Kilossa kiinnostavat luonnon rauha ja hyvät yhteydet: ”Jokin magneetti vetää puoleensa”
Espoon Kilo vetää puoleensa kaikenikäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat asuinalueeltaan rauhaa ja luonnonläheisyyttä, mutta toisaalta myös hyviä liikenneyhteyksiä Helsinkiin.
Monet tuntevat Espoon Leppävaaran monipuolisine palveluineen, mutta vieressä sijaitseva Kilo on vielä suurelle yleisölle tuntemattomampi. Lotta Nyrhilä, 30, sen sijaan tuntee Kilon kuin omat taskunsa. Hän syntyi ja vietti lapsuutensa Kilossa ja on nyt asettunut ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen jälleen asumaan alueelle.
– Lähdin lukion jälkeen opiskelemaan Tallinnaan ja myöhemmin vielä Ruotsiin. Sen jälkeen palasin Kauniaisten kautta tänne Kiloon, sillä vanhempani asuvat täällä edelleen ja velikin on muuttamassa alueelle. Haluan elää lähellä tukiverkostoani, Nyrhilä kertoo.
Nyrhilän vanhemmat muuttivat pääkaupunkiseudulle aikoinaan Pohjanmaalta. Kilo valikoitui asuinalueeksi, sillä sieltä löytyi Nyrhilälle päiväkotipaikka. Myöhemmin hän pääsi englanninkieliselle luokalle. Kilonpuiston peruskoulussa on edelleen mahdollisuus kaksikieliseen opetukseen.
– Kielikylvystä on ollut minulle todella suuri etu elämässä.
Nyrhilä sanoo, että aika monet kilolaiset lapsuudenystävätkin ovat aikuistuttuaan palanneet asumaan vanhoille kotikulmille.
– Jokin magneetti tässä on, joka vetää puoleensa, Nyrhilä nauraa.
– Pidän alueen rauhallisuudesta ja helppoudesta. Kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä ja junalla pääsee nopeasti Helsingin keskustaan.
Sopiva lapsiperheelle
Niklas Mannfolk, 36, muutti puolisentoista vuotta sitten Kiloon Helsingin Jätkäsaaresta. Mannfolk ja hänen puolisonsa halusivat vaihtaa vuokrakodista suurempaan ja Kilosta löytyi sopiva, 102 neliön uudiskohde nelihenkiselle perheelle.
– Huomasimme puolisoni kanssa kaipaavamme enemmän omaa tilaa ja yksityisyyttä. Kilon hintataso oli selvästi Helsinkiä edullisempi.
Mannfolk myöntää pariskunnan olleen hieman huolissaan siitä, kuinka pitkiksi työmatkat venyisivät muuton myötä, mutta nopeasti kävi ilmi, etteivät työmatkat ja lasten kuljettaminen harrastuksiin kestä sen kauemmin kuin Helsingissäkään.
– Kilo voi tuntua kaukaiselta, mutta täältä on lyhyt matka joka paikkaan ja julkiset yhteydet ovat todella hyvät. Helsingin keskustaan pääsee junalla vartissa. Lähistöllä on isoja keskuksia, mutta tuntuu kuin asuisi pienessä kylässä, Mannfolk kuvailee.
Mannfolk kiittelee myös alueen rauhallisuutta sekä hyviä palveluita ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Lähikauppaan pääsee näppärästi fillarilla tai kävellen ja kaupan yhteydestä löytyvät postipalvelut. Kotioven edestä lähtee lenkkipolku ja läheisillä Keran Halleilla järjestetään erilaisia kaupunki- ja kulttuuritapahtumia. Hallien yhteydessä on myös erilaisia liikuntamahdollisuuksia, kuten padel-kenttä ja kuntosali.
– Keran Halleissa on paljon potentiaalia kaikkeen muuhunkin. Myös lapsille löytyy Kilon ympäristöstä harrastusmahdollisuuksia: lähellä on Leppävaaran maauimala uimakouluineen sekä futiskentät. Eikä tarvitse pyöräillä kauan, kun jo pääsee uimarannallekin.
Alueen vapaat Lumo-vuokra-asunnot ovat vuokrattavissa Lumo-verkkokaupasta
Sivussa betoniviidakosta
Ulrika Hovio, 26, on asunut Kilossa vuoden päivät. Hän muutti rakkauden perässä Turusta Espooseen ja on viihtynyt Kilossa mainiosti. Hovio asuu puolisonsa kanssa saunallisessa kerrostalokaksiossa.
– Olen tykännyt Kilosta paljon. Asuin joskus kesätöitä tehdessäni Helsingissä ja huomaan viihtyväni täällä Espoossa paremmin. Vaikka asumme aivan juna-aseman vieressä, täällä on rauhallista, ja alue on muutenkin tosi kiva. Täällä asuu kaikenikäisiä ihmisiä: nuoria aikuisia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä.
Hovio nimeää Kilon parhaaksi puoleksi kulkuyhteydet.
– Kuljen töihin Helsinkiin autolla, mutta arvostan myös toimivaa julkista liikennettä.
Myös Hovio nauttii Kilon luonnonläheisyydestä. Kilo sopiikin Hovion mielestä ihmisille, jotka haluavat päästä nopeasti suurempiin keskuksiin, mutta asua silti vehreässä ympäristössä, kauempana betoniviidakosta.
Hovio harrastaa lenkkeilyä ja talvisin hiihtoa. Kilon peltojen keskellä kohoaa Käärmekalliona tunnettu kallioinen metsäalue, jossa kulkee monen paikallisen lenkkireitti.
– Leppävaaran urheilupuistosta taas löytyvät hyvät ladut, joilla hiihdin talvella useamman kerran viikossa.
Espoon Kilo
- Kilo on Suur-Leppävaaran alueeseen kuuluva Espoon kaupunginosa.
- Kilon kaupunginosaan kuuluvat Karamalmin, Kuninkaisten, Friisinmäen, Nihtisillan, Nuijalan ja Lansan alueet.
- Naapurikaupunginosia ovat Leppävaaran lisäksi Viherlaakso, Karakallio, Laajalahti, Mankkaa ja Sepänkylä. Vieressä sijaitsee myös Kauniaisten pieni kaupunki.
- Kilon rautatieasemalla pysähtyvät pääkaupunkiseudun lähiliikenteen paikallisjunat E, L ja U.
- Alueelta löytyvät muun muassa ala- ja yläkoulut, päiväkoti sekä ratsastuskoulu.
- Pari kilometriä Leppävaaran Kauppakeskus Selloon, josta löytyy kahvila- ja ravintolapalveluiden lisäksi lähes 200 erilaista liikettä.
- Alueella on neljä Lumo-taloa: Kilonpurontie, Kilonportti, Forstmestarinpiha ja helmikuussa 2024 valmistuva Nihtitorpankuja.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Omilla kulmilla
Rentoa menoa ja laatuaikaa – nauti golfista Emil Soravuon tapaan