Pakkala on rauhan tyyssija
Backaksen kartanosta nimensä saanut kaupunginosa Vantaalla tunnetaan rauhallisena ja luonnonläheisenä asuinalueena. Pakkalassa viihdytään!
Katja muutti perheineen Lumo-kotiin Vantaan Pakkalaan vuonna 2002. Kääntymispaikaksi suunniteltu asuinalue kuitenkin houkutteli jäämään.
‒ Lapset ovat täällä käyneet tarhat ja koulut sekä saaneet kavereita. Lapsille Pakkala on ollut hyvä paikka kasvaa. Pihapiiri sykkii elämää ja yhteishenki on hyvä. Talkoita ja tapahtumia järjestetään säännöllisin väliajoin ja pihalla grillaillaan yhdessä. Myös kierrätys ja jätehuolto on taloyhtiössä järjestetty todella hyvin.
Vuosituhannen alussa Pakkala oli Katjan sanojen mukaan pläntti peltojen keskellä. Vaikka sittemmin alueelle on rakennettu roimasti, rauhallinen alue ei ole muuttunut rauhattomaksi.
‒ Meillä on oma pieni piha, jossa on hyvä nauttia vapaa-ajasta hektisen työn vastapainona. Kun lapset olivat pieniä, lempipaikkamme löytyi Vantaanjoen varrelta, jonne teimme pyöräretkiä. Siellä pääsi tarkkailemaan lintuja ja kaloja eväiden syönnin ohella.
Katja kiitteleekin, että luontoa on alueella säilytetty: peltojen lisäksi metsiä riittää.
Kulkuyhteydet ovat hyvät: Tuusulantie ja Kehä III ovat vieressä, junarata ja Aviapoliksen asema ovat muutaman kilometrin päässä. Lisäksi pyörätietä pitkin pääsee Helsinkiin asti. Lähellä on myös lentoasema, mutta lentomelukaan ei Pakkalaan yllä.
Palvelut tavoittaa vaikka jalkapatikassa: kauppakeskus Jumbosta löytyy kaikki tarvittava. Viihdekeskus Flamingon puolella voi viettää vapaa-aikaa katsellen elokuvia, keilaten tai kylpien.
Historiaa ja luontoa kaipaavat voivat vaellella 1600-luvulla perustetun ja suojellun Backaksen kartanon mailla. Maalaismaisemaa katsellessa ei uskoisi olevansa 10 000 asukkaan kaupunginosassa ja Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä