Omassa vuokrakämpässä keskellä kaupunkia – opiskelijakin voi saada vuokra-asunnon helpolla
Yhdessä on mukavampi asua kuin yksin. Clarissa Attwood ja Kaisla Kuusela ovat bestiksiä ja kämppiksiä Helsingin Alppilassa.
Maalit olisivat tulleet vuokranantajan puolesta. Se oli hieno juttu. Olisi vain pitänyt ottaa pensseli käteen ja panna töpinäksi. Clarissa ja Kaisla eivät kuitenkaan tarttuneet houkuttelevaan tarjoukseen, sillä uusi vuokra-asunto oli tiptop. Seinämaalit eivät hilseilleet, eikä seinissä tai lattioissa näkynyt kolhuja. Asunto oli siisti.
Huoliteltu yleisvaikutelma teki ystävyksiin vaikutuksen, ja asia oli sillä selvä: nuoret naiset muuttaisivat ensimmäiseen yhteiseen kimppakämppäänsä. Heillä oli tuoreessa muistissa edellinen asunto, johon he olivat vähällä muuttaa. He olivat jo ehtineet sopia yksityiskohdista toisen vuokranantajan kanssa, ja kaiken piti olla valmista. Toisin kävi. Tyhjennetty asunto oli likainen ja pientä remonttia vaille. Yhteisymmärrystä ei syntynyt vuokraisännän kanssa parannustoimenpiteistä, ja Clarissa ja Kaisla pakittivat.
Läheltä piti -tilanne tapahtui heinäkuun viimeisenä torstaina vuonna 2020. Uuden asunnon etsiminen alkoi saman tien. Clarissa tutki Oikotien sivustoja. Heti nappasi.
– Perjantaina löytyi tämä asunto. Lauantaina saimme avaimet ja sunnuntaina muutimme sisään, hän kertoo.
Ripeää toimintaa, totta vie. Ei asuntonäyttöjä, ei jonottamista, ei vakuuksien järjestämistä; jälkimmäinen tuntui opiskelijoista erityisen mukavalta. Lumo-kodin vuokraaminen onnistui ketterästi yhden kuun vuokran maksamalla. Ja rahat olisi saanut takaisin, mikäli asunto ei olisikaan miellyttänyt.
Asunto miellytti ja miellyttää ilmiselvästi vieläkin. Clarissa, 21, ja Kaisla, 21, ovat sisustaneet kaksion näköisekseen. Vajaan 60 neliön koti huokuu viihtyisyyttä ja asumisen tuntua.
Hurja kilpailu vuokra-asunnoista
Kesä on tunnetusti kiihkeää aikaa opiskelupaikkakuntien asuntomarkkinoilla. Pääkaupunkiseudulle saapuu valtava määrä uusia opiskelijoita eri puolelta Suomea, mutta myös paikkakuntalaiset suunnittelevat muuttoa lapsuudenkodistaan ensimmäiseen omaan kotiin.
Sopivan vuokra-asunnon saaminen on usein kiven alla. Asuntonäytöille on kova tunku, ja samoista asunnoista kilpailevat opiskelijoiden rinnalla monet muutkin, myös työssä käyvät.
Lumo-vuokra-asunnon löytäminen sujui Clarissan ja Kaislan mielestä helposti, ja prosessi oli mutkaton. Kaisla on rekisteröitynyt asunnon päävuokralaiseksi, ja Clarissa on niin sanottu alivuokralainen. Kaksikko jakaa vuokran, joka on 1 350 euroa kuussa. Vuokran lisäksi maksettavaksi tulee kuukausittainen 12 euron saunamaksu sekä 21 euron vesimaksu.
– Haluttiin muuttaa yhteen ja jakaa kustannukset. Yhdessä on kivampi asua kuin yksin, Kaisla sanoo. – Ollaan tunnettu toisemme jo lukiosta lähtien.
Koronapandemian aikana kaksio on taipunut molempien yhtäaikaiseen etätyöskentelyyn. Asunnon maksuton nettiyhteys on ollut riittävä ja laajakaistanopeuksia ollaan jopa lisäämässä vuokranantajan toimesta.
Kaisla opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa markkinointia. Kesäduuni löytyi Fennovoiman viestintäosastolta. Hän on tehnyt suurimman osan töistä etänä ja käyttänyt keittiönpöytää työpöytänään.
Clarissa valmistautui kuukausien ajan lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin, jotka järjestettiin kesäkuussa. Huolellisen opiskelun näkee makuuhuoneen seinälle kiinnitetyistä keltaisista muistilapuista. Lisätienestiä Clarissa on hankkinut K-Supermarket Hertan kassalta.
Tulevaisuus on kutkuttavalla tavalla molemmilla auki. Clarissa odottaa pääsykokeiden tuloksia ja Kaisla vahvistusta siitä, pääseekö hän opiskelijavaihtoon Kanadaan. Tulevaisuus on kuitenkin edessäpäin ja nyt on nyt.
Kätevä My Lumo -palvelu
Linnanmäen kupeessa sijaitsevasta kodista on helppo suunnistaa pääkaupungin rientoihin. Joka paikkaan pääsee nopeasti ja helposti pyörällä tai julkisilla liikennevälineillä, raitiovaunulla tai busseilla.
– Talossa on pyörävarasto, mikä on hyvä juttu, Kaisla sanoo.
– Yhteiskäyttöautokin olisi ketterästi käyttöönotettavissa, mutta sellaiselle ei ole vielä ollut tarvetta, Clarissa lisää.
Erinäiset Lumo-palvelut löytyvät helposti My Lumo -palvelusta, johon Kaisla on kirjautunut päävuokralaisena.
– Olen tykännyt palvelusta. Saan sen kautta yhteyden isännöitsijään ja voin tehdä vikailmoituksia, Kaisla toteaa.
Kun arki rullaa, aikaa ja energiaa liikenee vapaa-ajalle. Kaislan ja Clarissan silmissä siintää yhteinen tavoite: puolimaraton, joka juostaan Helsingissä elokuussa. Siihen he harjoittelevat lenkkeilemällä yhdessä. Jos lenkkeily ei innosta, he voivat siirtyä vaikkapa grillaamaan kotitalon sisäpihalle tai pistäytyä läheiselle Konepajan terassille.
Porraskäytävässä saattaa törmätä naapurin corgiin. Koira on molemmista ihana.
– On kivaa, että tänne voi ottaa lemmikin. Vieraatkin voivat siis tulla lemmikin kanssa, Clarissa sanoo.
Kaislan edellisessä, yksityisessä vuokra-asunnossa se ei onnistunut.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Kurkistus kotiin
Vilma Peltonen esittelee lempipaikkansa kotikulmilla Kalasatamassa: "Kaikkea ei tarvitse saada juuri omien neliöiden sisään."
- Kurkistus kotiin
Kissan karkuretki muutti naapureiden elämän – seinän takaa löytyi uusia ystäviä
- Omilla kulmilla
Pasilan monet kasvot – yhdistelmä betonibrutalismia, palveluita ja luontoa