“Tervetuloa mummolaan”, sanoo Jenni Ikonen iloisesti ja toivottaa minut ja kuvaajan tervetulleeksi kotiinsa Hyvinkäällä. Sisustaminen on ollut osa Jennin elämää käytännössä aina – ja sen näkee.

“Olen ollut 15-vuotiaasta asti päivätöissä ja tehnyt pääasiassa sisustusalaan liittyviä tehtäviä.”

Nyt Jenni on jonossa selkäleikkaukseen ja joutunut olemaan pidemmän jakson pois työelämästä. Liikkuminen on hankalaa ja kivuliasta.

“Olen hiljakseen laittanut kotiamme kuntoon, kun muutakaan ei oikein ole voinut tehdä. Se on ollut pelastava tekijä, joka on pitänyt pinnalla.”

Palataan hetkeksi “mummolaan”. Jenni kertoo, että nykyisessä kodissa on paljon sellaista, mitä hän ei olisi voinut ajatellakaan kotiinsa vielä jokunen aika sitten. Toisin kävi.

“Olen täysin rakastunut kaikkiin pitsijuttuihin ja tosi vanhaan. Yhtäkkiä se tuntuu aidolta ja omalta.”

90 prosenttia tavaroista on kierrätettyjä. Nostalginen koti on kuitenkin tyylikäs, persoonallista maximalismia.

“En halunnut tismalleen sitä samaa, mitä muillakin on kodeissaan”, Jenni selittää.

Ideat tulevat hänen omasta mielikuvituksestaan.

“Meillä on aika uniikki koti. Tämä ei ole kovin nykytrendien mukainen”, Jenni analysoi. “Katson jonkun verran Pinterestia ja vastaavaa, mutta sisustus syntyy pääni sisällä. Mulle on tosi tärkeää myös mennä budjetti edellä.”

Ennen muuttoa hänellä oli omistusasunnossaan paljon designtavaroita, jotka hän päätti myydä pois.

“En halunnut niitä enää. Halusin jotain ihan muuta.”

Jenni muutti puolisonsa kanssa Vantaalta Hyvinkäälle – ensimmäiseen yhteiseen kotiin – joulukuussa 2025. Lumo tuli ensimmäisenä mieleen, kun pariskunta etsi tilapäiseen elämänvaiheeseen vuokra-asuntoa. Hyvinkää oli eräänlainen kokeilu: miltä tuntuisi asua pois pääkaupunkiseudulta.

“Mietimme, mihin haluamme asettua. Lumolla oli lisäksi hyvät edut, ei ollut esimerkiksi vuokravakuutta. Hyvinkää on myös osoittautunut tosi kivaksi alueeksi. Olen kokenut täällä henkisen palautumisen, koska jännitän ihmismassoja.”

Ensivaikutelma asunnosta oli välitön: “Me otetaan tää!” Jenni nauraa.

Puoliso oli maltillisempi.

“Hän sanoi, että katsotaan ja mietitään rauhassa. Mutta näin saman tien, mitä tulee mihinkin ja mitkä sävyt toimivat missäkin.”

Jenni kertoo, että hänellä on hyvä avaruudellinen hahmotuskyky: hänen ei tarvitse ottaa mittoja, vaan silmä kertoo, mitä mihinkin mahtuu.

“Ennen en olisi voinut kuvitellakaan asuvani muualla kuin uudiskohteessa. Jännitimme ensin vanhaa taloa, mutta kaikki on toiminut moitteettomasti. Viihdyn täällä älyttömän hyvin.”

“Kaikkein rakkain hetki kotona on se, kun puoliso tulee kotiin ja kirmaan häntä vastaan eteiseen. Vaihdamme päivän kuulumiset, syömme yhdessä ja katsomme lempisarjaa.”

Ja olohuoneessa sopiikin köllötellä. Keskellä huonetta on suuri Bellus-valmistajan sohva.

“Ihan uskomaton löytö. Olen myynyt kyseisiä tuotteita joskus. Tämä maksaa uutena tuhansia euroja, ja löysin tämän Torista 150 eurolla – ilman luteita!” Jenni vitsailee.

Kun selkä antaa myöten, Jenni on kova opettelemaan ja tekemään itse käsin. Ikkunalaudoilla on Jennin cocktail-laseihin askartelemia “drinkkikynttilöitä”. Ruokapöydän tuolit hän on kunnostanut itse.

“Ostin tuolit käytettynä, ja ne olivat järkyttävässä kunnossa. Viisi viikkoa maanpäällistä helvettiä”, Jenni nauraa. Projekti osoittautui suuritöisemmäksi kuin hän oli alun perin ajatellut. “Vanhojen maalien pois hiominen oli suurin vaiva, sillä ennen vanhaan huonekalut maalattiin huolella ja useita kertoja. Hioin niitä käsin.”

Mutta nyt koti alkaa olla valmis.

“Koti on mulle maailman tärkeimpiä asioita. On aika keskittyä olemiseen ja asumiseen”, Jenni summaa.

Onko kodin merkitys muuttunut vuosien saatossa?

“Vanhemmiten kodin merkitys korostuu koko ajan. Se on paikka, jonne mielelläni jään, vaikka en ole koskaan mikään bilehile ollutkaan. Olen onnellinen sohvannurkassa jätskipurkki kourassa ja mulla on kaikki oikein hyvin.”