Omilla kulmilla

Kaikki viihtyvät Kontulassa

Kontula sopii kaikenlaisille asukkaille, mutta etenkin lapsiperheille. Alueella pääsee myös kansainväliseen tunnelmaan.

235x174

Pääasiassa 1960- ja 1970-luvuilla rakennettu Kontula on Helsingin vireä ja vihreä kaupunginosa, jossa ainutlaatuisena piirteenä on kerroksellisuus.

‒ Kontulassa vuosirenkaat näkyvät. Kerrostalot ja pientaloasutus vuorottelevat, ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautojakin löytyy, kuvaa Marikka Sand.

Marikka Sandin perhe viihtyy Kontulassa, jota Sand kuvaa kerrokselliseksi.

Tämän päivän täydennysrakentaminenkin on onnistunut olemassa olevaa rakennuskantaa kunnioittaen. Sand on asunut alueella 11 vuotta ja toiminut myös Kontula-seuran puheenjohtajana.

‒ Kaupunginosa on tarpeeksi iso, joten kaikkia palveluita on tarjolla. Ostarin kohtaloa jännitetään: kontulalaiset toivoisivat edes osan siitä säilyvän. Siellä on kuin Berliinissä, miettii Saksassa syntynyt ja asunut Sand.

Kontulan vihreä puoli avautuu hyvin Kessin mäeltä.

Kaupunkipuistoineen Kontula myös vihertää. Yksi Sandin lempipaikoista on Kelkkapuisto, Kessan mäeksi kutsuttu alue, jossa voi ottaa aurinkoa, käydä piknikillä, ulkoilla ja skeittailla. Siellä on järjestetty suosittuja Kontu-festareita.

‒ Kessan mäki on meidän Kaivarimme, kiteyttää Sand.

Vastikään kunnostettu leikkipuisto Lampi kertoo siitä, että Kontula on lapsiperheiden suosiossa. Välimatkat ovat lyhyitä ja turvallisia: päiväkotiin ja kouluun voi kävellä tai pyöräillä. Seutu on myös kansainvälinen: peruskouluissa puhutaan kymmeniä eri äidinkieliä.

Kontula on Marikka Sandin mielestä hyvä paikka lapsiperheen asua.

‒ Kontulaa voi suositella jokaiselle: lapsiperheiden lisäksi opiskelija- ja sinkkutaloudet viihtyvät alueella, kun metrolla pääsee minne vain. Iäkkäämmille Kontula on kuin kyläyhteisö.

Esimerkiksi palvelutalon vieressä on päiväkoti, ja Sandin mukaan eri sukupolvien välistä luontaista kontaktia ylläpidetään muun muassa yhteisin juhlin.

Lumo-kodeilla on laaja valikoima vuokra-asuntoja Helsingissä. Tutustu myös muihin vapaisiin vuokra-asuntoihin Kontulassa sekä esimerkiksi läheisiin vuokra-asuntoihin Mellunkylässä ja vuokra-asuntoihin Myllypurossa.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu