Lumo-talon asukkaiden yhteishanke: taidetta sähkökaappeihin!
Upeiksi maalatut sähkökaapit virkistävät katukuvaa Hernesaarenkatu 17:ssä Helsingissä. Talon asukkaat halusivat kaunistaa ja piristää ympäristöään, ja nyt meri- ja eläinaiheinen kuvitus tuo väriä ja iloa ennen tylsän harmaaseen kaappiin.
Hernesaarenkatu 17:n aktiivisista asukkaista kannattaa ottaa muidenkin talotoimikuntien mallia. Asukkaita alkoi nimittäin harmittaa läheisen Hylkeenpyytäjänkadun kulmassa sijaitsevat sähkökaapit, joihin ilmaantui rumia mustia töherryksiä, mutta marinan sijaan talossa päätettiin toimia.
– Mietimme, mitä voisimme oma-aloitteisesti tehdä ympäristömme ja katukuvamme hyväksi. Olimme ihailleet muualla kaupungissa sijaitsevia kauniisti kuvitettuja erilaisia sähkökaappeja ja muuntajia, ja halusimme kulmillemme jotain samankaltaista, kertoo Hernesaarenkatu 17:n talotoimikunnan tuolloinen puheenjohtaja Mikko Eräkangas.
Maalauskilpailu käyntiin
Talotoimikunnassa ideointiinkin pian taidekilpailu, johon osallistumalla asukkaat saivat vaikuttaa, millaisen värityksen sähkökaapit tulisivat saamaan. Asukkaat lähtivät innolla mukaan – alueen viihtyisyys kiinnosti monia.
Kun sähkökaappien omistajat Helen Sähköverkko Oy ja Helsingin kaupungin rakennusvirasto näyttivät idealle vihreää valoa, talotoimikunta julisti värikkäin esittein kilpailun alkaneeksi muun muassa porrashuoneiden ilmoitustauluilla ja taloyhtiön omilla nettisivuilla. Sinunko taidettasi talomme sähkökaappien pintoihin? -kilpailujuliste kysyi.
– Laajensimme kilpailun myös muutamaan naapuritaloon, jotta saisimme mahdollisimman paljon osallistujia mukaan ja runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, miten sähkökaapit voitaisiin värittää, Eräkangas kertoo.
Merelliset tunnelmat ja lemmikit vetosivat
Kilpailun tulokset julkaistiin huhtikuussa suuren maailman tyyliin cocktail-tilaisuudessa taloyhtiön kerhohuoneella. Kilpailun voittajiksi valikoituivat Nina Katailan Kamut ja Pau Ribasin Meri. Luonnosta ja lemmikeistä innostuneet taiteilijat ovat molemmat Hernesaarenkatu 17:n asukkaita.
Eräkangas kertoo, että molemmat työt sopivat erinomaisesti talon henkeen. Kamut-teos kuvastaa hyvin sitä, että Hernesaarenkatu 17:n asukkailla on runsaasti koiria ja kissoja. Myös lähellä lainehtivat meri on asukkaille tärkeä ja se kertoo myös jotain talon historiasta: meren läheisyydessä sijaitsevassa korttelissa on ennen vanhaan harrastettu kalastusta ja siellä on sijainnut myös kalatori.
Kilpailun voittajat palkittiin muumimukeilla sekä kirjalahjakorteilla ja ruokalahjakorteilla talossa sijaitsevaan Dockyard-ravintolaan. Kaikki osallistuneet saivat myös palkinnoksi kirjan ja lahjakortin.
Inspiraationa lähialueen värimaisema
Meri-aiheista sähkökaappia maalaava Pau Ribas kertoo olevansa hyvin onnellinen ja otettu voitostaan.
– Sähkökaappien maalaus on mielestäni loistava idea. Olen iloinen, kun voin vaikuttaa kädentaidoillani Helsingin katumiljööseen, Ribas kertoo.
Pau sanoo hakeneensa inspiraatiota aiheeseensa asuintalonsa lähiympäristöstä.
– Halusin maalaukseen mukaan keisarinkeltaista, sillä se yhdistää sähkökaapin talon seinän väreihin. Sinertävä väri kuvaa merta ja on värimaailmaltaan linjassa tien toisella puolella sijaitsevan telakan kanssa. Pinkki ja vihertävä väri tuovat lämpöä ja raikkautta katukuvaan. Kaapin alalaidassa seikkailevat kalat symbolisoivat alueen historiaa, Ribas kertoo.
Barcelonasta viisi vuotta sitten Suomeen muuttaneelle Paulle maalaustyö on mieluisa projekti, sillä hän on taiteilija ja muusikko. Hän työskentelee myös opettajana ja kouluavustajana Ressun peruskoulussa.
– Maalaan ensimmäistä kertaa elämässäni sähkökaappia. Se on vaativampaa ja erilaisempaa kuin mitä osasin kuvitella. Jouduin jonkin verran miettimään uusiksi paperilla suunnittelemiani luonnoksia. Kaapin pinta on maalaamisen kannalta haasteellinen materiaali, hän kertoo.
Pau on tyytyväinen maalauksensa lopputulokseen ja lupaa pitää huolta sen kunnosta tästä eteenpäin.
Esimerkkinä muille taloille
Tuunattu sähkökaappi hillittyine väreineen, aaltokuvioineen ja kaloineen istuu elegantisti Hernesaarenkadun maisemaan. Harmaa kaappi on muuttunut tyylikkääksi tilateokseksi, jollaisia voisi olla enemmänkin lähikorttelien katukuvassa.
– Lopputulos on todella hieno ja lisää osaltaan alueemme viihtyvyyttä. Tuunattu sähkökaappi on nyt itsessään oma taideteoksensa, mikä toivottavasti hillitsee ohikulkijoiden halua töhriä sitä. Järjestämämme taidekilpailu on ollut hyvä tapa aktivoida asukkaitamme ja vastuuttaa heitä pitämään huolta omasta ympäristöstään, sanoo Hernesaarenkatu 17 talotoimikunnan nykyinen puheenjohtaja Minna Muikku.
Muikku toivoo, että tuunattujen sähkökaappien tempaus innostaa myös muita lähitienoon taloyhtiöitä harkitsemaan sähkökaappiensa maalaamista. Pienellä ponnistuksella voi oma-aloitteisesti piristää korttelin katukuvaa sekä lisätä asukkaiden toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Asumisen trendit ja kehitys
10 vuotta lumoavaa vuokra-asumista
- Asukastapahtumat
Onnea uuteen kotiin Klaavuntien asukkaat!
- Lumo-tiimit ja yhteisö
Hervannassa pelataan lentistä, kierrätetään käytetyt tavarat ja huhkitaan omalla salilla – kiitos Lumo-tiimin
- Kurkistus kotiin
DIY-projekteja ja aktiivisesta arkea – kurkistus Jeninan lempikulmiin Helsingin Malmilla