllisyys ja arkkitehtuuri kohtaavat. Arkkitehti ja Pähkinärinne-seuran puheenjohtaja Arno de la Chapelle arvostaa etenkin alueen ainutkertaista kaupunkikuvaa. Pähkinärinne on modernin rakentamisen arvokohde sekä sopiva yhdistelmä kaupunkielämää ja luontoa.
”Aikoinaan muutin alueelle edullisen hintatason vuoksi. Saimme tuolloin myös perheenlisäystä ja alue oli hyvä lapsille, sukulaisiakin oli lähellä”, de la Chapelle muistelee ensimmäisiä asuinvuosiaan Pähkinärinteessä.
Pähkinärinne houkuttelee yhä edelleen lapsiperheitä, sillä alueella
on sekä koulu että päiväkoteja. Myös muut peruspalvelut ovat kunnossa: kaksi ostoskeskusta, lähikauppa, hammashoitola ja kirjasto löytyvät läheltä. Innokkaat puutarhurit saavat kätensä multaan, sillä Pähkinärinteen palstaviljelyalue on asukkaiden käytössä.
”Tänne on saatu asukasaktiivisuuden ansiosta myös apteekki takaisin”, de la Chapelle iloitsee.
Kattavampia palveluja kaipaavalle Myyrmäen ostoskeskus Myyrmanni on lyhyen ajomatkan päässä ja julkiset kulkuyhteydet muualle pääkaupunkiseudulle toimivat. Esimerkiksi Helsinkiin pääsee bussilla puolessa tunnissa.
Vantaan kaunein katu löytyy Pähkinärinteestä
Vaahteroiden kehystämä Lammaslammentie on valittu Vantaan kauneimmaksi kaduksi. Myös Lumo-kotien asukkaat pääsevät nauttimaan siitä, sillä tie vie uusilta Lumo-kodeilta Lammaslammen rantaan asti.
Kauniilla kadulla on erityinen paikka myös de la Chapellen sydämessä, sillä se on hänenkin entinen kotikatunsa.
”Lammaslammentien vaahterat johdattavat tunnelmallisesti Lammaslammelle. Yhteydet lähimetsiin ja luontoon tekevät alueesta hyvän paikan asua. Myös luonnonsuojelualueet ovat lähellä.”
Koirienkin viihtyvyys Pähkinärinteessä on taattu. Lammaslammen pohjoispuolella on koirien oma uimaranta ja lammen ympäri kulkee viihtyisä, noin puolentoista kilometrin pituinen lenkkipolku. Lammen ympäristöstä löytyy lisäksi golf- ja kuntoradat monipuolisempaa liikuntaa kaipaaville asukkaille.
Punainen ja sininen luovat omaleimaisen ilmeen
Arno de la Chapelle tuntee Pähkinärinteen arkkitehtuurin kuin omat taskunsa – hän on aikanaan tehnyt diplomityönsä aiheesta. Hänen mukaansa Pähkinärinteen vetonaula on sen yhtenäinen, maltillisen tehokas rakennuskanta sekä rakennuksissa käytetyt laadukkaat materiaalit.
”Nuorena arkkitehtina minua harmitti eri alueiden mauttomat peruskorjaukset. Halusin varmistaa, ettei tällaista virhettä käy Pähkinärinteessä. Siksi tein suunnitelman alueen kehittämisestä sekä korjausohjeet. Kaupunki innostui tästä”, de la Chapelle toteaa.
Pähkinärinteen katukuvassa korostuu punaisen ja sinisen sävyt. Ne luovat alueelle yhtenäisen ilmeen ja toistuvat rakennusten eri yksityiskohdissa. Sävyt on huomioitu myös uusissa Lumo-kodeissa.
Yhteisöllisyyden riemua
Pähkinärinteessä alueen yhteisöllisyyttä vaalitaan säännöllisesti erilaisilla tapahtumilla. Esimerkiksi lapsille järjestetään hiihto- ja juoksukilpailuja. Kesäisin nautitaan Lammasrockista ja Kino Lammaslammen esityksistä. Asukkaat osallistuvat lisäksi vuosittain siivoustalkoisiin, joissa pidetään huolta Lammaslammen ympäristöstä.
Pähkinärinteen tuleville asukkaille de la Chapelle lähettää terveisiä:
”Tervetuloa! Pähkinärinteessä on hyvät liikenneyhteydet, mutta sitäkin tärkeämpää on alueen erinomainen luontoyhteys.”
Arno de la Chapellen suosikit Pähkinärinteessä:
- Lammaslampi
- Kino Lammaslampi
- Lammasrock
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä