Ohjeita asumiseen

Kodin vakuutus – mielenrauhaa satasella

Kotivakuutus on kansalaisen perusvakuutus.

235x174

Oli omaisuus iso tai pieni, kotivakuutus kannattaa ottaa aina. Se kannattaa myös silloin tällöin päivittää – moniko meistä on tehnyt kotivakuutuksen kymmenkunta vuotta sitten ja hädin tuskin enää muistaa, mitä se sisältää?

Vahinkovakuutusyhtiö Ifin omaisuusvakuutusten johtaja Mika Viipuri nimeääkin kotivakuutuksen kansalaisen perusvakuutukseksi.

– Esimerkiksi tulipalot ja varkaudet ovat erittäin ikäviä, mutta tilanteesta auttaa selviämään ajan tasalla oleva kotivakuutus. Kotivakuutus on hyvä pitää mielessä jo silloin, kun nuori muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen.

– Kotoaan poismuuttavilla elämänmuutos on niin iso, ettei kotivakuutus ole mielessä heti ensimmäisenä, Viipuri muistuttaa.

Ei olekaan pahitteeksi, jos vanhemmat ja muut läheiset muistuttavat sekä vakuutuksesta että muista asioista, jotka omillaan asuvan on hoidettava kuntoon.

Tavarat, seinät ja lattiat asukkaan vastuulla

Varsinaisen rakennuksen vakuutuksesta huolehtii rakennuksen omistaja. Sen sijaan irtaimisto, eli esimerkiksi kaikki huonekalut, tavarat ja tietotekniikka, vakuutetaan kotivakuutuksella.

Huoneiston asukas vastaa myös asunnon sisäpuolen pinnoista, niin seinistä kuin lattioista.

Kotivakuutusta valitessaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten laajan turvan haluaa. Suppeimmillaan kotivakuutus korvaa vain tulipalon vahingot ja joitakin myrskyvahinkoja. Laaja vakuutus korvaa enemmän, muun muassa äkillisiä ja ennalta arvaamattomia vahinkoja, esimerkiksi tavaroiden rikkoutumisia.

Hyvän lisän kotivakuutukseen tuovat vastuu- ja oikeusturvavakuutukset. Monessa kotivakuutuksessa vastuuvakuutus on mukana automaattisesti, osassa myös oikeusturva. Jos ne eivät jostain syystä kuulu kotivakuutukseen, kummankin saa halutessaan siihen mukaan.

Vastuuvakuutuksesta on hyötyä, jos tulee tahtomattaan aiheuttaneeksi vaikeuksia jollekin ulkopuoliselle – esimerkiksi törmää pyörällä jalankulkijaan, joka loukkaa itsensä.

Mikään automaatti vastuuvakuutuksen korvaus ei kuitenkaan ole, vaan vakuutusyhtiöt arvioivat kaikki tapaukset erikseen.

Oikeusturvavakuutus puolestaan korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja riita- ja rikosasioissa, mutta ei esimerkiksi avioeron oikeudenkäyntikuluja.

On hyvä muistaa, että vaikka kotivakuutus olisi kuinka laaja tahansa, täysin vastuuttomasti ei silti voi elää. Tahallisesti tai törkeän huolimattomuuden takia syntyneistä vahingoista ei korvauksia makseta. Jos esimerkiksi unohdat polkupyörän ulos lukitsematta sitä ja ohikulkija nappaa sen mukaansa, kotivakuutus ei sitä korvaa.

Vakuuta oikeasta arvosta

Miten arvokkaita kodin esineet sitten ovat ja millaisesta arvosta ne kannattaa vakuuttaa?

Vakuutuskielellä puhutaan koti-irtaimiston vakuuttamisesta, ja sen arvon arviointiin saa vakuutusyhtiöistä ohjeita. Jos kotivakuutukseksi valitsee niin sanotun täysarvoperusteisen kotivakuutuksen, kodin huonekaluille, televisioille tai vaikka levykokoelmalle ei tarvitse laskeskella jälleenhankinta-arvoja. Sen sijaan vakuutusyhtiölle ilmoitetaan vain kodin asuinpinta-ala.

Vakuutusmääräisessä kotivakuutuksessa puolestaan omaisuuden arvo määritellään erikseen. Se kannattaa tehdä huolellisesti, ettei omaisuus jää alivakuutetuksi.

Pitäisikö esimerkiksi hifi-laitteita varten hankkia oma vakuutus?

