Turvallisesti vuokrakodissa: Miten pienentää tulipaloriskiä?
Pienet arkiset teot voivat vaikuttaa suuresti siihen, että tulipaloriski pienenee. Näillä vinkeillä edesautat paloturvallista asumista ja ehkäiset tulipalojen syttymistä.
Tulipalo voi syttyä arjessa yllättävän helposti ja syyt ovat usein huomaamattomia arkisia tekoja. Kuitenkin yksikin syttynyt tulipalo on liikaa.
Kokosimme yhdessä vakuutusyhtiö Turvan kanssa listan arjen paloturvallisuuteen vaikuttavista seikoista. Käy lista läpi ja pohdi omaa toimintaasi: ovatko arjen rutiinit ajan tasalla paloturvallisuuden suhteen, vai ovatko pienet vaaratekijät jääneet huomaamatta?
Palovaroitin
Palovaroitin on tärkeä osa oman kodin, mutta myös naapureiden turvallisuutta. Lain mukaan palovaroitin on välttämätön ja sen hankinta on huoneiston haltijan vastuulla, mutta vuoden 2026 alusta alkaen vastuu palovaroittimen hankinnasta ja kunnossapidosta siirtyy rakennuksen omistajalle.
Muista testata palovaroittimen toiminta testinapin avulla kerran kuukaudessa, jotta varmistat sen toimivuuden.
Kynttilät
Kynttilöiden avuilla voi luoda ihanaa tunnelmaa pimeneviin iltoihin, mutta on syytä muistaa polttaa kynttilöitä vain niissä huoneissa, joissa vietät aikaa. Kun poistut huoneesta pidemmäksi ajaksi, sammuta kynttilät tukahduttamalla.
Sijoita kynttilät turvallisesti ja huolehdi, että niiden lähellä ei ole syttyvää materiaalia, kuten verhoja tai pöytäliinoja. Polta kynttilöitä aina palamattomalla alustalla, olipa kyseessä sisätilat tai parveke tai terassi.
Myös ulkotulet on hyvä sammuttaa yöksi, sillä ulkona syttyvä palo voi olla erityisen vaarallinen, koska palovaroittimet eivät välttämättä havaitse sitä ajoissa.
Ruoanvalmistus
Ruokaa valmistettaessa on hyvä pysyä valppaana: ruokaa ei tule jättää kypsymään liedelle itsekseen. Esimerkiksi ylikuumeneva rasva syttyy helposti palamaan. Rasvapalon sattuessa se tukahdutetaan kattilankannella, matolla tai sammutuspeitolla, ei koskaan vedellä. Keittiössä on hyvä huomioida myös leivänpaahtimen sijoittelu.
Liesi tulee pitää vapaana ylimääräisestä tavarasta. On tärkeää huolehtia lisäksi siitä, ettei lieden läheisyydessä ole palavaa materiaalia.
Liesituuletin
Liesituulettimen suodattimeen kertyvä pöly ja rasva voivat olla tulipaloriski, joten suodattimen säännöllinen puhdistaminen, vähintään kolmen kuukauden välein, on suositeltavaa. Pöly- ja rasvapalot ovat nimittäin nopeasti eteneviä sekä hankalasti sammutettavia. Säännöllisillä siivousrutiineilla on siis suuri merkitys kodin turvallisuuden näkökulmasta.
Sauna
Sauna on seesteinen rentoutumispaikka, ei paikka pyykkien kuivaamiselle tai tavaroiden säilömiselle. Turvallisuuden takaamiseksi on hyvä varmistaa, että kiukaan päällä tai sen läheisyydessä ei ole tekstiilejä tai muita tavaroita. Ennen löylyihin menoa varmista, ettei kiukaalle ole jäänyt mitään sinne kuulumatonta. Saunomisen jälkeen muista sammuttaa kiuas, sekä tarkista termostaatin ja kellokytkinten toimivuus säännöllisesti.
Tupakointi
Osassa Lumo-taloissa tupakointi on vielä sallittua huoneistoparvekkeella tai -pihalla. Silloin on huolehdittava tilan riittävästä tuuletuksesta, sekä laitettava sammutettu savuke palamattomaan ja kannelliseen astiaan. Kytemään jäänyt savuke sytyttää helposti tulen.
Elämää Lumo-kodissa
Tupakointi on kielletty kaikissa talon yhteisissä sisätiloissa, yhteisillä parvekkeilla ja lasten leikkialueiden läheisyydessä. Tupakointi on kielletty myös asunnon sisätiloissa kaikissa Lumo-kodeissa, joissa vuokrasopimus on astunut voimaan 1.5.2011 jälkeen.
Asukkaiden toiveesta kaikki uudet vuokrasopimukset solmitaan 1.6.2024 alkaen savuttomina eli Lumo-koteja muutetaan savuttomiksi asunto kerrallaan myös niissä taloissa, jotka eivät ole jo savuttomia. Savuton huoneisto tarkoittaa sitä, ettei asunnon sisällä, parvekkeella tai huoneistopihalla saa tupakoida. Muutos ei koske ennen 1.6.2024 tehtyjä vuokrasopimuksia.
Kodinkoneet
Suuret kodinkoneet, kuten jääkaappi ja pakastin, keräävät helposti pölyä, joka lisää sähköpalon syttymisen vaaraa. Siksi jääkaapin tausta ja ympärykset olisi syytä puhdistaa vähintään kerran vuodessa.
Myös muissa sähköverkkoon kytketyissä kodinkoneissa piilee oikosulusta johtuva tulipalon vaara, vaikkakin harvinainen sellainen. Onkin siis hyvä muistaa, että astianpesukonetta, pyykinpesukonetta tai kuivausrumpua ei tule jättää pyörimään silloin, kun poistuu kotoa. Tulipalovaaran lisäksi tässä tulee minimoitua myös mahdollinen vesivahingon riski.
Sähkölaitteet
Sähkölaitteet ovat yksiä yleisimpiä sähköpalojen syypäitä. Ladattavissa laitteissa käytetyt litiumioniakut voivat ylikuumentuessaan aiheuttaa tulipalon, jota voi olla vaikea sammuttaa.
Laitteita ladattaessa onkin huomioitava turvallisuus erityisen tarkasti, jotta vaaratilanteilta vältytään. Muista valvoa laitteidesi latautumista ja irrota laturi pistorasiasta, kun et tarvitse sitä. Käytä luotettavien valmistajien latureita ja lataa laitteita vain helposti syttyvien materiaalien ulottumattomissa. Jos sähkölaitteesi kuumenee, pullistuu, vuotaa tai haisee oudolta, sen käyttö tulee lopettaa välittömästi.
Huomioimalla nämä, olet ottanut jo merkittävän askeleen paloturvallisempaa asumista kohti. Ennakoinnista huolimatta Turva kehottaa myös hankkimaan vähintään yhden sammutuspeitteen jokaiseen kotiin. Alkusammutuksella voidaan jopa sammuttaa kokonaan pieni tulipalo.
Elämää Lumo-kodissa
Kotivakuutus turvaa kotisi ja sen irtaimiston yllättävien vahinkojen varalta sekä korvaa mahdollisia muille aiheutettuja vahinkoja. Edellytämme kotivakuutusta kaikilta asukkailtamme, ja yhteistyökumppanimme Turva tarjoaa vakuutuspalvelut edullisesti. Tutustu Turvan kotivakuutukseen täällä.