Omilla kulmilla

Vireä ja kompakti Kuopio

Anne Partanen asuu Kuopion keskustassa Kallaveden rannalla. Kotikaupunki viehättää luonnonläheisyydellään, mutta myös kehitys on jatkuvaa.

235x174

"Kuopio on vireä, vehreä ja kompakti kaupunki, jossa on luonto lähellä. Asumme mieheni kanssa satamassa, eli järven rannalla keskustassa, josta on vartin kävelymatka torille", kertoo Anne Partanen.

Kuopio on myös opiskelijakaupunki, ja muualta tulevat opiskelijat tuovat oman värinsä kaupunkielämään.

– Tämä on leppoisa mutta kehittyvä kaupunki. Keskustaan on tullut viime aikoina paljon uusia kivoja ruokaravintoloita. Uutta uimahallia rakennetaan, ja suunnitteilla on myös uusi jalkapallostadion. Myös kulttuuritarjonta kaupungissa on monipuolista, esimerkkinä Kuopio Tanssii ja Soi kesäisin.

Partanen on asunut Kuopiossa lähes koko ikänsä, alle kouluikäisestä saakka. Väliin on mahtunut vain viiden vuoden opiskeluaika Jyväskylässä sekä yksi vuosi Pariisissa. Kuopio oli selvä valinta opiskelujen jälkeiseksi asuinpaikaksi, ja sieltä löytyi myös vakituinen työpaikka.

Anne Partanen nauttii Kuopion ulkoilumahdollisuuksista ympäri vuoden.

– Olen käynyt kouluni täällä ja täällä ovat ystävät ja perhe. Myös mieheni on kotoisin Kuopiosta. Täältä pääsee halutessaan hyvin myös maailmalle, Partanen sanoo.

Partanen harrastaa ratsastusta ja lenkkeilyä. Lempipaikakseen hän nimeää keskustan kupeessa sijaitsevan virkistys- ja urheilualue Väinölänniemen, jossa hän käy lenkillä useita kertoja viikossa.

– Luonto ja järven läheisyys tekevät siitä mielenmaisemani. Kallaveden rantaa pitkin kulkevat pitkät ulkoilureitit ja järveen voi pulahtaa uimaan. Siellä on avantouintipaikkakin niille, jotka sitä harrastavat. Kuopion maamerkkinä pidetään usein Puijoa, joka on myös keskustan tuntumassa. Siellä on hiihto- ja mäkihyppypaikkojen lisäksi hyviä luontopolkuja.

Palvelut

Kuopion keskus on kaupungin sydän. Torin ympärille levittäytyvästä keskustasta löytyvät niin teatterit, museot, elokuvateatterit, uima- ja keilahallit kuin muutkin palvelut.

Yhteydet

Kuopiosta on toimivat julkiset yhteydet kaikkialle Suomeen. Sisäinen liikenne kuljettaa ­kaupungin­osasta toiseen.

Ekstraa

Anne Partanen vinkkaa, että ulkoilijalle löytyy runsaasti liikkumismahdollisuuksia. Kallaveden rantaa pitkin kulkee ulkoilureittejä, joiden varrella on mahdollisuus pulahtaa uimaan, talvella avantoon. Toinen ulkoilijan paratiisi on Puijo, jossa on on hiihto- ja mäkihyppypaikkojen lisäksi kauniita luontopolkuja.

20.6.2019 (Muokattu 21.7.2022)

Teksti Päivi Maaniitty

Kuvat Jesse Karjalainen

Vuokraa helposti paras koti ja tee siitä omasi!Vuokraa helposti paras koti ja tee siitä omasi!

Elämän parhaita asioita ei tarvitse omistaa – ne voi vuokrata. Lumo-kodissa voit nauttia elämisen mielenrauhasta ja verrattomista lumolaisen palveluista. Kodin voit vuokrata suoraan verkkokaupastamme tai antaa meidän löytää sinulle sopiva koti. Muuta vaikka huomenna, jää vaikka loppuelämäksi.

Elämän parhaita asioita ei tarvitse omistaa – ne voi vuokrata. Lumo-kodissa voit nauttia elämisen mielenrauhasta ja verrattomista lumolaisen palveluista. Kodin voit vuokrata suoraan verkkokaupastamme tai antaa meidän löytää sinulle sopiva koti. Muuta vaikka huomenna, jää vaikka loppuelämäksi.

Lue lisää