Vastuullisuustekoja

Kilometrikisa käynnistyi – Lumo polkee mukana

Toukokuun alussa käynnistyy taas suosittu Kilometrikisa. Se on työyhteisöjen, yhdistysten, seurojen, harrastusporukoiden, ystäväporukoiden tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään tai -minuuttejaan ylös ja kartuttavat oman joukkueensa saldoa.

235x174

Viime vuonna poljetussa Kilometrikisassa oli mukana ennätykselliset yli 32 000 osallistujaa. Tänä vuonna Kilometrikisa poljetaan 1.5.− 22.9.2020. Tavoite on määräajassa pyöräillä koko joukkueen voimin niin paljon kuin mahdollista.

Kilometrikisassa kilpailevat myös kunnat. Jokainen polkija, joka on kertonut omissa tiedoissaan kotikuntansa, kartuttaa automaattisesti myös oman kuntansa kilometrisaldoa. Eli jos olet mukana vaikka työpaikkasi joukkueessa, keräät samalla saldoa myös kotikunnallesi.

Lisäksi on olemassa sähköpyöräsarja, jossa kilpailevat automaattisesti ne joukkueet, joissa yksikin jäsen kerää kilometrejä sähkö­pyörällä.

Kilometrikisan yhteydessä voi osallistua Punaisen Ristin Ketjureaktio-keräykseen. Näin taistelee pyöräilemällä myös ilmastonmuutosta vastaan.

Nyt on hyvä hetki koota oma joukkue − vaikka omasta Lumo-talosta − ja lähteä mukaan. Poljetaan mieli virkeäksi! Lumo-kodit näyttää mallia: sen työntekijöistä koottu joukkue on tänäkin vuonna mukana Kilometrikisassa ja polkee ilmastonmuutosta vastaan Ketjureaktio-kampanjassa. Suurella sydämellä ja sopivalla sykkeellä!

28.4.2020 (Muokattu 9.6.2021)

Teksti Otavamedia

Kuvat iStock

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu