Anskun ja Petran yhteisen opiskelijakodin upea muodonmuutos
Opiskelijat Petra ja Ansku muuttivat kimppakämppään, koska viettivät joka tapauksessa kaiken aikansa yhdessä. Yhteinen koti laski vuokraa ja toi lisää tilaa. Vaikuttaja Janne Naakka suunnitteli Anskun ja Petran kotiin pienen budjetin muodonmuutoksen, joka sopii täydellisesti opiskelijoiden tarpeisiin.
Aurora ja Petra tapasivat kaupungin järjestämässä nuorten työpajatoiminnassa muutama vuosi sitten, ja siitä lähtien he ovat olleet erottamattomat.
“Siitä päivästä alkaen, kun tutustuimme toisiimme, on ollut helppo olla oma itsensä toisen seurassa”, Aurora eli Ansku kertoo.
Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva Petra sekä kosmetologiksi ja kosmetiikkaneuvojaksi opiskeleva Ansku asuivat silloin omissa pienissä yksiöissään eri puolilla kaupunkia. Lopulta he viettivät niin paljon aikaa yhdessä, että yhteinen koti alkoi vaikuttaa fiksulta vaihtoehdolta.
“Olimme aina yökylässä toistemme kotona. Jossain vaiheessa tajusimme, että Ansku oli ollut siellä minun pienessä yksiössäsi neljä kuukautta putkeen. Silloin päätimme, että ehkä meidän pitää vain muuttaa kimppakämppään”, Petra kertoo.
Edullisuutensa vuoksi kimppakämppä sopiikin mainiosti opiskelijaelämään. Nykyiseen Vantaan Koivukylässä sijaitsevaan kotiinsa Petra ja Aurora muuttivat joitakin kuukausia sitten toisesta Lumo-kodista. He halusivat vuokrata edelleen Lumo-kodin, sillä muutosta Lumo-kodista toiseen ei tule ylimääräisiä kuluja, ja voi olla varma, että myös lemmikit ovat tervetulleita. Petralla on kolme kissaa: Kida, Leia ja Mabu.
Toistaiseksi yhteinen asunto on tuntunut jo kotoisalta, mutta hieman keskeneräiseltä.
“Meillä on ollut paljon suunnitelmia, joita halusimme toteuttaa, mutta aika ei ole toistaiseksi riittänyt. Rajallinen opiskelijabudjettikin hidastaa”, Ansku kertoo.
Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, sillä Petra ja Ansku valittiin Lumo-kotien opiskelija-asukkaiden keskuudesta makeover-projektiin, jossa heidän kimppakämppänsä stailataan opiskelijoiden toiveiden mukaan entistä sopivammaksi asukkaidensa tarpeisiin. Muutoksen suunnittelee vaikuttaja ja sisustusalan yrittäjä Janne Naakka. Hypätäänpä kurkistamaan valmista muodonmuutosta!
Muodonmuutos teki kodista yhtenäisen
Kun Petra ja Ansku pääsivät kertomaan toiveitaan muutosta suunnittelevalle Jannelle, heillä oli melko yhteneväiset ajatukset: neutraaleja värejä, pehmeämpää valaistusta, makuuhuoneisiin lisää säilytystilaa muun muassa meikeille. Ennen muodonmuutosta kodin kalustus oli muodostunut vähän sieltä sun täältä saaduista, vanhoista kalusteista.
Jannelle projekti oli siinä mielessä erilainen ja jännittävä, ettei hän tavannut asukkaita ennen suunnitelman tekoa. Suunnitelma täytyi siis luoda asunnon valokuvien ja asukkaiden toivomuslistan perusteella.
“Onneksi Anskulla ja Petralla oli selkeitä toiveita siitä, mitä he kotiinsa halusivat. Valokuvista heidän kotoaan sain myös paljon vihjeitä.”
Janne arveli, että asukkaat pitävät vaaleista puun sävyistä. Hän valitsi Petran ja Auroran keittiöön uuden Veken ruokapöydän, joka sopi paremmin yhteen vanhojen tuolien kanssa. Kodissa oli valmiiksi paljon valkoista, joka oli asukkaiden mieleen, mutta Janne päätti maalata yhteisten tilojen seinät harmaalla murretulla beigellä, Tikkurilan Mulperilla, joka sai myös valkoiset yksityiskohdat, kuten verhot, nousemaan ihan eri tavalla esiin.