– Jos ne eivät ole ammattikäyttöön tarkoitettuja huippulaitteita, erillistä vakuutusta ei tarvita, Mika Viipuri vastaa.

Mikäli kotona kuitenkin on jotakin erityisen arvokasta, siitä kannattaa mainita vakuutusyhtiölle. Täysarvoperusteinen kotivakuutus korvaa yleensä myös arvotavaroita.

OP Vahinkovakuutuksen vakuutuspäällikkö Jenni Nikkanen on samoilla linjoilla Viipurin kanssa: antiikki ja muut arvoesineet sisältyvät ihan normaalisti koti-irtaimiston vakuutukseen, kun niitä myös säilytetään kotona.

– Yksittäiselle antiikkiesineelle ei ole ehdoissa määritelty korvauskattoa.

Mitä vakuutus maksaa?

Vakuutusyhtiöiden ja eri vakuutusten vertailu on tärkeää. Itselleen pystyy tienaamaan tuntipalkan hintoihin ja ehtoihin tutustuessaan.

Yksiöön tai kaksioon muuttava saa kelpo vakuutuksen satasella tai vähän reilulla lähes kaikista isoista vakuutusyhtiöistä. Kuukautta kohti vakuutus ei siis maksa kymppiäkään.

Vakuutusyhtiöiden ja eri vakuutusten vertailu on tärkeää.

Näppärimmin kotivakuutuksista saa tietoa verkosta, ja netissä pystyy vertailemaan myös niiden hintoja. Mikään ei silti estä käymästä paikan päällä vakuutusyhtiöiden konttorissa kyselemässä vakuutusten yksityiskohdista ja tarjouksista.

Sekä Nikkanen että Viipuri muistuttavat, että kysymyksiä ei tarvitse arastella, sillä vakuutuskieli saattaa joskus tuntua melko vaikeaselkoiselta.

Nuorille omat vakuutuspaketit

Vakuutusyhtiöillä on nuoria varten erilaisia kotivakuutuspaketteja, joihin kuuluu usein vähintään koti-irtaimiston vakuutus sekä tapaturmavakuutus.

Nuorille suunnattujen vakuutuspakettien ikärajat vaihtelevat jonkin verran, mutta melko yleisesti yläikäraja on 27 vuotta. Sen jälkeen vakuutuksen hinta nousee ja vakuutus muuttuu tavalliseksi kotivakuutukseksi.

Nuorten vakuutuspaketteihin kuuluu omavastuu, jonka suuruus vaihtelee yhtiöittäin ja vaikuttaa suoraan vakuutuksen hintaan. Tavallisimmin omavastuu on noin 150–250 euroa, eli tuota summaa pienemmät vahingot pitää maksaa omasta pussista.

Jos juuri sopivaa pakettia ei ole, hyvä kotivakuutus syntyy räätälöimällä. Paketteja pystyy muokkaamaan ja lisäämään mukaan vaikkapa matkavakuutuksen.

Miten vältän vesivahingot?

  • Vesivahinko on ikävä juttu, josta aiheutuvia haittoja ja epämukavuutta mikään kotivakuutus ei pysty täysin korvaamaan. On arvioitu, että Suomessa sattuu vuosittain lähes 40 000 vuotovahinkoa, siis sadassa kodissa joka päivä. Fiksu ennaltaehkäisee vuotovahinkoja.
  • Tarkista säännöllisesti astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen liitäntäletkut. Yksi tyypillinen vesivahingon aiheuttaja on nimenomaan löysä tai murtunut liitos.
  • Varmista, että astian- ja pyykinpesukoneen sekä jääkaapin ja pakastimen alla on turvakaukalo, joka estää vettä valumasta rakenteisiin.
  • Allaskaappiin voi asentaa myös vuotovahdin. Finanssialan Keskusliitto FK on hyväksynyt useita vesivuotoja ehkäiseviä laitteita, jotka varoittavat kun kosteutta tai vettä kertyy liikaa. Kysy vakuutusyhtiöstä, saatko vakuutusmaksuusi alennusta vuotovahdista!
  • Älä koskaan jätä astian- tai pyykinpesukonetta päälle, kun ketään ei ole kotona. Tästä muistuttavat myös vakuutusyhtiöt.
  • Muista, että paras vakuutus on huolellisuus.

Lisätietoa:

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

17.1.2017 (Muokattu 16.6.2021)

Teksti Kirsi Riipinen

Kuvat Evi Linnoaho-Kaarre

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu