Lumo vinkkaa

Vihreää hyvää oloa – tee kasveista kodin sydän

Viherkasvit tuovat kotiin eloa, vehreyttä ja luonnon rauhaa. Omaa arkea ja kodin olosuhteita tunnustelemalla voit löytää oikeat kasvit omaan kotiisi.

235x174

Biologian ja maantienteen opettaja sekä DigiGardenin toimitusjohtaja Emmi Koskelalle, @klorofylliterapiaa, viherkasvit eivät ole vain sisustuselementtejä vaan sitoutumista vaativia kasvikumppaneita. Kun Koskela puhuu kasveista, hänen sanoissaan kuuluvat sekä intohimo että asiantuntemus.

“Kasvi ei ole mikään huoneen kulmaan unohtuva esine. Se tarvitsee valoa, vettä ja huolenpitoa”, Koskela sanoo.

Hänen mukaansa onnistunut vihersisustaminen lähtee kodin ja kasvin yhteensopivuudesta. Ennen kuin valitsee kasvin, täytyy havainnoida, miten valo liikkuu tilassa. Vasta sen jälkeen on aika miettiä, mikä kasvi todella sopii kotiin.

Kasvit antavat Koskelalle ennen kaikkea rauhaa ja tavan pysähtyä.

Läsnäoloa lehtien lomassa

Koskela saa kasveista ennen kaikkea rauhaa. Viikoittainen sunnuntaiaamu Groove FM:n tahdissa on hänelle tärkeä hetki, jolloin hoidetaan lehdet, kastellaan ja lannoitetaan.

“Se on minulle meditaatiota. Olen siinä hetkessä läsnä enkä ajattele mitään muuta”, hän kuvailee.

Kasvien hoito on Koskelalle tapa pysähtyä. Maailma, jossa uutisia tulvii ja mieli jää helposti vatvomaan huolia, kasvit palauttavat johonkin rauhalliseen ja konkreettiseen.

“Olen luonteeltani sellainen, että jään helposti murehtimaan asioita, mutta kun upotan kädet multaan tai leikkaan pois kuivuneita lehtiä, kaikki muu unohtuu”, Koskela kertoo.

Vihreä voi olla myös vaivaton

Koskela muistuttaa, ettei viherkasvien hoito ole vaikeaa, kunhan lähtökohdat ovat oikeat. Jos ei ole paljon aikaa tai kokemusta, kannattaa aloittaa kasveista, jotka eivät ole liian vaativia. Esimerkiksi anopinkieli, palmuvehka tai kaktukset ovat hyviä ja kestäviä vaihtoehtoja aloittelevalle viherpeukalolle.

Koskela muistuttaa, ettei viherkasvien hoito ole vaikeaa, kunhan lähtökohdat ovat oikeat.

Oleellista on opetella havainnoimaan, milloin kasvi oikeasti tarvitsee vettä. Suomalaiset tapaavat kastella kasvejaan liikaa, joten Koskela suosittelee kosteusmittaria avuksi. Sen avulla oppii tuntemaan mullan todellisen kosteuden ja välttää liikakastelun. On myös tärkeää miettiä omaa elämäntyyliä ja kodin olosuhteita.

“Jos olet paljon matkoilla tai et muista kastella, valitse kasveja, jotka pärjäävät vähemmällä hoidolla. Ja jos valo ei riitä kotona, käytä kasvivaloja. Kasvi ei pärjää sisustuksen ehdoilla, vaan koti täytyy sovittaa kasvin tarpeisiin.”

Kodin tärkein kasvi voi olla juuri se kulunut ja hontelo 

Vaikka kasveilla sisustaminen on trendikästä, Koskela kannustaa tekemään valinnat harkiten paitsi kodin olosuhteiden ja omien tapojen pohjalta, myös sen mukaan, mikä tuntuu oikealta.

“Vähän hontelo kasvi saviruukussa voi olla kaunein asia koko kodissa, jos sillä on tarina”, Koskela sanoo.

Tämä ajatus konkretisoituu hänen olohuoneessaan seisovassa, lähes 164-senttisessä pylvästyräkissä, joka on kulkenut mukana useassa kodissa ja kasvanut rinnalla yli vuosikymmenen. Se on nähnyt elämänvaiheita, muuttoja ja jopa tuholaisongelman, ja selviytynyt niistä kaikista.

Vinkit viihtyisään viherkotiin

  1. Kasvin valinta alkaa kodin valo-olosuhteista. Kuinka paljon ja mistä suunnasta päivänvalo osuu huoneisiin?
  2. Oletko säntillinen kastelija vai unohdatko helposti viherystäväsi? Valitse kasvi oman elämäntyylisi mukaan.
  3. Aloita helposta. Anopinkieli, palmuvehka ja aavikkokaktukset ovat kestäviä klassikoita, jotka sopivat mainiosti aloittelijalle.
  4. Valitse ruukku, josta vesi pääsee valumaan pois. Kasvualustaksi kannattaa valita multa tai muu materiaali, joka sopii kyseisen kasvin tarpeisiin.
  5. Kosteusmittari auttaa välttämään liikakastelun. Samalla opit ymmärtämään, milloin multa oikeasti kaipaa vettä.

5.5.2025

Teksti Vapa media

Kuvat Vapa media

Vuokraa helposti paras koti – juuri sinulle!Vuokraa helposti paras koti – juuri sinulle!

Sinä tiedät, mistä paras koti juuri sinulle on tehty. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva Lumo-koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Sinä tiedät, mistä paras koti juuri sinulle on tehty. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva Lumo-koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja löydä koti sinulle