Nerea löysi kodin Tikkurilasta – “Täällä minulla on elämä, jota rakennan itse”
Madridista kotoisin oleva Nerea Bartolomé tekee suosittuja somevideoita suomen kielestä ja elämästään Suomessa. Viime syksynä hän muutti Tikkurilaan etsimään uutta alkua – ja löysi paitsi kodin, myös luovuuden ja yhteisöllisyyden.
Kun Madridista kotoisin oleva Nerea Bartolomé muutti viime syksynä Lumo-kotiin Tikkurilaan, se tuntui jännittävältä mahdollisuudelta aloittaa uusi elämä.
Vuodesta 2021 asti Suomessa asunut Nerea on asunut Kemijärvellä, Espoossa ja Helsingissä, mutta Vantaan Tikkurila on osoittautunut niistä kotoisimmaksi.
"Helsingissä minusta tuntui, että olen vähän jumissa. Ajatus uudesta alusta lähempänä ystäviäni tuntui juuri siltä, mitä tarvitsin. Halusin rikkoa mukavuusalueeni rajat", Nerea kertoo.
Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien Tikkurilassa Nerean olo on tuntunut raikkaalta. Kuin uusi aikakausi olisi alkanut.
Iso ikkuna on viherkasvien keidas
Nerean kodissa on kolme erityisen tärkeää paikkaa. Ensimmäinen on suuri ikkuna, jonka äärellä hänellä on viherkasvinurkkaus.
"Täältä näkee kauniit auringonlaskut ja päivisin valo tulvii sisään. Minulla on pieni pakkomielle kasveihin", hän kertoo nauraen.
Kasvit tuovat kotiin väriä myös pimeinä talvipäivinä. Nerealla on tapana ostaa uusi kasvi aina, kun aloittaa uuden elämänvaiheen. Sitten kasvi kasvaa hänen kanssaan.
Kasvien hoitoa Nerea on oppinut isältään, joka on innokas puutarhuri.
“Isän neuvo oli tarkastella, miten multa imee vettä, kun kastelen. Siitä tiedän, milloin lopettaa. Toistaiseksi tämä yksinkertainen neuvo on toiminut.”
Keittiön saareke on paikka luovuudelle
Keittiön saarekkeen luona Nerea kuvaa somevideoitaan, joissa hän jakaa humoristisesti kokemuksiaan suomen kielestä ja Suomeen asettumisesta. Ennen kuin hän aloitti huumorivideoiden teon noin vuosi sitten, hän ei ollut tehnyt somea lainkaan. Ensimmäinen video meni viraaliksi kahden tunnin sisällä sen julkaisusta.
”Kun muutin Suomeen, olin vielä tosi ujo enkä ollut tottunut puhumaan kameralle, mutta nämä vuodet ovat antaneet itseluottamusta ja opettaneet tuntemaan itseäni paremmin.”
Saareke toimii videoiden kuvaamiseen hyvin, sillä sen ympärillä on vapaata tilaa joka puolella. Tässä Nerea voi liikkua vapaasti kameran kanssa ja etsiä erilaisia kuvakulmia.
”Vielä Helsingissä asuessani tuntui, etten kunnolla päässyt kosketuksiin luovuuteni kanssa. Täällä olen saanut paljon ideoita enkä ole pelännyt ilmaista itseäni. Täällä luovuus virtaa helposti.”
Sohvalla ideoista tulee käsikirjoituksia
Viikonloppuisin Nerealla on aikaa somelle, joten lauantaisin hän kuvaa kuluneella viikolla tulleita ideoita ja sunnuntaisin suunnittelee tulevaa viikkoa. Hän istahtaa sohvalle, napsauttaa pienen lampun päälle tuomaan tunnelmaa ja alkaa kirjoittaa.
”Laitan asioita ylös sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen, mutta tässä istuessa edistän ideoita ja kehitän dialogeja videoita varten.”
Joen rannassa voi liikkua ja grillata
Nerea on kotoisin pienestä kylästä Madridin vuoristossa, joten luonnonläheisyys tekee hänelle Tikkurilassakin kodista kodin. Keravanjoen rantaan on hänen kotoaan vain pieni kävelymatka. Tänne hän tulee kävelyille viikonloppuaamuisin ja kuuntelee samalla musiikkia.
”Nyt kuuntelen suomalaista musiikkia, niin voin samalla harjoitella suomea. Kuuntelen vähän kaikkea mitä suomalaisen musiikin top 50 -listalta löytyy, mutta tykkään esimerkiksi Ellinoorasta.”
Joenrannassa on myös kaupunkilaisten vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka, jota Nerea on hyödyntänyt ystäviensä kanssa.
”Viimeksi vietimme täällä yhden alkusyksyn lämpimimmän päivän.”
Prismaan mennään kaveriporukalla
Yllättävin Nerean lempikulmista on ehkä Tikkurilan Prisma, jossa Nerea tekee ruokaostoksia yksin, mutta usein myös ystävien kanssa. Heistä on hauskaa viettää aikaa yhdessä tutkien suomalaisia ruokatuotteita ja kaupan muitakin uutuuksia.
”Teemme ruokaostoksia, mutta pidämme samalla vähän hauskaa”, Nerea kertoo.
Nerealle ruokakauppoihin tutustuminen on myös tutustumista paikalliseen kulttuuriin. Hän jaksaa hämmästellä esimerkiksi sitä, miten paljon erilaisia jogurtteja ja leipiä Suomessa on.
”Alussa en tiennyt ollenkaan, mitä ostan, mutta nyt tunnen perusjutut, joita tykkään käyttää. Rakastan esimerkiksi ruisleipää.”
Juna tuo ja vie
Kun Nerea ennen Tikkurilaan muuttoa kaipasi uutta alkua ja etsi uutta asuinpaikkaa, juna-aseman läheisyys oli yksi asuinalueen vahvuus. Täältä hän pääsee junalla näppärästi töihin Malmille.
”Junamatkalla töihin tai kotiin uppoudun omiin ajatuksiini tai kuuntelen podcasteja”.
Nerea näkee tulevaisuutensa Suomessa. Hän ei koskaan tuntenut oikeastaan kuuluvansa Espanjaan.
“Täällä minulla on jotain, mitä rakennan itse", hän pohtii.
Laskeudu lattaritunnelmaan Nerean soittolistan avulla!
Kokosimme yhdessä Nerean kanssa parhaat lattaribiisit tuomaan lämmintä tunnelmaa kotiisi. Ehkäpä otat pari tanssiaskelta tätä kuunnellessasi?
Kuuntele SpotifyssaMyös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Sisusta ja tuunaa
Väriä vuokrakotiin: Kolme vinkkiä taiteilija Anna Kilpeläiseltä
- Omilla kulmilla
Tervetuloa moderniin ja merelliseen Helsinkiin
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä
- Palveluksessasi
Asumisviihtyisyys alkaa siististä pihasta – näin pidämme siitä huolen