“Minusta koti kaipasi erityisesti elementtejä, jotka sitovat sisustuksen yhtenäiseksi. Beigen sävyt ja vaalea puu toivat kokonaisuuteen myös kaivattua lämpöä.”
Janne suunnitteli kotia myös Petran kissa-asukit mielessään. Kissat saivat uuden kiipeilypuun, ja olohuoneen seinälle asennettiin hyllyt, joilla kissat voivat halutessaan kiipeillä. Myös sohvan selkänojan päälle tuli kissoille hyvä paikka, josta tarkkailla ikkunasta ohikulkijoita.
Aiemmin Anskulla ja Petralla ei ollut varsinaista työpistettä, vaan he opiskelivat sohvalla ja ruokapöydän ääressä. Janne rakensi pitkän yhteisen DIY-työpöydän liimapuulevystä ja irtojaloista olohuoneeseen.
Asukkaat ihastuvat lopputulokseen
Vaikka muodonmuutos toteutettiin opiskelijan kukkarolle sopivalla budjetilla, Jannen Naakan suunnitelma muutti kodin koko tunnelman. Olohuone järjestettiin uudestaan niin, että sohva vie vähemmän tilaa. Vaaleapuinen työpöytä sijoitettiin yhdelle seinälle ja yläpuolelle asennettiin hyllyjä. Ruokapöytä vaihtui suurempaan ja vaaleampaan. Tekstiilejä, kuten verhoja ja päiväpeittoja, vaihdettiin eri sävyisiin, ja Kierrätyskeskuksesta hankittiin uusia sisustusesineitä, kuten maljakko ja tarjotin.
Kaikille yhteisten tilojen seinille tuli uusi maalisävy, eteisen käytävän seinät maalattiin vain lattiasta seinän puoliväliin saakka. Käytävälle asennettiin iso peili ja kirppikseltä hankittuja tyhjiä taulunkehyksiä, jotka Petra ja Ansku saavat täyttää mieluisillaan julisteilla.
“Siis tämä on upea!”, Ansku huudahtaa nähdessään kotinsa uuden ilmeen.
“Mun suosikki on olohuone, mutta sitten kun mietin keittiön uutta pöytää, niin se myös”, hämmästelee Petra.
Ansku ihastelee erityisesti omaa huonettaan, jonka yleisilme muuttui pienillä jutuilla merkittävästi.
“Se oli vähän sellainen low-key-masennusluola. Verhot tekevät niin paljon, nyt täällä on ihana lämpö”, Ansku kuvailee.
Petra tykkää erityisesti olohuoneen työpisteestä. Se sopii koulujuttuihin, mutta yhtä hyvin piirtämiseen, maalaamiseen tai vaikka käsikorujen askarteluun. Sävymaailmakin osui ihan nappiin: valkoista, beigeä ja mustaa, juuri kuten asukkaat toivoivat. Myös tunnelmallinen valaistus saa kiitosta.
Se, mitä Janne halusi pohjimmiltaan asuntoon tuoda, oli enemmän tunne kuin yksittäisiä ratkaisuja. Vaikka huonekalut olivat kivoja, hän koki, että asunnosta puuttui kodin tunnelmaa.
Nyt Auroran ja Petran yhteinen opiskelija-asunto tuntuu todellakin kodilta.
“Täällä tulee lämmin ja kodikas olo. Tänne on varmasti myös ihana palata aina päivän päätteeksi”, Petra sanoo.
Muodonmuutos toteutettiin yhteistyössä Veken kanssa.
Opiskelija-asunnoksi Lumo-koti?
Etsitkö opiskelija-asuntoa läheltä opiskelupaikkaa ja erinomaisten liikenneyhteyksien varrelta? Vuokra-asuminen on joustava ja helppo vaihtoehto opiskelujen alkaessa. Löydät erikokoisia Lumo-asuntoja kaikista isoimmista yliopistokaupungeista.
Lue lisää opiskelija-asunnoistaMyös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Vieraskynä
Vuokrakotikin on koti
- Kurkistus kotiin
Lumoavat kodit: Roosan persoonallinen koti on täynnä kirppislöytöjä ja rohkeita yhdistelmiä
- Kurkistus kotiin
Lumoavat kodit: Värikäs turvapaikka, jossa yksityiskohdat kertovat tarinaa
- Kurkistus kotiin
Nerea löysi kodin Tikkurilasta – “Täällä minulla on elämä, jota rakennan itse”