Syysaamuna aurinko valaisee vain keittiön, johon tepastelen unisena keittämään kahvia koiran vielä nukkuessa sängyn jalkopäässä. Aurinko lämmittää iholla samalla kun kahvin tuoksu täyttää huoneen.

Pieni vuokra-asuntoni Helsingin Katajanokan sydämessä on entinen kahvipaahtimo ja mietin kahvin tuoksun leijuessa sen historiaa. Miten sopivaa kaltaiselleni kahvin rakastajalle onkaan asua vanhassa kahvipaahtimossa.

Olen aina ollut jollain tapaa juureton. Jo lapsena muutimme jatkuvasti paikasta toiseen, useimmiten pelkästään huvin ja vaihtelun vuoksi.

Muuttaminen oli mielestäni hauskaa, koska sain aina uuden oman huoneen, jonka voisin sisustaa eri tavalla. Rakastan edelleen muuttamista, enkä ole koskaan asunut samassa osoitteessa paria vuotta enempää.

Juurettomuus on vienyt myös ulkomaille vuosien aikana ja olen kutsunut kodikseni niin Australian maaseutua, Hongkongin suurkaupungin vilinää, kanelipullan tuoksuista Tukholmaa kuin Pohjois-Thaimaan diginomadien pääkaupunkia Chiang Maita.

"Vapaus on aina ollut elämässäni yksi tärkeimpiä arvoja – vapaus mennä ja tehdä oman mielen, eikä yhteiskunnan odotusten mukaan."

Olen aina kaikista eniten oma itseni tien päällä, matkalla jonnekin. Jossain perillä olemisen välissä, missä kenenkään ei kuulukaan kuulua.

Olen kokenut paineita siitä, että jossain kohtaa elämää pitäisi asettua, hankkia lapsia ja ostaa asunto. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että muutaman vuoden päästä olisin varmaan valmis. Annoin itselleni jatkuvasti vielä muutaman vuoden aikaa nauttia elämästä ja sitten pitäisi tehdä kaikki se, mitä yhteiskunta meiltä odottaa. Ostin jopa asunnon, ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä.

Tajusin kuitenkin jo ensimmäisenä iltana Helsingin Meilahdessa, että en ollut kotona. En, vaikka olin allekirjoittanut pankin kanssa satojen tuhansien eurojen lainan.

Jo kolmea kuukautta myöhemmin jätin omistusasunnon taakseni ja etsin sinne vuokralaiset. Myin asunnon kaksi vuotta myöhemmin pois pienellä tappiolla.

Istuin Katajanokalla paikallisen kahvilan terassilla pankin myyntipaperit pöydällä ja mieleni valtasi asunnon myynnistä ennen kaikkea vapaus ja helpotus.

Vapaus on aina ollut elämässäni yksi tärkeimpiä arvoja – vapaus mennä ja tehdä oman mielen, eikä yhteiskunnan odotusten mukaan. Juureton sieluni on kuitenkin vuosien aikana löytänyt kodin Katajanokasta.

Katajanokka on pieni oma saari ihan Helsingin keskustan tuntumassa. Joillekin tämä on pelkkä pussin perä, koska tie täältä ei vie minnekään (paitsi toisaalta Tukholmaan ja Tallinnaan). Mutta meille asukkaille Katajanokka on hyvin varjeltu salaisuus (shh…) viihtyisänä rauhallisena alueena, kuitenkin lyhyen kävelymatkan päässä Stockmannilta.

Katajanokalla elo on yhteisöllisistä, etenkin koiran omistajana. Nykyään alueella riittää myös kahviloita ja ravintoloita sekä kaupungin parhaat kattoterassit ovat kaikki täällä. Ystäväni vitsailevat usein, miten harvoin poistun “kotisaarelta”, mutta ulkomaanmatkojen välissä on kaikista parasta olla kotona. Katajanokka on kuin pala Keski-Eurooppaa ja Suomen saaristoa samassa paketissa.

Viihdyn kotona, mutta en koe sillä olevan merkitystä, kuka kotini seinät omistaa. Jo lapsena asuimme aina vuokralla, joten vuokrakoti on aina tuntunut itselle ihan yhtä paljon kodilta kuin omistusasuntokin.

