Huhtikuussa 2020 Hilla kantoi muuttolaatikoita Töölönkatu 11–15 rappukäytävään ja oli hieman huolissaan.

Hilla oli päättänyt muuttaa ensimmäistä kertaa elämässään yksin asumaan. Kämppisten ja kumppaneiden kanssa jaetut kodit olivat saaneet jäädä.

Kun päätös uudesta kodista oli syntynyt, Hilla oli avannut Lumo-verkkokaupan – sitä hän rakastaa – ja sieltä hän oli valinnut kotinsa kahdessa aikaisemmassakin muutossaan. Verkkokauppa ei pettänyt tälläkään kertaa: Hilla löysi juuri sellaisen kodin, josta haaveili. Mutta silti päätös myös pelotti.

Mitä jos hän tuntisi itsensä yksinäiseksi? Mitä jos jotain tapahtuisi, eikä ketään olisi lähellä auttamassa? Kuka ulkoiluttaisi koiran, jos hän sairastuisi?

Hilla ei vielä tiennyt, että tulisi pian jakamaan arkensa naapureidensa ja näiden kavereiden kanssa. Yksi läheisimmistä olisi seinän takana asuva Nea.

Tuohon Töölönkadun taloon haluan muuttaa! Näin Nea totesi keväällä 2019, kun asui Tallinnassa. Nea oli opiskellut ulkomailla yhteensä kolme vuotta, kun päätti, että muuttaisi takaisin Suomeen kandiopintojensa jälkeen. Niitä oli vielä vuosi jäljellä, mutta Nea alkoi kartoittaa vaihtoehtojaan ja kiinnostavia asuinalueita hyvissä ajoin.

Muutto vieraaseen kaupunkiin ulkomailta koirien kanssa ei ole helppo juttu. Miten saada asunto, kun ei pysty käymään näytöissä? Ja vielä sellainen asunto, johon saa muuttaa koirien kanssa.

Lumo-verkkokaupasta tietenkin. Sieltä Nea löysi Töölönkatu 11–15:n asunnot ja ihastui. Samoin kävi Hillalle liki vuotta myöhemmin.

Hilla ja Nea löysivät kukin tahoillaan mieleisen kodin Lumo-verkkokaupasta.

– Tykkään tosi paljon vanhoista taloista. Haluan asua modernissa kämpässä, jossa on kaikki viimeisen päälle, mutta jossa on silti vanhojen talojen elementtejä, kuten isot ikkunat ja korkeat huoneet, Hilla sanoo nyt, asuntonsa sohvalla suurten ruutuikkunoiden edessä.

Hillan ja Nean kotitalo on remontoitu valtaosin yksiöiksi vuonna 2018. Kaikki on uutta ja modernia, mutta vanhan talon henki on tallella.

Kun Nea muutti Hillan seinänaapuriin kesäkuussa 2020, olivat Hillan pahimmat pelot yksin asumisesta jo väistyneet. Hän oli huomannut, että talossa oli paljon perheettömiä nuoria aikuisia. Lisäksi hän oli jo tutustunut yläkerrassaan asuvaan Jussiin.

Hilla ja Nea moikkailivat toisiaan rapussa. Koiriensa vuoksi ja säännöllisten toimistotyöaikojensa ansiosta he olivat usein liikkeellä samoihin aikoihin.

– Yhtenä päivänä minulle oli tulossa kavereita kylään, kun näin Hillan käytävässä. Pyysin häntäkin mukaan, Nea sanoo.

Sitä kumpikaan ei oikein muista, mitä sinä iltana tehtiin. Sitä samaa kuin aina, he arvelevat: juteltiin, keitettiin kahvia, juotiin viiniä. Mitä nyt yleensä, ei mitään erikoista. Tuo ilta sai nopeasti jatkoa samanlaisista illoista jommankumman kotona. Yhteinen aika on arkista eikä vaadi erityistä ohjelmaa.

– Kai me ollaan hirveän tylsiä kun ei tehdä koskaan mitään, sanoo Hilla.

Vaikka monesti juuri sellaiset ihmiset ovat harvassa, joita voi tavata suunnittelematta etukäteen, tekemättä mitään ihmeellistä.

