Vermonniityssä viihtyy sekä koira että emäntä: ”Täällä meille riittää kivoja ulkoilumaastoja”
Sanna Plaami ja Capo-koira ovat kotiutuneet Vermonniittyyn mukavasti. Luontopolut, meri, kauppakeskus Sello palveluineen ja lukuisat harrastusmahdollisuudet kodin lähellä tekevät aktiivisen kaksikon arjesta antoisaa.
Capo-koira tepastelee tomerasti eteenpäin kohti määränpäätään eli koirapuistoa, joka sijaitsee vain pienen matkan päässä kotoa.
”Koirapuistoon se aina menisi, jos saisi itse valita”, kertoo Capon omistaja Sanna Plaami, 39.
Tutulla ja turvallisella reitillään Capo pysähtelee haistelemaan kävelytien vierustaa tai katselemaan toisia koiria, jotka myös ovat lähteneet omistajineen iltapäivälenkille. Tällä kertaa koirapuistossa ei ole pienten koirien puolella kavereita, mutta silti siellä on kiva pysähtyä hetkiseksi juoksentelemaan vapaana.
”Basenji-koirarotu on niin riistaviettinen, että täällä kaupungissa en voi pitää sitä vapaana muualla kuin koirapuistossa. Onneksi alueella on kaksi koirapuistoa ja paljon koirakavereita”, Plaami sanoo.
Kun Capo on juoksennellut ja haistellut riittävästi sekä jättänyt terveisensä myöhemmin koirapuistoon tuleville koirille, lenkki jatkuu Talia kohti pitkin idyllisiä hiekkateitä. Vastaan tulee kävelijöitä, lenkkeilijöitä ja tietysti muita koirakkoja.
Elämisen helppoutta
Sanna Plaami muutti Espoon Vermonniittyyn kerrostaloyksiöön kolmisen vuotta sitten Järvenperästä, joka sijaitsee pohjoisemmassa Espoossa.
”Halusin asumaan sellaiselle alueelle, jossa on enemmän ihmisiä sekä tekemistä ja kaikki lähempänä. Täällä asuu ystäviäni, joilla myös on koiria. On mukava, kun lenkkikaverit ovat melkein naapurissa.”
Toinen syy muuttoon oli elämisen helppous.
”Asuin ennen rivitalossa, jossa piti esimerkiksi tehdä lumitöitä talvisin. Kerrostalossa ei tarvitse sellaisia asioita miettiä, joten elämä on stressitöntä. Sain vielä vuokrapaikan parkkihallista autolleni, joten enää ei tarvitse etsiskellä parkkipaikkaa tai talvisin kaivaa autoa lumesta.”
Kun edellisessä asunnossa sattui vielä vesivahinko Plaamista riippumattomista syistä, mitta tuli täyteen ja hän halusi muuttaa aivan uuteen kotiin. Vermonniitystä löytyi sopiva 32-neliön yksiö, jossa oli hyvä pohja.
”Oli ihana muuttaa asuntoon, jossa kaikki on kunnossa! Tämä koti sopii minulle ja Capolle täydellisesti. Korona-aikaan tulikin vietettyä asunnossa paljon aikaa, koska tein pelkästään etätöitä.”
Palvelut mukavan lähellä
Vermonniitty asuinalueena on monille uusi tuttavuus, mutta se kasvaa kovaa vauhtia. Plaamin kerrostalo oli ensimmäisiä, joita kortteliin rakennettiin, joten hän on saanut seurata vierestä alueen kehittymistä. Vermonniittyyn rakennetaan paljon uutta, sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Asuinalueen ytimeen nousee pian myös suuri ruokakauppa.
Kaikki tärkeät palvelut sijaitsevat lähellä, sillä Sellon kauppakeskus kauppoineen, pankkeineen, ravintoloineen, elokuvateattereineen, kulttuuritiloineen ja kirjastoineen sijaitsee Leppävaarassa aivan Vermonniityn naapurissa.
”Selloon yleensä menen, kun on asioita hoidettavana. Joskus ajan myös Kaaren kauppakeskukseen, koska sinnekään ei ole kovin pitkä matka. Aika usein tosin tilaan esimerkiksi lounasta Woltilla työskennellessäni kotona sen sijaan, että lähtisin ravintolaan”, Plaami kertoo.
Loistavat liikenneyhteydet
Julkinen liikenne palvelee Vermonniityn asukkaita monipuolisesti. Läheiseltä Mäkkylän seisakkeelta voi astua lähijunaan ja matkustaa Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle. Busseja kulkee lukuisia – myös Capo-koira on taitava bussimatkustaja. Helsingin ja Turun väliä liikennöivät kaukojunat pysähtyvät Leppävaarassa.
”Helsingin keskustaan on helppo mennä junalla. Kesäisin tosi mieluiten pyöräilen kaunista rantareittiä pitkin, eikä aikaa kulu kuin puolisen tuntia.”
Vermonniittyyn on kätevä kulkea autolla Kehä ykköstä tai Turunväylää pitkin. Projektikoordinaattorina työskentelevä Plaami hurauttaa työpaikalleen Pitäjänmäelle useimmiten autolla muutaman kilometrin matkan.
”Autolla pääsee myös nopeasti Capon harrastuksiin Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle, agilityyn ja Sipoon koirametsään, jossa Capo saa juosta ihan vapaana.”
Kilometrikaupalla lenkkejä
Sanna Plaami ja Capo ovat aktiivinen sporttinen kaksikko, jolle liikkuminen on elämäntapa. Askel on kepeä, eikä matka pitkäkään paina jaloissa – iltalenkit voivat venyä jopa 10 kilometrin mittaisiksi Vermonniityn monipuolisessa ympäristössä.
Talissa riittää rauhallisia kävelyteitä metsäalueiden keskellä. Laajalahden puolella avautuu kaunis merenranta, jonka tuntumassa voi kivuta lintutorniin tähyämään merellistä pääkaupunkiseutua. Laajalahden rannalla laiduntaa kesäisin lehmiä, joissa Capolla riittää kummasteltavaa.
”Kaikkein ihanin kävelyreitti kulkee Tarvaspään vierestä Läntistä Tarvonsiltaa pitkin Munkkivuoreen. Toki merenrannalla on aina kiva kävellä ja talvella pääsemme kulkemaan jäällä.”
Vermon ravirata sijaitsee lähes Plaamin kodin naapurissa, joten raveissakin on tullut käytyä, myös Capon kanssa. Koiralle eniten ihmetystä uudella asuinalueella ovatkin aiheuttaneet hevoset, jotka lämmittelevät ja harjoittelevat Capon ulkoilureitin lähettyvillä. Niiden seuraamisesta utelias koira ei kerta kaikkiaan saa tarpeekseen.
”Capo harrastaa itsekin juoksukilpailuja, joten raveihin päästyään se on selvästi halunnut radalle juoksemaan”, Plaami naurahtaa.
Hiihtoreittejä ja golfkenttiä
Joskus Capo jää kotiin, kun Plaami lähtee omien harrastustensa pariin. Yksinolo ei tuota Capolle ongelmia, koska sitä on harjoiteltu vähän kerrallaan pennusta lähtien.
Lähellä sijaitseva Tali tarjoilee Sanna Plaamille monenlaisia harrastusmahdollisuuksia laadukkaissa puitteissa.
”Kesäisin olen pelannut golfia Talissa. Talvisin sinne tehdään latuja, joita pitkin tykkään hiihdellä. Talissa on myös hyvä frisbeegolfrata, jossa käy todella paljon väkeä.”
Ihan viimeisimpänä Vermonniityn alueelle on tullut jalkapallokenttä ja sen kupeeseen ulkokuntosali, mikä ilahduttaa Plaamia.
”Kävin ennen ulkokuntosalilla Talissa pienen matkan päässä. On loistojuttu, että sellainen on nyt ihan oman talon takana.”
Sanna Plaamin suositukset ulkoiluun Vermonniityn alueella
- Kävely Läntisen Tarvonsillan kautta kohti Munkkivuorta – kaunis reitti erityisesti kesällä.
- Laajalahden rantareitti ja lintutorni – siellä pääsee kulkemaan myös talvella jäätä pitkin.
- Talin metsät koirapuistoineen – leppoisia hiekkateitä kuljettavaksi ihan kodin lähellä.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Omilla kulmilla
Vermonniitty – Kaupunginosa, joka yllättää monipuolisuudellaan