Hyvien palvelujen ja liikenneyhteyksien Pasila on paras!
Justis Vivolin muutti Pasilaan vuonna 2007 ja on asunut siellä kolmessa eri osoitteessa. Tänä aikana Pasila on tullut paitsi tutuksi myös monin tavoin rakkaaksi. Triplan tulo ja kehäradan avaaminen kruunasivat kaupunginosan palvelut.
Keskuspuiston läheisyys, Triplan kauppakeskus, huikeat juna- ja bussiyhteydet joka suuntaan, erinomainen kirjasto, iso leikkipuisto lapsille eikä mahdoton matka Mäkelänrinteen uimahalliinkaan – Justis Vivolin ei tiedä mistä aloittaisi Helsingin Pasilan plussapuolien listaamisen. Messukeskuskin on aivan vieressä.
– Pasila on kehittynyt huikeasti niiden 14 vuoden aikana, jotka olen täällä asunut. Ja selkeästi hyvään suuntaan.
Pasilassa julkinen liikenne toimii
Korkealle Vivolinin listalla nousevat liikenneyhteydet.
– Hyvien yhteyksien ansiosta luovuin omasta autosta reilu vuosi sitten. Kavereita asuu radan varrella ja äitiä pääsen moikkaamaan Viikkiin menevällä suoralla bussilla. Lisäksi paikallisjuna vie melkein kotiovelta suoraan lentokentälle, eikä montaa askelta tarvitse ottaa ulkosalla.
Työmatkaankaan Vivolin ei autoa tarvitse: mies on töissä yhdessä Triplan toimistotaloista. Oma työpiste on 16. kerroksen korkeudessa, tosin viime ajat ovat menneet pääosin etätöissä kotona.
Triplan palveluita Vivolin kehuu niin kattaviksi, ettei asiaa Helsingin keskustaan ole viime aikoina ollut.
– Juuri haettiin toiselle tyttärelle talvikengät. Löytyi helposti mieleiset eikä tarvinnut lähteä etsimään kauempaa.
Pasilassa vietetään aktiivista lapsiperhearkea
Vivolinilla on kaksi lasta, 11- ja 13-vuotiaat tyttäret, jotka ovat eläneet lapsuutensa Pasilassa.
– Sannan iso leikkipuisto Länsi-Pasilassa kodin lähellä on ollut meille tärkeä paikka, siellä on vietetty paljon aikaa. Puiston vuosittaisessa kevätriehassa on syöty eväitä, tarkastettu niin paloauton kuin lakaisinautonkin toimintaa ja katseltu jos minkälaisia esityksiä ja ohjelmanumeroita. Kesällä leikkipuistossa täytetään allas, johon lapset pääsevät uimaan ja polskuttelemaan, ja siitä meidän lapset ovat nauttineet täysillä.
Niin ikään nurkan takaa alkava Keskuspuisto on ollut tärkeä paikka sekä perheen tyttärille että Vivolinille itselleen.
– Ulkoilumahdollisuudet sekä lapsille että aikuisille ovat hyvät. Keskuspuiston metsä on elämys, vaikka moni taitaa luulla, että metsällä ja Pasilalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Huippuhetkiä on ollut, kun tytöt ovat bonganneet ulkoillessamme hevosia Keskuspuiston poluilla.
Vivolinin lapsiperhearkeen ovat kuuluneet myös tiuhat vierailut Pasilan erinomaisessa kirjastossa sekä Mäkelänrinteen uimahallissa.
Onko sitten mitään, mitä Pasilasta puuttuu?
– No jos jotain pitäisi tilata, niin parempia kelejä voisi kai toivoa. Viime vuoden lumeton talvi oli aika ankea ja kesällä saisi paistaa useammin aurinko, mutta siinäpä ne toiveet omalle kotikaupunginosalle sitten melkeinpä ovat.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa
- Palveluksessasi
Asiakkaasta asukkaaksi – näin asumisen ammattilaiset pitävät sinusta huolta