Kodin tunnun tuovat omat rakkaat tavarat mukavasta muhkeasta sohvasta matkamuistoihin, joilla saan sisustuksesta aina nopeasti itseni näköisen. Tavaranikin mahtuvat vain kymmeneen muuttolaatikkoon ja kahteen matkalaukkuun, koska mitä vähemmän omistan, sitä kevyemmältä elämä tuntuu.

Ja kun on muuttanut elämässä lukuisia kertoja, on helpompi pitää tavaran määrä kurissa, jos sitä jatkuvasti inventoi vuosi vuodelta. Jäljelle jää vain se, millä on merkitystä.

Kodin tekee myös rakas shetlanninlammaskoirani Sydney, joka onnekseen on tottunut muuttaja. Meille molemmille koti on siellä, missä on meille omaa tilaa olla. Toki Sydneylle se tuntuu olevan myös Katajanokalla – hänellä on omat suosikkimäet, joissa ihmetellä nurmikolla ympäröivää maailmaa, omat lempparikahvilat ja parhaat koirakaverit, joita tervehditään lenkeillä.

Vaikka osa minusta on juurtunut Katajanokalle ja vanhaan kahvipaahtimoon, jota kodiksi Luotsikadulla kutsun, en koskaan tiedä mihin tuuli seuraavaksi kuljettaa.

Mielestäni on hassua, miten suuri arvo meillä on omistusasumista kohtaan ja miten omistusasuminen on aina ihailtavampaa. En toki kiellä, etteikö asunto voisi olla jopa se elämän paras sijoitus, mutta on niin monta muutakin tapaa säästää ja sijoittaa.

"Viihdyn kotona, mutta en koe sillä olevan merkitystä kuka kotini seinät omistaa. Jo lapsena asuimme aina vuokralla, joten vuokrakoti on aina tuntunut itselle ihan yhtä paljon kodilta kuin omistusasuntokin."

Maailmalla matkatessa suuri osa ystävistäni asuu vuokralla, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kun taas Suomessa välillä tuntuu, että asunnon omistaminen on jokaisen tavoite. Itse tiedostan myös, että minulla ei olisi mahdollisuutta ostaa samanlaista asuntoa millaisen pystyn vuokraamaan.

Minä en ole valmis tekemään kompromisseja etenkään sijainnin suhteen ja haluan nauttia elämästä tässä ja nyt. Vaikka olenkin hieman juureton, on kodin merkitys itselleni suuri.

Koti on paikka, jossa rauhoittua. Mutta visuaalisena ihmisenä sen pitää olla myös kaunis ja tuntua omalta. Vaikka olisi ihana ajatus valita kaikki liesituulettimesta lattialaattoihin, koen, että kodin tunnun ja tyylikkään sisustuksen voi tuoda myös kevyemmillä päätöksillä olohuoneen lehmäntaljasta tuoksukynttilöihin, eikä tarvitse stressata remontoimisesta.

Yrittäjänä tuloni vaihtelevat merkittävästi ja tulevaisuus on aina epävarma. Vuokralla asuessa tiedän, että voin aina helposti muuttaa myös edullisempaan asuntoon. Koen sen merkittävästi vähemmän stressaavaksi.

Olen ollut monesti korkojen noustessa niin helpottunut, että sain Meilahden asuntoni aikanaan myytyä. Kesällä työtilanteeni ollessa hetken normaalia heikompi, mietin, vaihtaisinko saman talon sisällä kaksiosta yksiöön. Vaikka nyt meneekin paremmin, on helpottava tietää, että sellainen vaihtoehto on olemassa.

Itselläni ei ole tavoitetta säästää rahaa omistusasuntoon, vaan raha on elämistä varten. Haluan viettää osat vuodesta Portugalissa, hankkia ehkä matkailuauton ja lentää keväällä Australiaan. Haluan elää itseni näköistä elämää itseäni varten ja inspiroida muitakin tekemään rohkeasti valintoja yhteiskunnan odotuksia vastoin.