Uusi koti Tuusulasta
Entisen Amerin tupakkatehtaan mailla seisoo kolme nelikerroksista asuintaloa.
Bostoninkaari 2
Tuusulan Sula on rauhallinen asuinalue lähellä Hyrylän palveluja. Sulasta hurauttaa Helsinkiin omalla autolla puolessa tunnissa, ja Hyrylästä julkinen liikenne kulkee sujuvasti niin pääkaupungin suuntaan kuin Keravalle, Hyvinkäälle ja Järvenpäähänkin.
Bostoninkaari 2:n kodit ovat vaaleita ja valoisia. Keittiön kalusteisiin kuuluu muun muassa astianpesukone, keraaminen keittotaso, kalusteisiin upotettava uuni sekä jääkaappipakastin tai erillinen jääkaappi ja pakastin. Parvekkeet ovat lasitettuja ja kylpyhuoneissa on vesikiertoinen lattialämmitys.
Bostoninkaari 2:n kerrostaloasunnot ovat loistava vaihtoehto lapsiperheille, sillä taloissa on pienempien kotien lisäksi 8 kolmiota sekä 8 neliötä. Piha-alueella on kaksi leikkipaikkaa, ja lähiseudun maastot tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia ulkoiluun ja lenkkeilyyn.
Palvelut
Päiväkodit, koulut ja päivittäistavarakauppa ovat lähietäisyydellä: päivittäistavarakauppaan matkaa on alle kilometri, lähimpään päiväkotiin 700 metriä ja alakouluun reilu kilometri. Alle 30 kilometrin matka Helsingin keskustaan taittuu omalla autolla nopeasti moottoritietä.
Koska
Bostoninkaaren kodit valmistuivat alkuvuodesta 2017.
Kenelle
Rauhallista ja luonnonläheistä asumista arvostavalle. Asuntoja on yksiöistä neliöihin, eli sopiva koti löytyy sekä yksin asuvalle, pariskunnalle että isollekin perheelle.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Sisusta ja tuunaa
Loihdi keväinen kukkakimppu kotiin – näillä kukkakauppiaan vinkeillä onnistut
- Omilla kulmilla
Viivi Lehikoinen viehättyi asuinalueensa ilmapiiristä: ”Kalliossa on tilaa kaikenlaisille ihmisille”
- Talotarinoita
Puolen vuosisadan mittainen naapuruus yhdistää Vantaan Sauvatien alkuperäisasukkaita
- Palveluksessasi
Muutto toiselle paikkakunnalle – vinkkejä muuttopuuhiin!