Mediaa saatavilla
Talossa ei juuri nyt ole vapaita asuntoja. Voit kuitenkin lähettää meille avoimen hakemuksen tai luoda hakuvahdin, niin autamme uuden kodin etsimisessä.
- KerrostaloValmistuminen 1980, peruskorjaus 2023
- Yksiöt148 kpl30 m²Kaksiot48 kpl48,5 m²
Valtatie 44-46
Tämä vuonna 1980 alun perin rakennettu kahdeksankerroksinen kerrostalo on valmistunut peruskorjauksesta huhtikuussa 2024. Peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa 135 asuntoa sai uuden ilmeen heinäkuun lopussa 2023. Loput 61 asuntoa valmistuivat huhtikuun loppuun 2024. Kodit ovat yksiöitä ja kaksioita. Tarjolla on myös kaksi esteetöntä kotia.
Pintamateriaalit ovat vaaleita ja ajattomia luoden hyvän pohjan monenlaisille kodin sisustustyyleille. Arkeen tuo sujuvuutta kohteen monipuoliset yhteistilat. Pyykkien pesu sujuu kätevästi pesulassa, joita on kaksi. Myös kuivaushuoneissa mahtuu kuivattamaan isommatkin pyykit vaivattomasti. Kohteessa on myös muun muassa oma kuntosali, saunatilat ja askartelutilat. Asukkaiden varattavissa on myös irtainvarastoja ja autopaikkoja.
Tuira sijaitsee Oulujoen pohjoispuolella, aivan keskustan tuntumassa. Kauppatori on vain noin 2 kilometrin kävelymatkan päässä. Kadun toiselta puolelta löytyy lähikauppa, eikä esimerkiksi elokuvateatteri ja uimarantakaan ole kaukana. Lähes kaikki paikallisliikenteen linja-autovuorot ajavat Tuiran kautta.
Tuiran palvelutaso on erittäin hyvä: suuri kauppakeskittymä sijaitsee Merikoskenkadun molemmin puolin. Länsi-Tuirassa sijaitsevat terveysaseman palvelut ja Tervaporvarinpuisto, jossa on kuntoilulaitteita kaiken ikäisille. Ulkoilureitit ovat myös varsin monipuoliset.
Originally built in 1980, this eight-storey apartment building is still under a partial renovation. In the first phase of the renovation, 135 apartments were given a new look. The first phase was completed at the end of July 2023, and the remaining 61 apartments is completed in spring 2024.
The building contains 148 studio apartments and 48 one-bedroom apartments. The homes will be completely renewed with modern and timeless materials suitable for many interior styles. The versatile communal spaces make everyday life easier. The laundry is conveniently done in the laundry room, and the drying rooms can effortlessly fit even larger loads of laundry. There will be a gym, a sauna, and a craft room, and There will also be storage and parking spaces available for residents.
Tuira is located north of Oulujoki, very close to the center of Oulu. The market square is only about 2 kilometers away on foot. Just across the street, you can find a grocery store. There is also a movie theatre and a beach located nearby. The buses run frequently through this part of the town, so a car is unnecessary. The routes for walking, running, and cycling are great.
Lumo-asukkaana saat enemmän
Lumo-vuokrakodit tarjoavat turvallista ja ympäristöystävällistä asumista sekä parhaat asumisen palvelut.
Saat Lumo-palvelut ja Lumo-asukkaan edut käyttöösi My Lumo -palvelun kautta. Tutustu tarkemmin: lumo.fi/palvelut
- RakennustyyppiKerrostalo
- Valmistuminen1980, peruskorjaus 2023
- EnergialuokkaC
- VarallisuusrajoitettuEi
- HissiKyllä
- AntennijärjestelmäKaapeli-TV (DVB-C): DNA
- LaajakaistaDNA 50 Mbit/s
- Savuton taloTalo on savuton. Tupakointi asunnoissa, parvekkeilla ja talon yhteistiloissa on kielletty.
