Omilla kulmilla

Janna Lumo-kodistaan: “Tuntuu kuin olisimme tulleet hotelliin”

Laulaja ja lauluntekijä Jannan muutto Lumo-kotiin on helpottanut lapsiperheen arkea. Tavarat ja huonekalut ovat löytäneet hyvin paikkansa ja uuden asunnon pohja tuntuu erityisen toimivalta lapsiperheelle.

235x174

Hymyilevä Janna Hurmerinta avaa ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan Lumo-kotinsa oven ja toivottaa tervetulleeksi valoisaan olohuoneeseen. Asuttuaan joitakin vuosia Helsingissä Janna on paluumuuttaja Vantaalle, jossa hänen juurensa sijaitsevat.

Janna on asunut Vantaalla lähes koko elämänsä. Kivenheiton päässä asuvat Jannan vanhemmat ja pienen Noah-pojan isovanhemmat. 

“En ole pitkälle päässyt”, Janna kuittaa nauraen.

Koti oli juuri remontoitu ennen Jannan, hänen ranskalaisen puolisonsa ja 3-vuotiaan Noahin muuttoa, ja vaaleat pinnat hohtavat uutuuttaan.

”Muutimme tänne vain kaksi viikkoa sitten”, Janna paljastaa.

Lapsiperheen toimiva ja kompakti koti

Näyttää siltä, kuin kodissa olisi asuttu pidempään kuin kaksi viikkoa, sillä tavarat ja huonekalut ovat löytäneet hyvin paikkansa.

60-neliöisen kodin pohja on erityisen toimiva lapsiperheelle, sillä olohuoneesta näkyy yhdellä silmäyksellä lähes koko asuntoon. Pojan leikkejä voi tarkkailla samalla kun kokkailee olohuoneen yhteydessä olevassa keittiössä.

Janna Hurmerinnan olohuoneesta näkee yhdellä silmäyksellä koko asuntoon.

Kahteen makuuhuoneeseen kuljetaan suoraan olohuoneesta. Makuuhuoneiden liukuovet korostavat avaruutta, mutta tuovat tarvittaessa yksityisyyttä.

Maan tasalla oleva parveke on kuin olohuoneen jatke. Sinne Janna on luonut pesämäisen olotilan laittamalla parvekkeen kaiteisiin lisäsuojaa ohikävelijöiden katseilta.

”Meillä on myös oma sauna, joka on arjen luksusta”, Janna sanoo. 

My Lumo -palvelu helpottaa asumisen arkea

Omakotitalossakin pitkään asunut Janna kokee, että muutto Lumo-kotiin tuntuu kuin olisi tullut hotelliin. Hän arvostaa erityisesti asumisen ja arjen helppoutta, koska arki on hektistä työn ja lapsiperhearjen tasapainottelua.

”Netti toimi heti, ja se on maksuton. Taloyhtiössä on myös kaapelitelevisio”, Janna kertoo.

Hän kiittelee My Lumo -palvelua, josta voi esimerkiksi tilata avaimen uuteen kotiin, tarkistaa ja maksaa vuokran, kytkeä netin päälle tai tilata jopa muuttopalvelun. Lisäksi se on kätevä väylä ottaa yhteys isännöitsijään.

”Meidän parvekkeen laudat heiluivat, ja ilmoitin siitä My Lumo -palvelussa. Lumo-kodeilta tultiinkin pian korjaamaan ne”, Janna heittää esimerkin.

Lumo-talossa kierrätys on helppoa

Yli 20 vuotta kasvissyöjänä olleelle Jannalle ympäristökysymykset ja kierrätys ovat läheisiä ja tärkeitä asioita.

Janna viihtyy hyvin lähiympäristössään.

”Täällä on helppo kierrättää. Omakotitalossa joutui aina erikseen lähtemään kierrätyspisteeseen autolla. Nyt vain pudotan keräyspaperit ja -pahvit sekä muut jakeet taloyhtiön keräyspisteeseen ulos lähtiessäni”, Janna kiittelee.

Vielä Janna ei ole käynyt tekemässä Lumo-koti-sivustolta löytyvää hiilijalanjälkitestiä, mutta aikoo sen vielä tehdä.

Vantaalla houkuttelee lähiluonto

Kodin sijainti Vantaalla on Jannasta ihanteellinen lapsiperheen arjessa.

”Täällä kaikki palvelut ja isot kaupat ovat ihan vieressä”.

Vaikka ympärillä on tarjolla moninaisia viihdykkeitä ja ravintoloita, Jannan ykkösjuttu on lähellä sijaitseva luonto. Sinne hän suuntaa vapaa-ajalla latautumaan hetkisen työn vastapainoksi.

Koko perhe nauttii metsässä samoilusta.

”Meiltä pääsee esimerkiksi Pilvijärvelle ja Kuusijärvelle tosi nopeasti. Myös Noah nauttii metsässä samoilusta”, Janna juttelee.

Yhden suosikkipaikan Janna mainitsee Vantaalla luonnon lisäksi: Jättiterassi Big Yard Tikkurilan keskustassa, jossa järjestetään kesäisin kivoja keikkoja samalla kun voi nauttia ravintoloiden tarjonnasta.

Nyt keikat taas kutsuvat

Pandemia-aika toi keikkaileville artisteille pitkän tauon, mutta onneksi Jannan äitiysloma ja pandemia-aika osuivat sopivasti päällekkäin.

”Olin lumoutunut pienestä pojastani, ja kiitollinen siitä, että sain olla hänen kanssaan kotona ja viettää hieman pidemmän äitiysloman. Ilman koronaa olisin todennäköisesti palannut keikkailemaan aikaisemmin.”

Nyt Janna käy taas päivittäin Helsingin keskustassa, sillä hänen studionsa sijaitsee Punavuoressa.

”Yhteydet Helsinkiin ovat hyvät. Keskustaan pääsee junalla vartissa ja autollakin 20 minuutissa”, Janna kiittelee.

Äitiyslomalla Jannan luovuus virtasi, ja hän kirjoitti useita uusia lauluja. Yksi niistä tulee julki seuraavan singlen ilmestyessä lokakuun alussa. Seuraava albumikin on jo työn alla.

Vantaalta on hyvä lähteä taas keikkakiertueille, jotka käynnistyvät hiljalleen.

”Tulevan joulun 2022 kiertueen teemme yhdessä Kaihon karavaani -yhtyeen kanssa Tuure Kilpeläisen jäädessä keikkatauolle. Kirkkokiertueen toisena solistina on Jesse Kaikuranta. Julkaisemme kiertueella muutaman uudenkin laulun, ja toki mukana on ihania, perinteisiä joululauluja”, Janna lupaa.

Keväällä 2023 on sitten luvassa keikkakiertue oman bändin kanssa.

Haluaisitko sinäkin nauttia Lumo-elämästä?

Löydä oma Lumo-kotisi verkkokaupastamme.

Tutustu ja vuokraa
235x174

26.8.2022 (Muokattu 5.9.2022)

Teksti Jaana Kalliokoski

Kuvat Antti Rintala

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu