Turvallinen koti syntyy yhdessä – näin arjen pienet teot vahvistavat asumisen turvaa
Lumo-kotien vastuullisuuskyselyn mukaan asukkaat arvostavat vastuullisuusteemoista kaikista eniten asumisen turvallisuutta. Tässä jutussa isännöintijohtaja kertoo, mistä asumisen turvallisuus koostuu – ja miten pienetkin arjen teot voivat vahvistaa sitä.
Oman kodin tulisi olla jokaiselle turvasatama: paikka, jonne työstressi tai kotimatkalla yllättänyt kaatosade eivät ulotu. Tällaisen paikan luominen kaikille asukkaille on Lumo-kotien toiminnan ytimessä. Tuoreimman vastuullisuuskyselyn perusteella asukkaat arvostavatkin eniten juuri asumisen ja asuintalon turvallisuutta.
Kysyimme Lumo-kotien isännöintijohtaja Ville Kilveltä, mistä kaikesta asumisen turvallisuus koostuu. Hänen mukaansa se turvallisuus tiivistyy vaivattomuuden kokemukseen, nopeaan reagointiin ja yhteiseen vastuuseen.
“Turvallisuus rakentuu toki fyysisistä asioista, kuten tehokkaista lukitusjärjestelmistä, ovikoodeista ja toimivista palovaroittimista. Isoin seikka on kuitenkin yhteistyö kumppaneiden ja asukkaiden kanssa”, hän sanoo.
Kun perusasiat ovat kunnossa, asukas on turvassa
Turvallisuuden tunne syntyy perusasioista: lukot toimivat, talot ja pihat pidetään siisteinä ja asukkaat noudattavat yhteisiä järjestyssääntöjä. Lumo-kotien huolto- ja siivouskumppanit tekevät myös huomioita mahdollisista puutteista.
“Tutut huoltoyhtiöiden työntekijät kiertävät monta kertaa viikossa kiinteistöjä ja ulkotiloja ja ilmoittavat heti, jos jokin asia on rikki ja vaihtavat palaneet lamput uusiin”, Kilpi antaa esimerkin.
Osa turvallisuuteen liittyvistä asioista on asukkaiden itsensä vastuulla. Lumo-kodit esimerkiksi edellyttää vuokralaisilta kotivakuutusta ja asukkaan odotetaan ilmoittavan vesivahingosta tai hajonneesta palovaroittimesta välittömästi.
Turvallista asumista tukee ympäristö, jossa asuminen on vaivatonta. Lumo-kodit sijaitsevat lähtökohtaisesti hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä. Koska Lumo-kodeilla on runsaasti asuntoja ympäri Suomen, asukkaalla on mahdollisuus myös vaihtaa ketterästi Lumo-kodista toiseen, jos esimerkiksi työpaikka siirtyy toiseen kaupunginosaan tai kaupunkiin. Näin asuminen säilyy vakaana, vaikka arjen mannerlaatat liikkuisivat.
“Vuokranantajana meille on tärkeää tukea asukkaitamme erilaisissa elämän muutoksissa”, Kilpi sanoo.
Asumishäiriöihin reagoidaan, jottei kodin rauha järky
Vuokranantajan vastuulla on tarjota asukkaille se olennainen, eli puitteet turvalliseen asumiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa asumishäiriöihin puuttumista. Vaikkapa jatkuvasti haukkuvasta koirasta tai toistuvista, meluisista juhlista kantautuvat äänet ja muu haitta ovat Kilven mukaan ikävä mutta isossa kuvassa harvinainen ilmiö.
“Kertaluontoiset juhlat ovat osa elämää, ja niistä asukas voi itse ilmoittaa kohteliaasti naapureille etukäteen. Toistuvien häiriöiden kohdalla toimimme kuitenkin välittömästi”, Kilpi sanoo.
Useimmissa tapauksissa keskustelu asukkaan kanssa riittää. Tarpeen mukaan vuokranantaja puuttuu vahvemmin joko huomautuksella tai varoituksella. Pahimmassa tapauksessa vuokrasopimus voidaan irtisanoa tai purkaa. Tiettyyn pisteeseen asti siis vuokranantaja yrittää ratkaista ongelman yhdessä asukkaan kanssa, mutta sen jälkeen prosessi etenee huoneenvuokralain mukaisesti.
“Meille on tärkeää kohdata asukkaat lähtökohtaisesti empaattisesti. Toki noudatamme lain määräämiä prosesseja ja irtisanomisaikoja”, Kilpi sanoo.
Yhteisöllisyys takaa, että apua saa aina
Ville Kilpi palaa Lumo-kotien kantavaan ajatukseen yhteisöllisyydestä ja yhteisestä vastuusta. Turvallisuuden tunnetta vahvistavat niin tutut naapurit kuin tutut huoltoyhtiön tai vuokranantajan edustajat. Asukkaille on tarjolla sekä asiakaspalvelua että asumisneuvontaa. Jos on hätä, apua saa aina.
“Tunne turvallisuudesta lähtee siitä, että moikkaa naapuria ja naapuri moikkaa takaisin”, Kilpi sanoo. Oli kyseessä naapuriin tutustuminen tai sulakkeen vaihto, taloyhtiön asukkaat ja Lumo-kotien asumisen asiantuntijat rakentavat turvallista asumista pienistä asioista.
Naapuriyhteisöä rakennetaan esimerkiksi asukasilloilla ja -tapahtumilla, ja useimmissa Lumo-kotien asuinrakennuksissa on yhteisiä tiloja kaikkien käyttöön työskentelytiloista kuntohuoneisiin.
“Aktiiviset asukkaat voivat muodostaa Lumo-tiimin, jotka järjestävät omissa taloissaan esimerkiksi työpajoja, joogaa tai lasten juhlia. Tiimi tekee vuodelle toimintasuunnitelman ja me tuemme toimintaa taloudellisesti”, Kilpi sanoo.
Ja mitä tulee yhteiseen vastuuseen fyysisen turvallisuuden suhteen? Esimerkiksi pihojen ja kulkualueiden siisteyttä seurataan säännöllisesti, jotta vaikkapa liukkaalla säällä vältytään vahingoilta. Yhteisten tilojen, jätehuoneiden ja rappukäytävien siisteys nousevat aika ajoin esiin asukaspalautteissa.
“Siisteyden ylläpitäminen on hyvä esimerkki yhteisestä tekemisestä. Omien jälkien korjaaminen ja roskista huolehtiminen on yhtä lailla naapureista ja kiinteistöstä välittämistä”, Kilpi sanoo. Ja huolenpidosta turvallisuuden tunnekin rakentuu.
Näitä asioita Lumo-kotien asukkaat arvostavat eniten
Elokuussa 2025 Lumo-kodit toteutti vastuullisuuskyselyn, johon vastasi ennätykselliset 2600 asukasta. Kyselyn mukaan 84 prosenttia vastaajista pitää Lumo-koteja vastuullisena vuokranantajana. Luku on noussut tasaisesti viime vuosien aikana. Nämä kolme osa-aluetta nousivat kyselyssä yli muiden:
- Asumisen ja talon turvallisuus (73 %) – häiriöihin puuttuminen, turvalliset lukitukset, siisteys
- Luotettava vuokranantaja (54 %) – vuokranantajan toiminta, tutut isännöitsijät ja huoltohenkilöt, asukastiedotus
- Sijainti (34 %) – asunnot hyvien kulkuyhteyksien varrella, tarvittavat palvelut lähellä
Lähde: Lumo-kotien vastuullisuuskysely 2025