Lumoavat kodit: Jennin eloisassa pikkukodissa on vain kauniita esineitä
Jenni Janas on luonut 26-neliöiseen Lumo-kotiinsa värikkään ja iloisen tunnelman, jossa jokainen yksityiskohta kertoo tarinan ja heijastaa asukkaansa persoonaa.
Kun 26-neliöisen yksiön oven avaa Espoon Finnoossa, värikkyys ilahduttaa. Seinät ovat valkoiset, mutta kodin tekstiileissä, kalusteissa ja tauluissa sekä muissa sisustusesineissä on valtavasti väriä. Keittiön välitilaan on kuin pisteenä i:n päälle liimattu pinkit kaakelitarrat. Täällä asuva Jenni Janas on taitavasti tehnyt vuokrakodistaan eloisan ja tunnelmallisen.
“Olen valinnut tänne vain sellaisia asioita, joista mä tykkään ihan hirveästi. Tulen superonnelliseksi kotona, kun täällä on pelkästään kauniita tavaroita”, Jenni kertoo
Jenni saa inspiraatiota erityisesti Pinterestistä ja somesta. Hänen tapansa sisustaa on intuitiivinen ja perustuu usein yksittäisiin, suloisiin löytöihin.
“Kun ihastun johonkin, se idea tai esine vain löytää tiensä tänne ja solahtaa sisustukseen”, Jenni sanoo.
Ystävyydestä alkanut kotihaave
Jenni on asunut nykyisessä kodissaan puolisen vuotta. Muutto Espooseen ja kyseiseen taloon ei ollut sattumaa. Jennin hyvä ystävä Anni asuu naapurirapussa, mikä sai hänet alun perin kiinnostumaan alueesta.
“Aina kun olin käymässä Annin luona, ajattelin, että haluaisin muuttaa tänne. Sitten aloin katsella, onko täällä asuntoja vapaana. Tämä löytyi ja ihastuin heti”, Jenni kertoo.
Kodissa on Jennin mielestä muun muassa täydellinen pohjaratkaisu – iso avokeittiö olohuoneen yhdellä seinällä ja rauhallinen alkovi sängylle.
Jennin sisustus on tulvillaan värejä, erityisesti vaaleanpunaista ja -sinistä. Väriä on oikeastaan jokaisessa kodin esineessä, sillä Jennin filosofia on, että käytännölliseksikin tarkoitettu tavara voi olla kaunis. Hän kuvailee kotiaan melko tyttömäiseksi.
“Ei ehkä ihan dopamine decor, mutta hyvin eläväinen joka tapauksessa.”
Kodissa näkyy vahvasti Jennin persoona. Hän kuvailee itseään iloiseksi, värikkääksi ja vähän lapsen kaltaiseksi. Jenni ei pelkää näyttää sisustuksellaan sitä, kuka on ja mitä rakastaa.
“Tämä koti on yksinkertaisesti ihan kuin minä. Vieraat aina sanovat, että tämä näyttää niin sun kodilta”, Jenni hymyilee.
Aiemmin Jenni asui parisuhteessa, mikä vaikutti myös sisustukseen. Vaikka entinen puoliso hyväksyi Jennin runsaan ja värikkään tyylin, Jenni halusi ottaa molempien mieltymykset huomioon.
Vaikka moni nykyisen kodin tavaroista on ollut jo aiemmassa kodissa, Jenni kokee, että nyt hän saa toteuttaa täysin omaa tyyliään.
“Nyt saan vielä enemmän hullutella kaiken kanssa. Eikä tarvitse miettiä, että tykkääköhän toinen.”
Rakkaita muistoja ja tärkeitä yksityiskohtia
Jennin kodissa on monta merkityksellistä esinettä, joihin liittyy tarinoita ja muistoja rakkaista ihmisistä. Edesmenneen mummin pitsiliina on saanut kunniapaikan sohvapöydältä, ja mummin kukon muotoinen hammastikkuteline on yksi kodin arvokkaimpia aarteita.
Pienet 2- ja 4-vuotiaat siskonpojat ovat rakkaita vieraita Jennin kodissa, ja heidän vierailunsa ovat jättäneet jälkensä myös sisustukseen. He käyvät aina läpi samat tädin tavarat, kuten Lego-palikoista rakennetut kukat, ja juttelevat, mikä kukka on kenenkin oma. Joskus sattuu vahinkoja ja tavaraan tulee tahra tai se menee rikki, mutta sekään ei haittaa. Jennin mielestä kodin ei tarvitse olla täydellinen.
"Jos pojat rikkovatkin vahingossa jotain, ajattelen, että se rikkinäinenkin esine voi olla hieno. Ei haittaa, että elämä näkyy siinä."
Kotona saa relata
Jennille koti merkitsee ennen kaikkea turvapaikkaa, jossa hän saa olla oma itsensä ja rentoutua. Hänestä on ihana ajatus, että hänellä kävisi jatkuvasti vieraita, mutta joskus hän kaipaa rauhallista omaa aikaa, jolloin voi istua television ääressä villasukkaa neulomassa.
“On oikeasti ihanaa, että minulla on oma paikka, jossa saan olla vain yksikseni”, hän kertoo.
Lumoava koti on Jennistä omannäköinen ja sellainen, missä itse viihtyy. Kunkin persoonasta riippuen.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kestävä elämäntapa
Turvallinen koti syntyy yhdessä – näin arjen pienet teot vahvistavat asumisen turvaa
- Kurkistus kotiin
Lumoavat kodit: Kämppisten persoonallinen kaupunkikoti
- Kurkistus kotiin
Lumoavat kodit: Amirin industrial-henkisessä kodissa pääosaa esittävät elokuvat
- Omilla kulmilla
Rentoa menoa ja laatuaikaa – nauti golfista Emil Soravuon tapaan