Kaupunki olohuoneen jatkeena
Kun koti sijaitsee keskellä kaupungin sykettä, koko kaupunki voi toimia ylimääräisenä olohuoneena.
Helsingissä riittää kulttuuria, oli käynnissä koronapandemia tai ei. Siksi Hermannissa Lumo-kodissa asuva Ritva Uro-Tuominen iloitsee siitä, että tarvittaessa omalta kotiovelta pääsee hyvinkin nopeasti keskustaan ja esimerkiksi Musiikkitalolle.
– Musiikkitalo on yksi suosikkipaikoistani. Kuulun ystäväporukkaan, jonka kautta olemme hankkineet Kaupunginorkesterin ja Sinfoniaorkesterin konsertteihin kausiliput. Parhaimmillaan olen käynyt parissakin konsertissa saman viikon aikana, eläkkeellä oleva Uro-Tuominen kertoo.
Edellisestä Musiikkitalon-konsertista on tosin aikaa, sillä korona-aika on tyhjentänyt eläkeläisen tapahtumakalenterin viikko kerrallaan. Koska tapahtumat on karsittu minimiin, Uro-Tuominen on entistä tyytyväisempi kodistaan kaupungissa.
– Kävin juuri äsken Teurastamolla, ja Työpajankadulla oli jonkin tv-sarjan kuvaukset käynnissä. On hauskaa, että kaupunki on nykyisin niin eläväinen ja että omilta kotikulmiltakin löytyy erilaisia tapahtumia niin usein.
Uro-Tuominen on asunut Helsingissä lähes 60 vuoden ajan. Sinä aikana kaupunki on muuttunut valtavasti, Uro-Tuomisen mukaan ehdottomasti positiivisempaan suuntaan.
– Nykyisin ilmapiiri on ihanan vapautunut ja kulttuuritarjonta on paljon moninaisempaa kuin muutamia vuosikymmeniä sitten, hän kertoo.
Musiikki vetää puoleensa
Musiikkitalon tapahtumien lisäksi Uro-Tuominen odottaa myös muun konsertti- ja klubielämän elpymistä. Kun tilanne vain sallii, hän suuntaa Hakaniemessä sijaitsevaan Juttutupaan kuuntelemaan maanantaisin soittavaa countrybändiä ja palaa Back to the 60’s -nimeä kantavan klubin tapahtumiin.
– Suurin osa tapahtumista ja klubeista on tauolla, ja ne mitkä eivät ole, jäävät minulta väliin. En voi ikäni takia ottaa riskiä ja käydä konsertissa paikoissa, joissa ei voi pitää turvaväliä, 77-vuotias Uro-Tuominen kertoo.
Erilaiset klubit ja kevyemmän musiikin konsertit Uro-Tuominen kertoo löytäneensä vasta viime vuosina.
– Osaan olen tutustunut ystävien suosittelemana, toiset olen keksinyt ihan Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta. Musiikista on mukava nauttia ystävien kanssa, mutta lähden kyllä ulos usein yksinkin, jos kukaan ystävistäni ei ole lähdössä mukaan. Harmittelen välillä, ettei edesmennyt mieheni päässyt nauttimaan klubeista ja konserteista: emme aiemmin edes tienneet näiden kaikkien tapahtumien olemassaolosta.
Konserttien ja teatterin lisäksi Uro-Tuominen vierailee mielellään myös taidenäyttelyissä.
– Viimeksi kävin Taidehallilla ja seuraavaksi tarkoituksena olisi käydä ystäväpariskunnan kanssa tutustumassa Didrichsenin taidemuseon tämänhetkiseen näyttelyyn.
Nopeasti joka suuntaan
Kodin sijainti helpottaa Uro-Tuomisen mukaan oleellisesti kulttuuritapahtumiin osallistumista ja esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa käyntiä.
– Tässä nykyisessä kodissani viehättää etenkin se, että pääsen sekä julkisilla että kävellen nopeasti kaikkialle. Jos asuisin kauempana, tulisi helposti tunne, että kaikki tapahtuu jossain muualla.
Keskeinen sijainti helpottaa myös ystävien tapaamista.
– Teurastamon alueella on lukuisia kivoja kuppiloita ja tässä lähellä useita mainioita ruokapaikkoja. Kotini on tavallinen kaksio, mutta sen ei tarvitsekaan olla yhtään suurempi, kun voin tavata ystäviä niin lähellä kodin ulkopuolella.
Myös Hakaniemen halli saa Uro-Tuomiselta kiitosta.
– Uusi halli on aivan ihana. Työskentelin aiemmin lentoemäntänä ja yksi suosikkiasioistani oli tutustua paikallisiin ruokatoreihin. Hakaniemen halli ei jää toiseksi, kun sitä vertaa eurooppalaisten suurkaupunkien halleihin.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Lumo vinkkaa
Sesonkiherkkuja ja värikkäitä kasviksia – virittäydy juhlakauteen Tara Junkerin resepteillä!