Joulu

16. luukku: tuoksuilla joulutunnelmaan

Korista kotisi jouluisilla tuoksuilla.

235x174

Hajuaistin sanotaan olevan aisteistamme vahvin ja alitajuisin. Yksittäinen tuoksujälki saattaa viedä meidät johonkin tiettyyn, kauan sitten tapahtuneeseen hetkeen. Tuoksut liittyvät vahvasti tunteisiin ja vievät meidät kuin huomaamatta eri tunnelmiin.

Joulun tunnelmaa luodaan tuoksuilla. Joulun tuoksuihin liittyy esimerkiksi joululeivonnaisten tai hyasintin voimakas tuoksu, tai kotiin kannetun kuusen havut.

Joskus voi leipoa pellillisen pipareita pelkästään tuoksun takia. Viitseliäs viipaloi appelsiinista siivuja ja kuivattaa ne uunissa pellillä hitaasti kauniiksi ja tuoksuviksi koristeiksi, jotka sopii ripustaa esimerkiksi joulukuusen oksille.

Voit myös rakentaa oman joulutuoksuasetelmasi avonaiseen astiaan, jolloin ne muistuttavat tuoksullaan joulusta aina ohi kulkiessasi. Kokoa astiaan esimerkiksi pipareista ja glögistä tuttuja mausteita: kanelitankoja, kardemummaa, neilikkaa ja tähtianiksia. Sekaan sopivat erinomaisesti myös mandariinit ja appelsiinit.

Tehdään tästä joulunodotuksesta yhdessä ihana!

Jaa sosiaalisessa mediassa talosi tapahtumia #lumokodit-merkinnän kera, jotta muutkin näkevät, mitä kaikkea mukavaa talvi ja joulunaika Lumo-kodissa voi tuoda tullessaan.

Kaipaatko lisää mukavaa puuhaa joulukuun ajaksi?

Tutustu Lumo-kotien joulukalenteriin.

Joulukalenteri
235x174

16.12.2023 (Muokattu 29.11.2024)

Teksti Lumo-kodit

Kuvat Lumo-kodit

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu