Toivekoti Hippoksentieltä löytyi Lumo-verkkokaupasta
Pekka Pukema varasi upouuden yksiönsä Lumo-verkkokaupasta heti, kun Turun Hippoksentien uudet kodit tulivat varattaviksi. Pukeman lisäksi jo 17 000 muutakin kodin etsijää on löytänyt haluamansa verkkokaupan kautta.
Ei kovin iso, mutta erillinen makuuhuone, eikä ikkunoita etelän puolelle. Näistä kolmesta asiasta Pekka Pukema kertoo haaveilleensa pitkään. Toiveista tulee totta näinä päivinä, kun mies pääsee muuttamaan uuteen Lumo-kotiinsa Turun Hippoksentielle.
Tyylikäs keittiö
Mikro ja uuni yhdessä, induktioliesi, tyylikäs musta lavuaari ja kaareva hana. Pekka Pukema katselee tulevaa kotiaan hyvillä mielin tutustuessaan nyt lähes valmiiseen tulevaan kotiinsa.
– Tämä tuntui jo verkkosivujen pohjapiirroksen perusteella minulle sopivalta, mutta olen silti positiivisesti yllättynyt, sanoo Pukema ja tutkii muuttovalmiin yksiönsä keittiötä.
Pienen saarekkeen paikkaa mies vielä miettii: se asettunee joko keittiönurkkaukseen tai jakamaan tilaa. Kodin värimaailmasta tulee neutraali ja rauhallinen. Ostoslistalla on ainakin uusi sohva, jota varten Pukema mittailee olohuonetta.
– Upea juttu on iso vaatehuone. Olen minimalisti, joten tavaroideni jälkeen sinne jää vielä puolet tyhjää tilaa. Ehkä perustan vaatehuoneeseen pienen työtilan.
Keskeinen sijainti
Pukema on ollut tyytyväinen nykyiseenkin Lumo-kotiinsa, mutta kertoo, että kun ajoi Hippoksentien ohi syksyllä ja huomasi rakenteilla olevan kerrostalon, ajatus muutosta kolahti heti.
– En etsinyt aktiivisesti uutta kotia, mutta ehkä haku oli päällä jossakin taustalla ja siksi tarkkailin ympäristöä tavallista tarkemmin.
Hippoksentien uusi Lumo-talo sijaitsee lähellä palveluja ja liikunta- ja urheilumahdollisuuksia aivan Kupittaan urheilupuiston tuntumassa.
– Liikun työssäni ristiin rastiin Turkua, joten minulle on tärkeää asua keskusta-alueella, jolloin työmatkoista ei tule pitkiä.
Vuokraus helposti Lumo-verkkokaupassa
Uudessa kodissa neliöitä on 48 aiemman 31:n sijaan. Yhden avaran tilan sijaan Pukema halusi kotiinsa olohuoneesta erillään olevan makuuhuoneen – aivan pian toiveesta tulee totta.
– Muutama viime kesä on lisäksi ollut niin kuuma, että ajattelin, että jos muutan, en halua kaikkien kodin ikkunoiden olevan enää etelää kohti.
Kun Pukema tutki Lumo-verkkokaupan tarjontaa Hippoksentiellä, hän sanoo valinnan sopivasta pohjapiirroksesta olleen helppo.
– Seurasin sivustolta, koska kodit tulevat vuokrattaviksi ja toimin joulukuussa samana päivänä, kun vuokraaminen tuli mahdolliseksi.
Pukema kiittää Lumo-verkkokauppaa selkeydestä ja helppokäyttöisyydestä. Tietoa oli tarjolla tarpeeksi muuttopäätöksen tueksi, ja varauksesta tuli sähköpostiin heti varmistus.
Helppo muutto
Muuton Pukema on suunnittelut mahdollisimman helpoksi, sillä kevät on puutarha-alan yrittäjälle kiireistä aikaa. Hän aikoo pakata tavaransa hyvissä ajoin. Pukema hyödyntää Lumo-kotien asukkaille suunnattuja etuja ja on tilannut tätä kautta muuttopalvelun samalle päivälle, kun saa avaimen uuteen kotiinsa.
– Voin purkaa tavaroita pikkuhiljaa, mutta on hyvä, että ne tulevat kätevästi ja nopeasti kotiini.
Kaikkea vanhasta kodistaan Pukema ei aio tuoda mukanaan. Hän on muuttanut elämässään useamman kerran ja huomannut, että vanhan kodin huonekalut eivät aina istu uuden tunnelmaan.
– Tavarat eivät tee minulle kotia ja pyrin siihen, että niitä on mahdollisimman vähän. Sohvan aioin hankkia nyt uutena, vanhan annan johonkin hyvään kotiin kierrätykseen. Siitä saa myös itselleen hyvän mielen.
Kodin ensimmäinen asukas
Pekka Pukeman kodin sydän on keittiö. Hän kokkaa mielellään ja sanoo, että arki olisi hankalaa, jos kodista puuttuisi esimerkiksi astianpesukone. Uuden kodin induktioliesi saa häneltä erityistä kiitosta, samoin reilun kokoinen tiskiallas.
Pukeman kodissa valmistuvat esimerkiksi makoisat pitsat.
– Ranskalaiselle parvekkeelleni mahtuisi kesällä kasvamaan ruukuissa kukkia tai yrttejä, Pukema miettii.
Hullummalta eivät kuulostaisi esimerkiksi parvekkeelta taitetut basilikanlehdet pitsan päällä.
– Odotan jo muuttoa uuteen kotiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen nyt kotini ensimmäinen asukas, Pukema myhäilee.
Katso vapaat kodit Lumo-verkkokaupassa
Suosittu verkkokauppa
Kodin vuokraaminen Lumo-verkkokaupan kautta on yhä suositumpaa – jo 17 000 kotia on vuokrattu tätä kautta! Turun Hippoksentien uudesta Lumo-talosta lähes kaikki kodit ovat menneet suoraan verkkokaupasta.
Turkulaiset suosivat muutenkin verkkokauppaa: kaikista Lumo-kotien Turun alueen vuokrasopimuksista yli 60 % tehdään Lumo-verkkokaupassa. Se ei ole ihme, voihan Lumo-verkkokaupasta hankkia kodin mihin aikaan vuorokaudesta hyvänsä, ilman hakemuksien täyttämistä tai vuokravakuutta, vain ensimmäisen kuukauden vuokran maksamalla.
Verkkokaupassa on myös tyytyväisyystakuu. Vuokrasopimuksen voi purkaa asuntonäytön yhteydessä ilman kuluja, jos asunto ei vastaakaan asukkaan toiveita.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä
- Asumisen trendit ja kehitys
10 vuotta lumoavaa vuokra-asumista