Sisusta ja tuunaa

Väriä vuokrakotiin: Kolme vinkkiä taiteilija Anna Kilpeläiseltä

Taiteilija ja opettajaopiskelija Anna Kilpeläinen tuo väriä ja persoonaa kotiinsa julisteilla, omilla ja puolisonsa teoksilla sekä arkailemattomalla värifilosofialla. Kilpeläinen jakaa kolme vinkkiä, miten lisätä väriä kotiin.

235x174

Kun käsityötaiteilija ja opettajaopiskelija Anna Kilpeläinen avaa kotinsa oven, ensimmäisenä hän tuntee tietynlaista rauhaa: onpa ihana olla kotona. 

Kotoisan tunnelman Kilpeläinen on puolisoineen luonut väreillä. Vaikka vuokrakodin seinät ovat valkoiset, ne ovat täynnä väriä tauluista, julisteista ja Kilpeläisen omista kirjontatöistä. Hän opiskelee opettajaksi ja tekee kirjontaa, tilauksesta muun muassa muotokuvia. 

Kilpeläinen tunnetaan Instagram-tilillään @kukkaapukkaa värikkäänä taiteilijana, sisustajana ja myös pukeutujana.

Vaaleanpunainen, vaaleansininen ja keltainen ovat hänen voimavärejään, ja niitä hän onkin ripotellut ympäri kotiaan.  

“Tykkään siitä, kun ihmisten kodeissa näkyy heidän persoonansa. On tosi ihanaa nähdä, jos kodin seinillä on vaikka jotain itse tehtyä tai jotain sellaista, joka on erityisen merkityksellistä kodin asukkaalle.” 

Seuraavaksi Kilpeläinen antaa kolme vinkkiä siihen, miten tuoda enemmän väriä kotiin – myös vuokrakodin vaaleille seinille.  

1. Tuo väriä julisteilla 

“Meidän vuokrakotimme seinät ovat valkoiset, mutta nyt seiniä koristavat julisteet, jotka tekevät yleisilmeestä värikkään. Olen teipannut julisteita myös keittiökaappien ja jääkaapin oveen, niillä saimme väriä valkoiseen keittiöön."

"Olohuoneeseen suunnittelin galleriaseinän tilaamalla kerralla monta yhteensopivaa julistetta. Sinitarralla, teipillä ja julistetarroilla pääsee pitkälle.” 

2. Tee itse 

“Julisteiden lisäksi seinillä on minun, siskoni ja puolisoni tekemiä maalauksia ja minun kirjontatöitäni."

"Lempparini omista teoksista on pyöreä, keltainen, itsetehty seinätarra. Omistusasunnossa olisin varmaankin maalannut ympyrän seinään, mutta nyt piirsin pallon ja tulostin sen Oodi-kirjaston suurkuvatulostimella. Ympyrä on sinitarralla ja julistetarroilla kiinni seinässä. Puolisoni sanoo sitä auringoksi. Keltainen on ihanan energinen väri ja tuo valoa kotiin.”’

3. Päätä värifilosofiasi 

“Minun periaatteeni on, että mikään uusi asia, joka tänne tuodaan, ei ole valkoinen. Näen kyllä beigen ja harmaan sisustuksen kauneuden, mutta se ei ole minua varten."

"Minulle sisustamisessa ja pukeutumisessakin on kyse hauskanpidosta, ja hauskuus tulee väreistä. Kun olen kotona, saan energiaa väreistä. Samalla meillä kotona on rauhallinen tunnelma, ja juuri meidän näköistä.” 

Väriä kotiin Lumo-maaliedulla

Tarjoamme Lumo-kotien asukkaille maksuttoman maailetupaketin, johon kuuluvat paitsi ympäristöystävälliset maalit, myös kaikki maalauksessa tarvittavat välineet teloista maalarinteippiin.

Tutustu ilmaiseen Lumo-maalietuun

20.9.2024 (Muokattu 3.10.2024)

Teksti Vapa Media

Kuvat Vapa Media

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu