Nina arvostaa Rastilan luontoa ja rauhaa: ”En kaipaa tänne mitään lisää”
Lentoemäntä Nina Ruuttu on asunut aina Rastilassa tai Vuosaaressa eikä kaipaa muualle. Rastila asuinalueena on vihreä, monikulttuurinen ja nuorekas.
Nina Ruuttu, 52, asuu Rastilassa miehensä kanssa. Itse asiassa hän on asunut samassa asunnossa myös vanhempiensa kanssa 10-vuotiaasta 20-vuotiaaksi. Tätä ennen Ruuttu asui lapsena vanhassa Vuosaaressa. Hänen ensimmäinen oma asuntonsa nuorena aikuisena oli 60 neliön vuokrakaksio kerrostalossa Meri-Rastilassa.
– Ehkä olen jäänyt Rastilaan sen rauhallisuuden takia. Tykkään paljon myös lapsuudenkodistani. En ole koskaan edes etsinyt asuntoja muualta Helsingistä.
Vuosaari on jaettu yhdeksään alueeseen, ja Rastila on niistä yksi.
– Rastilaan kuuluu pientaloalue, uimaranta, leirintäalue sekä Rastilan kallio ja sen kerrostaloalue. Rastila on asuinalueena todella rauhallinen paikka. Päiväsaikaan kaduilla näkee pelkästään koiranulkoiluttajia.
Nina Ruuttu on Vuosaari-seuran puheenjohtaja, ja seuran hallussa on yli 160-vuotias Sjöblomin kalastajaperheen muinainen kotitalo Sjökullan torppa. Punainen puutalo edustaa Vuosaaren vanhinta jäljellä olevaa rakennuskantaa. Vapaa-ajalla Ruuttu usein kunnostaa torppaa, hoitaa sen pihaa ja pitää torpalla pop-up kahvilaa.
Jos hänen pitäisi kuvata Rastilaa asuinalueena tai Vuosaarta muutamalla adjektiivilla, ne olisivat vihreä, monikulttuurinen ja nuorekas.
– Rastilassa on paljon eri kulttuureista tulevia ihmisiä sekä lapsia ja nuoria.
Ihana meren läheisyys
Meren läheisyys on ”ehdotonta”.
– Meren läheisyys on tärkeää suurimmalle osalle vuosaarelaisista. Kävelen usein merenrannalla, ja saatan mennä istuskelemaan rantakallioille. Rannalla on kivaa kaikilla keleillä, ja talvella voi vaikka kävellä merenjäällä. Käyn usein Vartiokylänlahdella ja Kallahdella.
Vuosaaren ulkoilupuistot Uutela ja Kallahdenniemi ovat Ninan suosikkipaikkoja. Yksi ihana paikka on Kallvikin niemen eteläisin kärki Dronningen (Kuningatar).
– Dronningenissa on vanhoja puutaloja, hiekkarantaa ja alueelle tyypillisiä korkeita mäntyjä.
"Rastila oli minusta lapsenakin ihana paikka. Meitä lapsia oli paljon ja leikimme kaikki yhdessä. Tämä oli tosi kiva paikka viettää lapsuuttaan."
Rastilan ja Vuosaaren alueet ovat tunnettuja nimenomaan luontokohteistaan.
– Varmaan kaikki vuosaarelaiset arvostavat luontoa. Korona-aikana tänne saapui ihmisiä ympäri Helsinkiä nauttimaan luonnosta. Uutelassa sai silloin kulkea ihan letkassa.
Vaikka Ruuttu arvostaa merta ja luontoa, hän pitää silti myös ostoskeskus Columbuksesta.
– Columbuksessa on kaupunkipöhinää ja siellä näkee kaikenlaisia ihmisiä. Kauppakeskus on kätevä, sillä kävelen sinne kotoa vartissa. Hoidan siellä ruokaostokset ja käyn esimerkiksi postissa.
Ruutun mukaan Vuosaaresta löytyvät yleensä kaikki hänen tarvitsemansa palvelut. Joskus Ruuttu saattaa hurauttaa metrolla kauppakeskus Itikseen käydäkseen erikoiskaupoissa.
