Kurkistus kotiin

Pekka Hyysalo: ”Me vähän rakastuttiin tähän”

Merellinen Mustikkamaa ja Kalasataman Lumo-koti saivat Pekka Hyysalon, paljasjalkaisen turkulaisen, vakuuttumaan ja muuttamaan Helsinkiin. Toinen koti on edelleen Turussa, ja hyvä niin – FightBack-liikkeen perustajan työt vievät Hyysaloa joka tapauksessa ympäri Suomea.

235x174

Tuuli tuivertaa tukkaa Kalasataman Lumo-talon edessä. Meri siintää muutaman metrin päässä, Mustikkamaalle vievä Isoisänsilta on heti oikealla. Viidennessä kerroksessa pitkä, komea ja hymyilevä nuorimies toivottaa tervetulleeksi. Pekka Hyysalo on juuri palannut aamuiselta kävelylenkiltään Mustikkamaalta. Hän muutti Kalasatamaan tyttöystävänsä Ennan kanssa kesän loppupuolella.

– Paljasjalkaisena turkulai­sena ajattelin, että haluan vielä joskus koittaa, millaista on asua muualla. Kalasatama on mulle juuri sopivan ihana paikka. Mustikkamaa on mulle valtavan iso juttu.

Jo avarassa eteisessä tunnelma on kodikas: seinä on viimeistelty kauniilla tummansinisellä maalilla, ja lattiaa peittää lämminsävyinen parketti. Sama yönsininen värimaailma jatkuu olohuoneessa ja avokeittiössä, jonne tulvii valoa isoista ikkunoista ja parvekkeelta. Kodissa tuoksuu paahdettu kaura ja pähkinät. Uunista on juuri nostettu kolme pellillistä mysliä.

– Me syömme Pekan kanssa tällaisen satsin viikossa, tyttöystävä paljastaa.

Oikealla näkyy makuuhuone, jonne pääsee sisään hauskasti kahdesta liukuovella varustetusta ovesta. Liukuovet ovat erityisesti nuorenparin mieleen. Neliöitään avaramman tuntuinen kaksio on nyt heidän Helsingin-koti.

– Raportti viihtymisestä on lyhyt: viihdymme todella hyvin, Hyysalo kiteyttää.

Pekka Hyysalo tunnetaan uskomattomasta kuntoutumistarinastaan, FightBack-verkkosivustostaan ja -blogistaan sekä samannimisestä kirjastaan. Lokakuussa ilmestyi uusi kirja, Vastuun FightBack.

Kalasatamassa houkuttivat Mustikkamaa, hyvät kulkuyhteydet ja ystävät

Kun Pekka Hyysalon tyttöystävä sai opiskelupaikan Helsingistä, edessä oli tiukka paikka: pitäisi muuttaa pääkaupunkiin, vaikka yhteinen koti on Turussa. Alkoi ahkera asunnonetsintä netissä. Alakerrassa asuva ystäväpariskunta vinkkasi pariskunnalle Kalasataman Lumo-kodista. Parin kuukauden odotuksen jälkeen hakuvahti ilmoitti kaksiosta samassa taloyhtiössä, jossa ystävät asuvat.

– Maksoimme about heti varausmaksun ja seuraavalla viikolla tulimme katsomaan tätä. Me vähän rakastuttiin tähän kotiin, Hyysalo juttelee ja hymyilee.

Jos koti oli rakkautta ensi silmäyksellä, Hyysaloa ihastuttivat myös taloyhtiön oma kuntosali ja yläkerroksessa oleva sauna, josta on merinäköala. Vaa’assa painoivat myös loistavat palvelut läheisessä Redissä ja erinomaiset kulkuyhteydet. Muuttopäätöksen sinetöi lopullisesti Mustikkamaan ulkoilualue lenkkipolkuineen ja kuntolaitteineen. Match made in heaven.

Parvekkeellaan Pekka Hyysalo paitsi rentoutuu, myös treenaa. Päivä alkaa yleensä 5─10 minuutin hiit-treenillä. Sitä seuraavat hengitysharjoitukset ja venyttely.

10 vuotta kohtalokkaasta onnettomuudesta

Yhteinen arki soljuu jo mukavasti Kalasatamassa. Kun tyttöystävä lähtee opiskelemaan, Hyysalon päivä alkaa yleensä 5─10 minuutin hiit-treenillä parvekkeella, täysillä ja kovalla sykkeellä. Sen jälkeen hän tekee hengitysharjoituksia ja venyttelee. Päiväohjelmaan kuuluvat myös kävelylenkit Mustikkamaalla ja kuntoilu saaren monissa ulkoliikuntapisteissä. Lounasaikaan Hyysalo saattaa poiketa läheisellä Teurastamon alueella, jossa kaverilla on toimisto.