- Autopaikat
- Talon yhteiset tilatPyörävarasto, kerhohuone, talosauna, pesutupa, kuivaushuone, irtainvarasto, väestönsuoja, kuntosali
- 5 kauppaa60 m - 1,5 km
- 5 koulua430 m - 860 m
- 5 päiväkotia180 m - 1,2 km
- 5 ravintolaa110 m - 710 m
- 5 terveyspalvelua660 m - 1,5 km
- 5 kulttuuripalvelua70 m - 1 km
- 5 liikuntapalvelua1,1 - 1,7 km
Saat palvelut kartalle näkymään klikkaamalla palvelun kuvaketta kartan alta. Tiedot perustuvat Profinderin tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.
Tuira
Tuira on yksi Oulun suurimpia kaupunginosia. Se on kaupunginosana suosittu sekä keskeisen sijaintinsa että elinvoimaisen yhteisönsä takia. Tuira on kuin kaupunki kaupungissa.
Vuokra-asunto Tuirasta helpoilla yhteyksillä
Tuira sijaitsee Oulujoen pohjoispuolella, aivan keskustan tuntumassa. Lähes kaikki paikallisliikenteen linja-autovuorot ajavat Tuiran kautta. Tuiran palvelutaso on erittäin hyvä: suuri kauppakeskittymä sijaitsee Merikoskenkadun molemmin puolin. Länsi-Tuirassa sijaitsevat terveysaseman palvelut ja Tervaporvarinpuisto, jossa on kuntoilulaitteita kaiken ikäisille. Lumo-kodeilta löytyy useita kauniita ja valoisia vuokra-asuntoja eri puolilta Tuiraa.
Tuirassa riittää tekemistä
Tuiran ulkoilumahdollisuudet ovat laajat. Puistoa kiertää kuntopolku, jossa talvisin voi harrastaa hiihtoa. Kävelymatkan päässä ovat myös Raatin uimahalli sekä Tuiran uimaranta. Itä-Tuirassa Kalliotiellä on perinteikäs Elokuvateatteri Star. Alueelta löytyy useita päiväkoteja, koulut ja Vuolle-opiston ylläpitämä kansalaisopisto.
Lumo-kodeilla on laaja valikoima vuokra-asuntoja Oulussa. Jos Tuira kiinnostaa alueena, kannattaa tutustua myös esimerkiksi läheisiin Oulun keskustan vuokra-asuntoihin sekä Välivainion vuokra-asuntoihin ja Alppilan vuokra-asuntoihin.
Oulu
Oulun kaupunki toivottaa tervetulleeksi kaikenikäiset asukkaat. Oulu on Pohjois-Suomen vanhin kaupunki, joka on kuuluisa teollisuus- ja teknologiaosaamisestaan. Se tunnetaan myös yliopistokaupunkina sekä yhtenä pohjoisen Suomen tavoitelluimmista kotikaupungeista.
Yli 200 000 asukkaan kaupunki on aktiivisen ihmisen asuinpaikka ympäri vuoden, ja meren läheisyys tekee ilmastosta yllättävänkin leudon myös talviaikaan.
Oulu uusille asukkaille - nämä on hyvä tietää ennen muuttamista Ouluun
Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki yli 200 000 asukkaalla. Suomen pohjoisen puoliskon pääkaupunki sijoittuu Perämeren rannalle ja keskusta-alue keskittyykin merenrantaan ja Oulujoen ympärille. Oulun ydinkeskustan alue on pieni, vain neljän korttelin kokoinen, mutta tiivis, keskustamainen rakentaminen jatkuu muun muassa Myllytullin, Etu-Lyötyn, Meritullin ja Heinäpään suuntiin.
Myllytullin alueella yhdistyvät vanhat, kauniit teollisuusrakennukset ja uudempi asuinrakentaminen. Lumo-kodit tarjoavat vuokra-asuntoja Myllytullin alueella. Myös Etu-Lyötty on uudempaa aluetta, joka on rakentunut vanhoille ratapiha-alueille keskustaan. Etu-Lyötyn vuokra-asuntomme sijaitsevat rauhallisella paikalla, puistomaisella alueella. Meritullin vuokra-asunnoissa yhdistyvät sekä meren, että keskustan läheisyys. Heinäpään vuokra-asunnot on rakennettu jo selvästi väljemmin ja taloilla on suuret omat piha-alueet. Oulunjoen heti toisella puolella sijaitseva Tuira on yksi Oulun suurimmista kaupunginosista. Tuiran vuokra-asunnot sijaitsevat hyvien palvelujen tuntumassa ja matkaa keskustaan kertyy vain pari kilometriä. Myös bussit kulkevat alueella tiheästi. Mikäli keskustan alue ei houkuttele, kannattaa tutustua keskustan eteläpuolelta vuokra-asuntoihin Kaukovainiolla, Hiirosessa ja Kaakkurissa sekä pohjoispuolelta Kaijonharjun sekä Toppilan vuokra-asuntoihin.
Vehreä ja luonnonläheinen kaupunki
Oulussa luonto on vahvasti läsnä joka puolella, ja sijainti Pohjanlahden rannalla Oulujoen suistossa tekee Oulun luonnosta ainutlaatuisen. Kaupungin puistoista pidetään hyvää huolta, ja vapaapäivä vierähtää mukavasti esimerkiksi Hupisaaren puistossa tai Hallituspuistossa. Talvella hiihtoladut houkuttelevat asukkaita talviurheilun pariin.
Nallikarin virkistysalue upeine hiekkarantoineen on mukava koko perheen ajanviettopaikka. Kesäaikaan Hailuodon hiekkadyynisaari on myös suosittu retkikohde. Oulunsalon Varjakka ja Koitelin alue tarjoavat hyvät mahdollisuudet retkeilyyn, patikointiin ja kalastukseen. Oulujoen lisäksi kaupungin alueella sijaitsee muutamia järviä sekä keskustan läpi virtaava kaunis Kaupunginoja, jonka varrella on esimerkiksi viihtyisä Otto Karhin puisto. Oulujoen suuta täplittävät monet saaret.
Kulttuurikaupunki
Oulu tunnetaan kesäisistä juhlaviikoistaan sekä useista talvella järjestettävistä musiikkijuhlista. Oulussa on myös paljon museoita, kuten esimerkiksi Oulun taidemuseo, Turkansaaren ulkomuseo sekä Vanhan Limingan museoalue. Teatterin ystäville Oulussa toimii Oulun kaupunginteatteri, Oulun Työväen näyttämö sekä monet kesäteatterit.
Vapaat vuokra-asunnot Oulussa
Oulussa on monipuolinen valikoima Lumo-vuokra-asuntoja. Oulun vapaiden vuokra-asuntojen joukosta löytyy sopivia koteja moneen eri elämäntilanteeseen, olit sitten kompaktissa yksiössä viihtyvä yksinasuja tai useampaa makuuhuonetta etsivä perheellinen.
Oulussa on kymmeniä Lumo-taloja ja muutama tuhat Lumo-vuokra-asuntoa eri puolella kaupunkia. Viihtyisässä Lumo-kodissa pääsee asumaan joko aivan kaupungin keskustassa tai jollain hieman kauempana sijaitsevalla rauhallisella asuinalueella, sillä vaihtoehtoja on paljon.
Oulun vapaat Lumo-vuokra-asunnot löydät verkkokaupastamme. Kun löydät omiin tarpeisiisi sopivan kodin, voit vuokrata sen heti kätevästi verkosta. Voit myös olla yhteydessä Lumo-kotikeskukseemme, joka palvelee sinua ilolla ja ammattitaidolla.
Asu helposti Oulun keskustassa, Myllytullissa tai Meritullissa
Oulun keskustassa asutaan palvelujen äärellä merellisessä ympäristössä. Kompaktin keskustan Lumo-vuokra-asunnot sijaitsevat kävelymatkan päässä kävelykatu Rotuaarista. Myllytullin alue on alle kilometrin päässä keskustasta, ja alueen asukkaat voivat nauttia keskustan palveluista. Myllytullin Lumo-vuokra-asunnoista on kävely- tai pyöräilymatka merenrantaan.
Meritulli on arvostettu alue aivan ydinkeskustan tuntumassa, joka tarjoaa keskusta-asumista parhaimmillaan. Oulun kauppatori sijaitsee lähellä alueen Lumo-vuokra-asuntoja.
Tuira on kuin kaupunki kaupungissa
Tuira sijaitsee lyhyen matkan päässä Oulun keskustasta, ja se on kuin kaupunki kaupungissa. Alueen Lumo-kodeissa asuvat saavat nauttia Tuiran lukemattomista palveluista, ja alueella on myös omat päiväkodit ja koulut.