Töihin autolla, kaupungille metrolla
Nina Ruuttu työskentelee Finnairin lentoemäntänä, mutta pandemian takia hän ei ole ollut Finnairilla töissä yli kahteen vuoteen. Hänen pitäisi kuitenkin palata lentoemännäksi kesäkuussa 2022.
Työmatka lentokentälle omalla autolla kestää noin 20 minuuttia.
– Poikittainen liikenne on pääkaupunkiseudulla ei toimi niin hyvin, ja siksi julkisilla työmatkani Helsinki-Vantaan lentokentälle kestäisi yli tunnin. Keskustaan mentäessä metro on kuitenkin nopea liikkumistapa.
Kun lentoemännän töitä ei ole ollut, Ruuttu on työskennellyt tuotteiden kerääjänä verkkokaupassa. Työpaikka sijaitsee Herttoniemessä, minne hän pääsee nopeasti metrolla.
Nina tärpit
- Hotelli Rantapuiston ravintola Furu
- Kallvikin niemen eteläkärki Dronningen
- Kauppakeskus Columbus
- Sjökullan torppa
- Kulttuurikeskus Vuotalo
Kalaherkkuja, konsertteja ja kulttuuria
Yksi Ruutun suosikkipaikkoja Vuosaaressa on kulttuurikeskus Vuotalo. Hän käy siellä usein konserteissa ja kavereidensa kanssa kahvila Pokkarissa. Ruuttu tekee myös puutöitä Vuotalolla Työväenopiston aamunikkareissa.
– Siellä saa nikkaroida mitä haluaa. Työväenopiston puolesta saa työvälineet, mutta puut pitää hankkia itse. Olen tehnyt siellä esimerkiksi lehtisahalla vanerista joulukoristeita.
Hotelli Rantapuiston ravintola Furu on toinen hänen suosikkipaikkansa.
– Se on aivan ihana. Ei ihan fine dining -ravintola, mutta vähän tavallista hienompi paikka. Viikonloppuisin sieltä saa brunssia. Jos tykkää kalasta, niin heillä on maailman paras särkiburgeri.
Kesäisin Nina Ruuttu käy Aurinkolahden uimarannan kuuluisassa kahvila Kampelassa ja tilaa siellä lohikeittoa ja pannukakkua. Hänen lapsuutensa aikaisia ravintoloita ei ole pahemmin jäljellä Vuosaaressa, mutta Kampela oli olemassa jo silloin. Tosin kesäravintola sijaitsi tuolloin Uutelan uimarannalla ja ruokalista oli erilainen.
Tiivis yhteisö
Nina Ruutulla on kokemusta Rastilasta asuinalueena monelta vuosikymmeneltä.
– Rastila oli minusta lapsenakin ihana paikka. Meitä lapsia oli paljon ja leikimme kaikki yhdessä. Tämä oli tosi kiva paikka viettää lapsuuttaan.
Nykyäänkin pihoilla näkee lapsia pelailemassa keskenään. Viime kesänä Rastilan uimarannalla oli ensimmäistä kertaa veden päällä oleva pomppulinnamainen vesihuvipuisto.
– Viime kesä oli sään puolesta mieletön, ja vesihuvipuistossa ja uimarannalla kävi paljon ihmisiä. Pieni ranta oli niin täynnä auringonottajia, ettei meinannut edes nähdä rantahiekkaa ihmisten alta.
Moni Ruutun lapsuudenystävä on muuttanut takaisin lapsuutensa maisemiinsa.
– Vietän vuosaarelaisten kanssa enemmän aikaa kuin muiden ihmisten. Minulla on täällä hyviä kavereita jo kouluajoilta.
Ruuttu uskoo viettävänsä loppuelämänsä Rastilassa.
– En kaipaa Rastilaan ja Vuosaareen mitään lisää. Alue on hyvä juuri sellaisena kuin se on.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Omilla kulmilla
Helsingin stadilaisin kaupunginosa Vuosaari tarjoaa rantaviivaa ja yhteisöllisyyttä