Hillan asunnon eteisessä on harmaat tossut, joita hän kutsuu naapuritossuiksi. Ne hän laittaa jalkaansa, kun lähtee samassa rappukäytävässä asuvien kavereidensa luo.

Toistensa lisäksi Hilla ja Nea viettävät paljon aikaa naapureidensa Jannen ja Jussin kanssa. Neljästään heillä on WhatsApp-ryhmä, joka piippaa päivittäin. Lisäksi he törmäilevät rapussa, kadulla ja kaupassa. Saman katon alla asuvat kaverukset ovat niin kiinteä osa toistensa arkea, ettei kuulumisia tarvitse erikseen vaihtaa – ne tiedetään. Silloin ei tarvitse kerrata menneitä, vaan voidaan puhua asioista. Elämästä.

Se, että kaverit asuvat lähellä, on tietysti myös kätevää. Tarvittaessa on helppo lainata keittiövälineitä, työkaluja, vaikka vaatteitakin. Jos koiralle tarvitsee hoitopaikan, sellainen järjestyy läheltä. Ja kun kaikilla on samanlainen koti, on helppo kysyä asuntoon liittyvää apua tai jakaa tietoa. Kun Hilla löysi keittiöstä piiloon integroidun liesituulettimen, hän jakoi siitä videon kavereilleen – olettekos huomanneet tätä? Muut olivat.

Se, että juuri Neasta ja Hillasta on tullut hyviä ystäviä keskenään, ei ole itsestään selvä asia. He ovat luonteiltaan, tyyleiltään ja taustoiltaan erilaisia. Mutta ehkä spontaanius ja ekstrovertti luonne yhdistää. Ja se osoite.

- Ehkä normaalisti meistä ei olisi tullut kavereita, mutta naapuruus on tuonut meidät yhteen, sanoo Nea.

”Tuutko tänne nyt?” Kun ystävä asuu seinän takana, voi oikeasti sopia, että nähdään nyt, ja sitten toinen onkin jo oven takana. Tätä Hilla ja Nea ystävyydessään arvostavat.

– Voin olla arkisin töiden jälkeen väsynyt, mutta silti Hillaa on helppo kysyä käymään, sanoo Nea.

– En tykkää missään nimessä sopia mitään etukäteen, vaan haluan miettiä, onko minulla juuri sellainen olo juuri sillä hetkellä. Tässä se onnistuu. Kun Nealta tulee viesti, että haluanko nähdä, voin miettiä, haluanko juuri nyt. Ja aina minä haluan, Hilla sanoo.

– Tykkään siitä, että vietän perjantai-iltaa koirani kanssa ja katson jotain tylsää elokuvaa, ja sitten jotain yllätyksellistä vain tapahtuu. Se on harvinaista, hän jatkaa.

Töölönkadulla Hilla ja Nea ovat tutustuneet paitsi toisiinsa, myös toistensa ystäviin – ja nämäkin ovat tutustuneet toisiinsa.

– Ystävystyn tosi helposti, ja tykkään siitä, että voin tutustuttaa toisiinsa kavereita eri piireistä. Samaa olen tehnyt tässä talossakin, Nea sanoo.

– Sitä olen itsekin oppinut Nealta. Siitä on tullut normaali juttu minullekin, ettei nyhjötetä omissa porukoissa, sanoo Hilla.

Ei ole tavatonta, että Nea viettää iltaa kotonaan kaveriporukalla ja huomaa jonkun puuttuvan – ja tämä löytyy seinänaapurista juttelemasta Hillan kanssa.

Tavallaan Töölönkatu 11–15 on Nealle ja Hillalle vähän kuin kommuuni, mutta parempi. Arki kotona on sosiaalista ja siksi yllättävää, mutta lisäksi on oma tila ja oma rauha. Jos haluaa, voi olla yksin, eikä kenenkään kanssa tarvitse jakaa keittiöitä, vessaa tai pesukoneita.

– Nyt en enää ikinä halua asua kenenkään kanssa, tämä on ollut paljon parempaa, sanoo Hilla.