Toppila on lapsiystävällinen asuinalue aivan Tuiran vieressä. Toppilasta löytyy myös peruspalvelut, ja teknologiakylä sijaitsee ihan lähellä. Alppila sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Oulun keskustasta Tuiran alueen pohjoispuolella. Alue oli aiemmin pienteollisuusalue, mutta nykyään se on vehreä ja modernien kerrostalojen täyttämä asuinalue.
Toppilasta koilliseen sijaitsee Kaijonharju, jossa vuokra-asujaa palvelevat useat kaupat ja peruspalvelut. Matkaa keskustaan on seitsemän kilometriä, joka taittuu käden käänteessä vaikkapa bussilla tai pyöräillen uutta Baanaa pitkin. Oulun yliopisto ja osa Oulun ammattikorkeakoulusta sekä Teknologiakylä, kuten uusi Linnanmaan market-aluekin, sijaitsevat lähellä. Tuttuun tapaan tälläkin alueella on sekä liikunta- että jäähalli, ja tulevaisuudessa alueelta löytyy myös uimahalli.
Viihtyisää asumista eteläisessä Oulussa
Kaukovainio ja Hiironen sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Oulun keskustan eteläpuolella. Alueiden Lumo-kodit ovat mukavia ja eri kokoisia asuntoja peruspalveluiden sekä hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Kaukovainiolta löytyy peruspalvelut, kuten kauppa, päiväkoti ja peruskoulu, jonka tiloissa on myös kirjasto.
Kaakkurin alue alkaa pian Kaukovainion jälkeen, ja se on yksi Oulun suurimmista kerrostalovaltaisista asuinalueista. Kaakkurista on muodostunut erityisesti lapsiperheiden suosima asuinalue, josta Oulun keskustaan matkaa kertyy noin viisi kilometriä.
Monipuolisia asuinalueita keskustan ulkopuolella
Heinäpään alue on mukava paikka noin kilometrin päässä Oulun keskustasta. Siellä asuvat pääsevät nauttimaan erityisen hyvistä harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksista. Heinäpäässä on muun muassa suosittu urheilukeskus, jalkapallokentät sekä hyvät kuntoilupolut. Alueella on myös omat koulut ja päiväkodit.
Etu-Lyötty sijaitsee vajaan kilometrin päässä keskustasta ihan Heinäpään vierellä, ja sieltä pääsee helposti Oulun etelälaidan kauppakeskittymiin. Linnanmaa, Puolivälinkangas, Värttö, Peltola, Rajakylä ja Välivainio ovat myös kaupunginosia eri puolilla Oulua, joissa on tarjolla Lumo-vuokra-asuntoja. Yhteistä kaikille Lumo-vuokra-asunnoille on se, että ne sijaitsevat hyvillä paikoilla liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä.
Lumo vuokra-asunnot Oulussa numeroina
Suomen 5. suurimassa kaupungissa Oulussa on tarjolla laaja valikoima Lumo vuokra-asuntoja aina yksiöistä viisiöihin. Yhteensä jopa 2341 kappaletta. Oulussa kaikki on pyöräilymatkan päässä, vuoden ajasta riippumatta.
Mukavuudet & Lumo-edut
DNA Netti
Hiilijalanjälkitesti
Nollaa lämmityksen hiilijalanjälkesi
Sähkösopimus
Kotivakuutus
Muuttosiivouspalvelu
Muuttopalvelu
Muuttolaatikot
Pienvaraston vuokraus
Yhteiskäyttöauto
Lemmikit tervetulleita
Vuokravakuus 0 €
Kotisiivouspalvelu
Vinkkaa ystävä naapuriksi
Lumo-tiimi
Joustava kodinvaihto
My Lumo -palvelu
Nextory-etu
Voisit pitää myös näistä
Lumo-asukkaana saat enemmän
Olemme turvallinen ja luotettava vuokranantaja, joka tarjoaa asukkailleen parasta mahdollista vuokra-asumista ja asumisen palveluita.
Pyrimme tarjoamaan asukkaillemme koko ajan uusia arkea parantavia asukasetuja, sekä kehitämme asukkaan sähköistä My Lumo -palvelua.