Vartiokylään on helppo tulla ja jäädä: ”Täällä on pikkukylän tunnelmaa”
Helsingin Vartiokylä on perinteikäs ja rakastettu asuinalue. Asukkaita miellyttävät ennen kaikkea alueen rauhallisuus, luonnonläheisyys sekä hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut.
Vartiokylä on merellinen asuinalue Itä-Helsingissä, Vartiokylän lahden tuntumassa. Rauhallinen paikka, joka kuitenkin sijaitsee kätevästi Itäväylän kainalossa, metroradan varrella.
Lähellä sijaitsee myös Itäkeskus, josta löytyvät muun muassa Itiksen kauppakeskus elokuvateattereineen, uimahalli ja kirjasto. Vartiokylä tunnetaan myös liikuntapuistosta, yhdestä Helsingin suurimmista, idyllisestä Marjaniemen siirtolapuutarhasta sekä Vartionkylänlahden rannasta. Kesällä voi polskia Puotilan ja Rastilan uimarannoilla.
Mitä muuta Vartiokylä on? Jalkauduimme Vartiokylän kaduille ja kysyimme vastaantulijoilta.
Vartiokylässä kaikki tarpeellinen on lähellä
Puotilan tekonurmen lähellä sijaitsee uusi ulkokuntosali. Eläkeläinen Pertti Melonen, 59, on saapunut kuntoilemaan kotoaan Ramsinniemestä, viiden kilometrin päästä.
Melonen on tehnyt kansainvälisen uran johdon kehittämisen parissa ja matkustellut runsaasti. Reissuiltaan hänellä on paljon vertailukohtia hyvästä asumisesta.
Mistä Melonen pitää Vartiokylässä? Vastaus tulee nopeasti, sen enempiä miettimättä.
”Monipuoliset palvelut, suorastaan silmiinpistävä siisteys kaduilla, lyhyet välimatkat ja ystävälliset ihmiset. Myös Vartiokylässä asuvat tuttuni kiittelevät, että täällä kaikki on lähellä.”
Melosen näkemyksen mukaan kaupunkisuunnittelussa rakennetaan usein ensin asunnot ja vasta sitten mietitään, mitä palveluja alueelle tarvitaan. Vartiokylässä on kuitenkin onnistuttu kaupunkisuunnittelussa hyvin, hän kiittelee.
”Täällä on hyvät harrastusmahdollisuudet, joihin on lyhyt kävelymatka, sekä erinomaiset liikenneyhteydet kaikkialle. Esimerkiksi tämä uusi ulkokuntosali on paras näkemäni.”
Monipuoliset kuntoilulaitteet tosiaan hohtavat uutuuttaan, ja laitteiden vastuksia voi säädellä itselleen sopiviksi.
Melonen onkin pohtinut muuttamista Vartiokylään. Hän kehuu vielä sitä, että Vartiokylässä on osattu yhdistää hyvin uusi ja vanha arkkitehtuuri, sekä uutta rakentaessa kunnioittaa jo olemassa olevaa kaupunkiympäristöä. Puotilan kartanokin on ollut alueen maamerkkinä aina 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta lähtien.
Idyllinen kohtaamispaikka Vartiokylän rannalla
Kahvila Meridian sijaitsee Vartiokylän ranta- ja venekerhon luona. Punaiseksi maalattu, puurakenteinen kahvilarakennus vie ajatukset maaseudulle.
Vuodesta 2009 palvellut kahvila on kotoisa kohtaamispaikka, jonne voi tulla syömään kunnon aterian tai vaikka nauttimaan pannukakusta kahvin kera. Se tunnetaan erityisesti lohikeitostaan. Kahvilan henkilökunta tekee suurimman osan leivonnaisista ja ruuista itse.
Sari Honkanen, 53, on töissä Meridianin tiskin takana ja keittiössä. Hän kuvailee paikkaa rauhalliseksi ja merelliseksi.
”Itäkeskuksen hälinästä pääsee nopeasti näin idylliseen paikkaan. Vain yksi tienpätkä kuljettavana tänne kahvilalle, ja päätyy näihin maalaismaisemiin!”
Meridian on auki miltei läpi vuoden, vain kuukauden verran vuodenvaihteessa levätään. Kesäisen hulinan vastapainoksi kahvilassa on syksyllä ja talvella rauhallista. Terassille voi istahtaa pitkälle syksyyn.
Otetaanpa suunta Vartiokylän Linnavuorelle. Muinaislinnoituksen on arvioitu sijainneen paikalla 1200–1300-luvulla. Korkean mäen rinteillä näkyy edelleen puolustusvarustusten kivisiä perustuksia.
Kari Tarpinen, 67, on kävelyretkellä Linnavuoren juurella. Uuden vuoden aattona hän nousee muiden paikallisten tavoin vuorelle katsomaan ilotulitusta.
Tarpinen on asunut Vartiokylässä 10 vuoden ajan eikä suunnittele muuttoa muualle.
”Vartiokylä on perinteinen, kauan sitten rakennettu alue. Täällä on ollut asukaskiertoa jo niin kauan, että alueella asuu kaikenlaista väkeä, mistä pidän.”
Tarpinen suuntaa kävelylenkeillään myös lähellä sijaitsevan Vuosaaren Mustavuorelle, joka on talvisin hyvää hiihtoaluetta. Hänen lempipaikkojaan ovat lisäksi lähellä sijaitsevat Puotilan ja Rastilan kartanot, joissa hän käy kahvilla tai lounaalla.
Rauhallisuus ja hyvät ruokakaupat houkuttivat takaisin Vartiokylään
Rakennusalan työntekijä Andrey Filyushkin, 24, on suuntaamassa työhaalareissaan Vartiokylän Alepaan, joka on nykyisin auki ympäri vuorokauden. Par’aikaa hän työskentelee työmaalla Vartiokylässä, mistä on lyhyt matka hänen kotiinsa Puotilassa. Filyushkin on matkalla ostamaan kukkia avovaimolleen.
Nuorimies muutti lapsuudenperheensä kanssa 17-vuotiaana Pihlajamäestä Vartiokylään, ja on nyt kumppaneineen palannut asumaan lähistölle.
”Asuin välillä kantakaupungissa, mutta en viihtynyt siellä. Vartiokylä ja Puotila ovat mukavan rauhallisia alueita. Täällä on kiva käydä koiran kanssa lenkillä vaikka myöhään illalla.”
Filyushkin on syntynyt venäläisessä pikkukaupungissa. Vartiokylä muistuttaakin häntä kotiseudusta. Hän käy mielellään yksin tai koiran kanssa kävelyillä Puotinharjun ja Myllypuron välisissä metsissä. Itäkeskuksen Prisma taas on erinomainen ostospaikka.
”Vartiokylässä kivaa on myös se, että täällä meri on lähellä”.
Pikkukylän tunnelma sopii myös lapsiperheille
Ostoksille on suuntaamassa myös Arja Virtapuro, 59. Hän käy asioilla lähikaupassa useamman kerran viikossa.
”Monipuolinen kauppa, josta löytää aina sen, mitä on tullut hakemaan”, hän kiittelee.
Virtapuro on asunut Vartiokylässä jo 27 vuotta. Hänestäkin Vartiokylässä parasta on rauhallisuus.
”Vartiokylä on kodikas. Täällä on vähän pikkukylän tunnelmaa. Tärkeää on myös se, että tämä on luonnonläheinen paikka.”
Virtapuron lempipaikka Vartiokylässä on merenranta, missä hän käy usein kävelyllä.
Hänen nyt jo aikuiset lapsensa ovat aikoinaan käyneet päiväkodin sekä ala- ja yläkoulun Vartiokylässä. Hän kehuukin aluetta käteväksi lapsiperheelle.
”Leikkipuisto Rusthollari oli meille tosi tärkeä silloin, kun lapseni olivat pieniä. Kävimme siellä päivittäin.”
Virtapuron lapset myös harrastivat paikallisissa seuroissa kori- ja jalkapalloa. Kaikki tarpeellinen löytyi silloinkin läheltä kotia.
Tervetuloa Vartiokylään
Vartiokylässä yhdistyy sujuvat kulkuyhteydet, arjen palvelut ja luonnonläheisyys.
Vartiokylän Lumo-vuokra-asunnot
Haluaisitko sinäkin päästä nauttimaan Lumo-asumisesta?
Löydä oma vuokra-asuntosi Lumo-verkkokaupasta.
Tutustu ja vuokraaMyös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Palveluksessasi
Asiakkaasta asukkaaksi – näin asumisen ammattilaiset pitävät sinusta huolta