Hyvä pelisilmä on avain menestykseen
Lumo-stipendiaatti Erica Korhonen aloitti jääkiekon 7-vuotiaana, ja oli jo 10-vuotiaana Kirkkonummen Salamoiden 06-poikajoukkueen paras hyökkääjä. Nyt 14-vuotiaana hän pelaa Naisten Mestistä HIFK Akatemiassa, jossa kuuluu hyökkääjien parhaimmistoon. Tärkeimpänä ominaisuutenaan Korhonen pitää hyvää pelisilmää.
Erica Korhosen 3 x parasta kotona
Yhteinen huone isosiskon kanssa
Yksi suurimmista saavutuksistani tähän mennessä on ollut pääsy HIFK Akatemiaan ja maajoukkueen Leijonapentujen leireille nyt jo kolmen vuoden ajan. Tulevaisuudessa haluan pelata naisten maajoukkueessa. Treenaaminen on melko totista, sillä taso on kova. Kun muu arki on koulun ja jääkiekon ansiosta melko kiireistä, oma huone on tärkeä. Siellä lepään ja rentoudun kuuntelemalla musiikkia tai katselemalla Netflixiä.
Koti lähellä urheilupuiston tekistä
Viidesti viikossa pidettävät jäätreenit vaihtuivat koronakeväänä pihatreeneihin. Tämän lisäksi ohjelmaani on kuulunut omatoimista harjoittelua lenkkeillen ja lihaskunto- ja porrastreeneissä läheisellä urheilupuisto Tekiksellä eli Taka-Wembleyllä.
Ystävät ovat minulle tärkeitä, ja heidän kanssaan käyn Tekiksellä pelaamassa jalkapalloa, tennistä sekä koripalloa. Onneksi kesän jääkiekkorippileiri Kuortaneella sisälsi useita jäävuoroja, jolloin sain pukea pitkästä aikaa myös luistimet jalkaan.
Olohuoneen sohva
Pelasin vielä viime vuoteen saakka myös jalkapalloa, olin maalivahti. Futis piti kuitenkin jättää, sillä aikani riitti vain lempilajilleni, eli jääkiekolle. Muukin perheeni harrastaa kaikenlaista, ja olemme paljon liikenteessä. Välillä ehdimme kuitenkin kaikki olla yhtä aikaa kotona ja silloin istahdamme porukalla olkkarin sohvalle.
Lumolaiset: 14-vuotias jääkiekkoilija Erica Korhonen & äiti, isosisko ja pikkuveli
Koti: kerrostaloneliö Kirkkonummen Lindalissa
Lumo-sponsorointi- ja stipendiohjelma tukee suomalaista huippu-urheilua ja nuorten liikuntaa yksilö- ja joukkuetasolla. Vuonna 2012 käynnistetty ohjelma edistää hyvinvointia liikunnan parissa myöntämällä stipendejä ja sponsoritukea nuorille urheilulahjakkuuksille.
Lumolaiset on sisältösarja, joka esittelee Lumo-kotien asukkaita heidän luonnollisessa asuinympäristössään – kotona.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Sisusta ja tuunaa
Väriä vuokrakotiin: Kolme vinkkiä taiteilija Anna Kilpeläiseltä
- Ohjeita asumiseen
Turvallisesti vuokrakodissa: Miten pienentää tulipaloriskiä?
- Vastuullisuustekoja
Lumo-kotien asukkaat arvostavat kestävää asumista ja yhteisöllisyyttä
- Vastuullisuustekoja
Joukkuevoimistelijat kisaavat maailman huipulla