Treenaaminen on Hyysalolle kuntoutusta, sillä hän sai vakavan aivovamman kymmenen vuotta sitten hyppyonnettomuudessa. Uransa alussa olevan freeskilaskijan elämä muuttui sekunnissa taisteluun hengestä. Viikkoja kestävän kooman jälkeen alkoi kuntoutus kohti itsenäistä elämää.

Hyysalo luonnehtii kulunutta kymmentä vuotta uskomattomaksi matkaksi.

– Ensimmäiset pari vuotta yritin kieltää, että mitään on sattunut. Mulla oli pahoja aivovamman oireita ja hirveästi haasteita. En suostunut myöntämään itselleni, että ne olisivat mitään muuta kuin hidasteita. Tein asioita, jotka olivat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä, ryhdyin esimerkiksi kuntouttamaan itseäni perinteisin keinon. Sitten sain kuulla Vasa Concept -nimisestä kuntoutuksesta, jossa aivot organisoidaan uudelleen fyysisillä liikkeillä. Hurahdin siihen ihan täysin, ja olen saanut siitä tosi paljon hyötyä. Treenasin sen mukaisesti kolmen vuoden ajan vähintään kuusi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa.

Nykyään Hyysalo treenaa maltillisemmin ja vain silloin, kun tekee mieli. Tosin joka päivä tekee mieli kuntoilla, sillä se ei tunnu hänestä enää väkisin vääntämiseltä.

– Jos en treenaisi, mulla olisi huono omatunto. Jos voin tulla parempaan kuntoon harjoitteiden avulla, miksi en tekisi kaikkea voitavaani sen eteen.

Makuuhuoneeseen pääsee sisään hauskasti kahdesta liukuovella varustetusta ovesta. Liukuovet ovat erityisesti nuorenparin mieleen.

Viihtyisässä kodissa on helppo tehdä hyviä juttuja

Hyysalolle kodissa on tärkeää se, että se on rauhallinen. Toki hänestä on mukavaa, että koti on myös kivannäköinen ja kodikas. Mitään ei ole varsinaisesti tarvinnut ostaa, vaan huonekaluja on saatu haalittua ystäviltä ja sukulaisilta.

Yksi huonekalu ylitse muiden on kuitenkin hyvä vuode. Nuoripari on saamassa omien mittojen mukaan tehdyn sängyn, jota Hyysalo odottaa innolla.

– Uni on mulle todella tärkeä, koska se mahdollistaa kuntoutuksessa niin paljon. On tosi vastuullista panostaa omaan yöuneensa. Mulla on vielä paljon tehtävää kuntoutuksessa, ja voin itse vaikuttaa sen onnistumiseen.

– Raportti viihtymisestä on lyhyt: viihdymme todella hyvin!

Hyysalo onkin saanut itsestään uskomattoman paljon irti. Hän on paitsi kuntoutunut menestyksekkäästi, kirjoittanut FightBack-nimisen kirjan ja perustanut saman nimisen yrityksen, jonka tuotoilla hän tukee muitakin päävamman saaneita.

Syyskuussa Hyysalolta ilmestyi toinen kirja. Sen aiheena on vastuu.

– Unelmani on, että kirja lyö läpi niin hyvin, että se tulee muuttaman ihmisten elämiä. Haluan tehdä vastuusta siistin jutun ja saada ihmiset ymmärtämään, että vastuu ei ole raskas asia vaan jotain äärimmäisen arvokasta.

Rauhallisesta ja viihtyisästä kodista on hyvä ponnistaa taistelemaan. Mutta mistä Pekka Hyysalo ammentaa äärimmäisen positiivisuutensa?

– Perusluonne kumpuaa dna:sta ja geeneistä, mutta meillä on mahdollisuus valita, miten me käytämme niitä. Asenteeni on tietoinen valinta. Jos me kaikki teemme vain hyviä juttuja, tapahtuu vain hyviä juttuja. Niitä mä haluan olla mukana tekemässä.

Kiinnostaako Kalasatama?

Tutustu Kalasataman vapaisiin Lumo-koteihin!

Lue lisää
235x174235x174

30.10.2020 (Muokattu 7.6.2021)

Teksti Jaana Kalliokoski

Kuvat Roope Permanto

Vuokraa Lumo-koti ja osallistut lahjakortin arvontaan!

Vuokratessasi Lumo-kodin 31.7.2021 mennessä osallistut samalla arvontaan, jossa voit voittaa 1000 euron arvoisen lahjakortin Giganttiin.

Lue lisää