Kalasataman pilvenpiirtäjästä löytyi lapsiperheelle koiraystävällinen koti: ”Ikkunasta voi ihailla niin sateenkaaria kuin ukkoskuuroja”
Kun koiranpentu Spike muutti Miian perheeseen, vanha koti alkoi tuntua liian pieneltä. Lumo One -pilvenpiirtäjästä löytyi asunto, joka täytti kaikki odotukset – maisemaa myöten.
Hississä tuntuu vähän samalta kuin olisi matkalla Tampereen Näsinneulaan. Vaikka korkeuksiin on alhaalta katsottuna poikkeuksellinen pitkä matka, se sujuu joutuisasti.
Kun taakse on jäänyt jo 27 kerrosta, ovet avautuvat maisemaan, josta Helsingin Kalasataman Lumo One -pilvenpiirtäjä tunnetaan.
Ikkunasta näkyy merta, metsää ja metro. Samaan näkyyn on tottunut myös talon yläkerroksessa asuva Spike-koira, joka saapuu vierasta ovelle vastaan ensimmäisenä. Ensin se nuolaisee kättä, sitten puskee rapsuteltavaksi.
”Täällä on vähän tällainen sirkus käynnissä”, sanoo elokuussa Lumo-kotiin perheineen muuttanut Miia, 39.
Lapset Mandi ja Noah innostavat pian puoli vuotta täyttävän Spiken leikkiin, ja pian olohuone täyttyy riemukkaista kiljahduksista. Hiiripehmolelu saa kyytiä, kun se lentää korkeuksiin kolmen eri heittäjän toimesta. Kaikesta päätellen perheen ensimmäinen koira on ollut kauan toivottu perheenjäsen.
”Painostus oli kova. Mieheni oli alun perin sitä mieltä, ettei meille tule koiraa. Sitten hänen kaverinsa koiralle syntyi pentuja”, Miia kertoo.
Lisäneliöt tulivat tarpeeseen
Kuten arvata saattaa, isotassuinen ja kömpelön näköinen koiranpentu hurmasi nelihenkisen perheen, eikä lemmikin hankintaa enää pidätellyt mikään. Kun Spike saapui, perhe asui vielä Arabianrannassa. Silloinen koti alkoi kuitenkin pian tuntua ahtaalta kahden vilkkaan lapsen ja koiranpennun kanssa. Oli tullut aika etsiä lisää neliöitä.
Aluksi ompelijana ja sisustussuunnittelijana työskentelevä Miia ehdotti huonekaluille uutta paikkaa, mutta idea ei saanut suurta kannatusta osakseen.
”Kaikkihan lähti minun ansiostani, kun halusin oman huoneen. Sitten isi löysi tämän kodin ja laittoi äidille viestiä”, vieressä istuva Mandi täsmentää.
Lumo One -pilvenpiirtäjän kodit olivat juuri tulleet markkinoille, kun uuden asunnon etsimisestä tuli ajankohtainen asia. Optimaalinen sijainti, lemmikkiystävällisyys ja kauppakeskus Redin palvelutarjonta olivat vetovoimatekijöitä, joiden perusteella uuden vuokrakodin varaamista ei tarvinnut empiä.
”Halusimme mahdollisimman korkealle asumaan. Näissä korkeuksissa täällä on todella rauhallista, kun seinänaapureitakin on vain yksi.”
Miian mukaan ensimmäiset yöt pilvenpiirtäjässä vähän jännittivät, mutta sen jälkeen uuteen kotiin ja ennen kaikkea sen näkymään tottui. Näkymä on eittämättä sellainen, joka saa ensivisiitillä olevan vieraan leuan loksahtamaan. Lattiaan asti ulottuvat ikkunat mahdollistavat sen, että myös Spike voi ihmetellä Helsingin siluettia.
Parhaassa pentuiässä oleva naskalihammas nukahtaa leikin päätteeksi sohvalle. Emäntänsä mukaan se on nuorimman perheenjäsenen mieluisin köllöttelypaikka. Koiraa on helppo ymmärtää, sillä sohvalta käsin voi tarkkailla paraatipaikalta, mitä sisällä tai ulkona tapahtuu. Miian mukaan kodin ikkunoista on tähän mennessä voinut ihastella niin sateenkaaria kuin ukkoskuuroja.
”Odotan vielä sumuista aamua, jolloin emme näe ikkunasta ulos”, Miia nauraa.
Koiranomistajat otettu huomioon
Kun Spike herää päiväuniltaan, on tullut aika lähteä pennun kanssa ulos. Tällä kertaa se tarkoittaa sitä, että laskeudumme hissillä pilvenpiirtäjän viidennen kerroksen tasanteelle, joka on kuin tehty pikaisia pissalenkkejä varten. Miia kertoo yllättyneensä siitä, miten hyvin Lumo-talossa on huomioitu koiranomistajien tarpeet – roskakoreja myöten. Spike nuuhkii muiden koira-asukkaiden jättämiä viestejä, joita tuntuu löytyvän etenkin pensasistutusten ympäriltä.
Utelias pentu on herättänyt ihastusta ulkoillessaan perheensä kanssa lähiseudulla, kuten Mustikkamaalla ja Sompasaaressa. Toistaiseksi kukaan ei vielä ole osannut arvata, minkälaisesta kaverista oikein on kyse. Monet ovat luulleet mustaturkkista koiraa rottweilerin pennuksi, mutta arvaus ei ole osunut kohdilleen. Jos tarkkoja ollaan, Spike on taskukokoa edustava amerikanbully. Tätä yhdysvaltalaista rotua ei toistaiseksi ole Suomessa tunnustettu viralliseksi roduksi.
Tällä hetkellä 15-kiloinen Spike näyttää pieneltä matalan kokonsa vuoksi, mutta käytännössä kyse on raskasrakenteisesta koirasta, joka painii mielellään naapuruston isompien koirien kanssa. Missä tahansa Spike liikkuukaan, se saa pentumaisella olemuksellaan huomiota osakseen. Lumo One -pilvenpiirtäjässä rapsuttajia on riittänyt poikkeuksellinen määrä, sillä talossa asuu lukuisia koiranomistajia.
Miia kertoo, että muutto isompaan kotiin oli kaiken kaikkiaan nappivalinta. Talossa viihtyy koko perhe, koiraa myöten.
”Ennen muuttoa sitä mietti, meneekö elämä liian helpoksi, kun kaikki palvelut ovat niin lähellä. Täällä pilvenpiirtäjässä olet keskustan tuntumassa, mutta kuitenkin ihan omassa rauhassa”, Miia kiteyttää ja nappaa Spiken syliinsä nyt, kun sitä vielä jaksaa kantaa.
On tullut aika palata hissiin.
Haluaisitko sinäkin päästä nauttimaan Lumo-asumisesta?
Löydä oma vuokra-asuntosi Lumo-verkkokaupasta.
Tutustu ja vuokraaMyös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa