Kaupunkitarinoita

Koiran silmin Veromiehessä

Lue koko juttuicon-read-more
Sulje artikkeli

Monelle tulee Veromiehestä mieleen lentokenttä, Alvar Aallon rivitalot ja Aviapoliksen yrityskeskittymä. Mutta mitä siitä ajattelee ihmisen paras ystävä?

“Sain kutsun mennä tutustumaan Veromiehen asuinalueeseen koiran näkökulmasta. Minun kohdallanihan se näkökulma on aika matala, mutta sanottiin, että se ei haittaa. Että tärkeintä hommassa on ymmärtää, mikä koirille on tärkeää.

Täytyy myöntää, että olin kyllä aluksi aika epäluuloinen koko alueesta. Sanotaan, ettei nimi miestä pahenna, mutta Vero ei tainnut olla tuttu nimi sanonnan keksijälle. Olen itse kotoisin uljaasta Suomenlinnasta, joten ymmärrätte varmaan, miksi tämä nimiasia hieman mietitytti.

Olinkin aika ihmeissäni, kun saavuin Pyhtäänkorventielle. Siitä nimittäin aukesi näkymä pienelle ja viihtyisän näköiselle asuinalueelle, jota ympäröi metsä. Siis sellainen ihan oikea, puiden ja risteilevien polkujen täyttämä metsä! Sellaista meillä ei ole Suomenlinnassa, ja sitä minä joskus vähän ikävöin. Kävinkin heti ensimmäiseksi tarkistamassa kaikki metsään jätetyt viestit ja vastailemassa niihin. Mukavan oloista porukkaa oli ollut liikkeellä.

Ja kyllä täytyy sanoa, että yllätyin taas – niin paljon kauppoja ja palveluita ihan kävelymatkan päässä.

Kaupunkikoirana arvostan tietenkin myös palveluita. Siksi pyyhin hämähäkinseitit kuonosta ja suuntasin tassut kohti alueen palvelukeskittymää. Ja kyllä täytyy sanoa, että yllätyin taas – niin paljon kauppoja ja palveluita ihan kävelymatkan päässä. Eihän meillä Etelä-Helsingissäkään sellaista ole! Aurinkoisena syyspäivänä oli mukavaa kierrellä outlet-aluetta, mutta sateen sattuessa menisin kyllä mieluummin Jumboon.

Päivän päätteeksi sain vielä ihan henkilökohtaisen asuntonäytön yhdessä Pyhtäänkorventien Lumo-kodissa. Minulle se ei ollut mikään ihan jokapäiväinen juttu, mutta lumolaisille kuulemma on: koirat ja muutkin lemmikit ovat aina tervetulleita kaikkiin Lumo-koteihin. Aikamoista! Kun katselin metsänäkymää aurinkoisella 6. kerroksen parvekkeella, olo kieltämättä tuntuikin aika tervetulleelta. Ihan kuin nämä kodit olisi meille nelijalkaisillekin suunniteltu.”

Tutustu Veromiehen vapaisiin asuntoihin: lumo.fi/veromies

 

Sulje artikkeli

Lähetä juttu itsellesi sähköpostiin, niin se pysyy muistissa ja voit palata siihen paremmalla ajalla.

Osoitettasi käytetään ainoastaan sähköpostiviestin lähettämiseen. Lue lisää tietoa henkilötietojesi käytöstä Kojamo-konsernissa täältä.