Omilla kulmilla

Luonnon helmassa Vantaan kaupungin sykkeessä – Myyrmäestä löytyy kaikki tarvittava kävelymatkan päästä

Kallioinen metsä houkuttelee kävelyille ja retkille, ja eväät voi hakea läheisestä ostoskeskuksesta. Ulla Koskinen ihastui neljäkymmentä vuotta sitten luonnon ympäröimään Myyrmäen asuinalueeseen, josta on hyvät kulkuyhteydet niin pääkaupungin keskustaan kuin lentokentälle.

235x174

Kun joku asettuu elämässään pitkäksi aikaa samaan paikkaan, on pakko kysyä, mikä vetovoimatekijä asuinpaikkaan kätkeytyy. Ulla Koskinen muutti Vantaan Myyrmäkeen vuonna 1980 upouuteen asuntoon, eikä aavistanut, että katselisi samoista ikkunoista ulos vielä eläkepäivinäänkin.

Koskinen on muutenkin tehnyt paljon isoja elämänratkaisuja hyvään tunteeseen pohjautuen. Hän meni naimisiin Matti Koskisen kanssa kolmen kuukauden seurustelun jälkeen; se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Avioliittovuosia kertyi 47 ja lapsia syntyi kaksi. Hän viihtyi koko työuransa samassa yrityksessä, Nordeassa. Pankin nimi ja työtehtävät ehtivät vaihtua tiuhaan vuosikymmenten saatossa. Kymmenen vuotta sitten Koskinen, 72, siirtyi ansaitulle eläkkeelle. Neljän huoneen koti saunoineen on palvellut hyvin niin nelihenkisen perheen kuin pari vuotta sitten yksin jääneen leskenkin tarpeita.

Länsivantaalaiseen lähiöön entinen Helsingin kantakaupungin asukki päätyi mutkan kautta. Ystävät olivat ostaneet asunnon läheisestä Kaivokselasta, ja Koskisen nuori pariskunta pistäytyi kylään. Samalla reissulla he tutustuivat Myyrmäkeen asuinalueena. Alueen luonto teki vaikutuksen, eikä ensivaikutelma ole pettänyt.

– Meille oli tärkeää, että luonto oli lähellä ja oli mahdollista liikkua. Urheilukenttä löytyi talon takaa, Koskinen kertoo.

Liikkuminen on pysynyt Koskisen elämässä nuoresta pitäen. Talvestakin voi nauttia täysin siemauksin, sillä hiihtoladut lähtevät oman talon nurkalta Kaivokselan suuntaan, Pitkäkoskelle, Paloheinään ja Petikkoon.

Haastattelupäivänä urheilullinen eläkeläisrouva tekee lenkin lempipaikkaansa Vaskivuorelle. Reitti kulkee tutuksi käyneen urheilukentän poikki. Sillä Koskisen kaksi poikaa pelasivat junnuina jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kentän sijainti oli napakymppi, sillä lasten touhuja saattoi seurata oman kodin keittiön ikkunasta.

Vaskivuoren kalliot ovat loistava paikka retkeilyyn.

Luonto auttaa rauhoittumaan

Vaskivuorelle vievä kävelytie mutkittelee valkovuokkomättäiden ja hentoina hujottavien kielojen keskellä. Metsikköä halkova Mätäoja on rehevöitynyt paikoittain lähes umpeen, mutta Koskinen muistaa hyvin, kun se vielä virtasi vuolaana uomana.   

– Pojat rakentelivat täällä majoja ja touhusivat kaikenlaista. Kerran he seilasivat Mätiksellä styroksinpalalla ja toinen heistä putosi veteen. Siinä olisi voinut käydä vaikka miten hullusti, Koskinen naurahtaa. Onni oli kuitenkin matkassa, ja seikkailusta jäi hauska muisto.

Matka jatkuu Vaskivuoren kallioiden huipulle. Koskinen pysähtyy paikassa, jossa perhe tapasi retkeillä. Matkaa oli tehty rapiat varttitunti, kunnes oli päästy seikkailun huippuhetkeen: eväiden syöntiin.

Vaskivuori ja sitä ympäröivät Vaskipellot houkuttelevat hyväkuntoisen Koskisen yhä säännöllisesti lenkeille.

– Jos en jaksa mennä pitkälle, tulen vain hetkeksi Mätäojan sillalle, Koskinen sanoo.

Aina ei tarvita isoja tempauksia, kunnes mieli rauhoittuu. Luonto tekee tehtävänsä jokaisena vuodenaikana.

Ulla Koskinen on viihtynyt Myyrmäessä yli neljäkymmentä vuotta. Jälkikasvukin on asettunut perheineen lähelle lapsuudenmaisemia.

Hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan

Myyrmäki-kierros jatkuu Vaskivuoren metsästä viihtyisän kerrostaloalueen poikki kohti asemaa ja ostoskeskusta. Koskinen löytää lyhyen kävelymatkan päästä kotioveltaan kaiken tarpeellisen: kaupat, terveyskeskuksen, apteekin, ravintolat ja kulttuuripaikat.

– Kun mieheni sairasteli, terveysasema, laboratorio ja apteekki tulivat tutuiksi. Niitä arvostaa näin iän myötä.

Paalutorilla voi hengähtää kahvikupposen äärellä.

Kattavien peruspalveluiden lisäksi Myyrmäen keskusta tarjoaa monenlaisia menomestoja. Ulla Koskinen on vieraillut tiheään Myyrmäkitalossa, jonka katon alta löytyvät Vantaan taidemuseo Artsi sekä kirjasto. Samassa talossa toimii myös Kino Myyri, jonka näytännöt leffadiggari on nähnyt lähes aasta ööhön. Koskinen jännittää, pysyykö paikallisten fanittama korttelikino pystyssä koronakurimuksen jälkeen.

Koskinen esittelee asema-alueen kupeeseen syntyneen yhteisöllisen toimitilan Myyräncolon. Myyrmäessä kehitellään koko ajan uusia juttuja, myrtsiläinen myhäilee. Kesällä Myyräncolon takana olevalle parkkipaikalle avataan urbaani katupuisto Myyr York Park, ja häppeninkiä on luvassa joka makuun. Usein Koskinen hurauttaa junalla kulttuuririentoihin Helsingin keskustaan. Nyt kun ohjelmaa on luvassa omilla kulmilla Vantaan Kesälavalla Myyr York Parkissa, vieraille maille ei kenties tarvitsekaan lähteä. Vaikka ei sekään iso vaiva ole: juna sujahtaa isolle kirkolle varttitunnissa, lentokentällekin parissakymmenessä minuutissa. Bussilinjoja on joka lähtöön.

Hyvä liikenneyhteydet ovat olleet Koskisen perheessä arvossaan.

– On aina ollut tunne, että täältä pääsee helposti muualle, jos on sellainen tarve.

Kesällä Ulla Koskinen viettää paljon aikaa mökillään Kiikalassa. Myrtsissä ollessaan hän saattaa poiketa urheilupuistoon, joka on hänestä todella upea. Länsi-Vantaan urheilu- ja tapahtumakeskuksessa on runsaasti tekemistä ja näkemistä vuodenajasta riippumatta. Haastattelupäivänä Koskinen istahti Myyrmäkitalon edessä avautuvalla Paalutorilla kesäkahvilaan ja tilasi cappuccinon – ensimmäisen kerran kotikulmillaan. Se maistui. Omat hoodit voivat yllättää.

Kaupungin syke ja luonto kulkevat Myyrmäessä lähekkäin.

2.6.2022 (Muokattu 16.12.2024)

Teksti Helen Partti

Kuvat Pia Inberg

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu