Omilla kulmilla

Trendikäs Tikkurila on täynnä monimuotoisuutta ja kehittyvää kaupunkikulttuuria

Tikkurila, Vantaan sydän, on huimaa vauhtia kasvava ja kehittyvä alue. Monien mahdollisuuksien kaupunginosa tarjoaa kodin ja elämyksiä erilaisille ihmisille, ja asukasmäärä onkin kovassa kasvussa. Tutustutaanpa tarkemmin Tikkurilaan.

235x174

Kun Lumo-kotien isännöintipäällikkö Jarkko Ollikaiselta kysyy, millainen tyypillinen tikkurilalainen ihminen on, hän purskahtaa iloiseen nauruun. Sellaista ei kuulemma ole, vaan alueelle mahtuu monenkirjavia asukkaita. 

Tikkurila sopii hyvin monenlaisiin elämäntilanteisiin ja täällä on paljon vuokra-asuntoja myös yhdelle tai kahdelle hengelle. Uskon, että kaikki alueen asukkaat arvostavat kehittyvää kaupunginosaa, hyviä kulkuyhteyksiä ja erinomaista sijaintia. Tämähän on ikään kuin Vantaan oma keskusta”, Ollikainen hymyilee. 

Tikkurila pitää sisällään yli 1 000 Lumo-kotia.

Kaikesta huolimatta Ollikaisen mielestä parasta Tikkurilassa ovat ihmiset, sillä hän arvostaa alueen kansainvälistä sykettä ja monimuotoisuutta. Tikkurilan kaduilla ja asemalla kulkiessaan ihmisten arkista jutustelua saa kuulla monella kielellä; 25 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain toista kieltä kuin suomea tai ruotsia. 

Toimivia peruspalveluita sekä sujuvaa joukkoliikennettä 

Ollikainen kertoo, että niin kauppakeskus kuin laadukkaat peruspalvelut löytyvät Tikkurilassa läheltä. Junalla hurauttaa Helsinkiin noin 20 minuutissa ja myös lentokenttäjunat pysähtyvät kätevästi juuri Tikkurilan asemalla. 

”Tikkurila on tällainen risteyskohta”, Ollikainen summaa. 

Tikkurilan juna-asemalta matkustat kätevästi Helsingin keskustaan.

Hyvää joukkoliikennettä arvostavien lisäksi myös ulkoilmaihmiset löytävät paikkansa Tikkurilasta, sillä ulkoilumaastot ovat hyviä ja etenkin puistoja on paljon. Vehreys huomioidaan myös alueen Lumo-kodeissa, tietää Ollikainen. 

”Kesäisin Tikkurilassa sijaitsevien Lumo-kotien sisäpihat ovat jopa puistomaisia! Vihreää nurmikkoa on paljon sekä tietenkin leikkialueita lapsille.” 

Asumismukavuutta sekä viihtyvyyttä lisää entisestään laadukas isännöinti. Lumo-kodeilla isännöinti hoituu omasta takaa, josta Ollikainen on erityisen ylpeä. Tikkurilassa tyypillisimmät isännöitsijän työtehtävät koskevat kierrätystä sekä jätelajittelua ja niihin panostetaan huolellisesti.  

Myös Tikkurilassa Lumo-kotien asumisviihtyvyydestä huolehtivat isännöitsijät.

”Isännöitsijät tiedottavat asukkaille tärkeistä asioista. Lumo-kodeilla isännöitsijä löytyy läheltä ja he todella tuntevat asukkaiden arjen ja asumisen. Näin isännöitsijät tekevät osaltaan asumisesta miellyttävää ja vaivatonta”, Ollikainen kertoo. 

Kulttuuria ja yhteisöllistä asumista 

Joko olet muuten bongannut suositun Käärijä-muraalin? Se löytyy tietenkin Tikkurilasta. Muraali koristaa Tikkuraittia, joka on Helsingin Sanomissa äänestetty Vantaan tärkeimmäksi kaduksi. Kadulla on paljon tapahtumia, keväällä koittavat esimerkiksi vappumarkkinat. Käärijä-muraalin lisäksi toinen Tikkurilan tunnetuimmista nähtävyyksistä ja ikisuosikeista on tietenkin suomalainen tiedekeskus Heureka

Jarkko Ollikaisen mukaan tikkurilalainen yhteisöllisyys näkyy myös Lumo-kodeilla. Esimerkiksi Tikkurilantie 41 on senioritalo, jossa ihmiset vaalivat asukasaktiivisuutta ja yhdessä tekemistä. 

Lauri Korpisen katu 10 sisäpiha on etenkin kesäisin kauniin puistomainen.

Ollikainen kertoo, että hänelle mieleenpainuvin elämys Tikkurilassa on ollut viime kesänä Lauri Korpisen katu 8 ja 10:n pihoilla järjestetty sisäpihakeikka. Yleisöä hemmoteltiin artisti Jannan musiikilla ja keikan lomassa tarjoiltiin Kolmen kaverin jäätelöitä. Päivään mahtui myös jännittäviä käänteitä, Ollikainen naurahtaa. 

”Keikkapäivänä oli todella tuulinen sää, joten alkuperäisen suunnitelman mukaista esiintymislavaa ei voinut rakentaa sisäpihalle. Onneksi neuvokas isännöitsijä sai tämänkin homman ratkaistua, ja Janna pääsi esiintymään kerhohuoneen parvekkeelle”, Ollikainen muistelee. 

3 + 1 Tikkurilan piilotettua helmeä

Silkkitehdas on tehdasrakennuskokonaisuus, jonka punatiilet huokuvat historian havinaa. Silkkitehtaan katon alta löytyy esimerkiksi monitoimitiloja, toimistoja sekä asuntoja.  

Kortteliravinteli Vintero on moderni ravintola, jossa tarjotaan maistuvaa lounasta ja illallista. 

Vantaan näyttämö tarjoaa tikkurilalaisille kulttuurin ystäville monipuoliset teatteriesitykset. 

+ Tiesithän, että Tikkurilasta löydät myös alueen oman elokuvateatteri Bio Grandin!

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu