Espoon Kivenlahdenkadulla on kesäaamuna hiljaista. Vielä hiljaisempaa on nelikerroksisten talojen uumenissa, sillä luuttukaan ei ääntä pidä. Mopin varressa on Pertti Pellikka, joka on siivonnut Lassila & Tikanojan palveluksessa kerrostalojen julkisia tiloja jo 14 vuotta.

– Hyvin olen viihtynyt: hommat ja ihmiset ovat mukavia, lisäksi minulla on aina ollut hyvät esimiehet. Pois ei ole potkittu, enkä minäkään ole lähtenyt. Tänä päivänä taitaa olla jo ihmeellistä, että työnantaja ja työpaikka ovat pysyneet näinkin kauan.

Pellikan viihtymisen osoitus on sekin, että mies on jo eläkeiässä. Laakereille lepäilemään ei ole kiire.

– Vielä tuntuu mukavalta nousta aamulla ylös ja lähteä töihin. Olen liikkuvainen, enkä pysy paikoillani, joten siivoustyö on mitä parhainta. Liukuhihnalle tai toimistotöihin en soveltuisi.

Pellikka pitää espoolaisia Lumo-taloja siisteinä Kivenlahdessa, Espoonlahdessa, Soukassa ja Iivisniemessä. Työaika alkaa seitsemältä ja päättyy kolmelta iltapäivällä. Tosin aamuvirkku Pertti tulisi töihin mielellään vieläkin aikaisemmin. Vaikka töihin tulo ei ole minuuteista kiinni, Pellikka on täsmällisyyteen taipuvainen.

– Jos jotain sovitaan, se pitää.

Työ on perinteistä porraskäytäväsiivousta, myös muut yleiset tilat kuuluvat työnkuvaan: saunat, pesutuvat, mankelihuoneet, pyykinkuivaustilat, varastot.

– Raja menee tästä – huoltomies hoitaa tuon puolen ja minä tämän, näyttää Pellikka talon ulko-ovea.

Hän kuitenkin myöntää, ettei ole tarkka rooleista. Raja joustaa etenkin syksyisin: lehdet siirtyvät ulkoa kengissä tai tuulen mukana sisäpuolelle, jos asialle ei tee mitään.

– Itsellekin on parempi, että kaikki paikat pysyvät siisteinä.

Jo Pellikan uran aikana siivousmenetelmät ja -aineet ovat kehittyneet ja työnantajakin on järjestänyt aina välillä lyhyitä koulutusjaksoja.

– Parhaiten oppii työtä tekemällä. Tärkeintä on, että luuttu heiluu ja rätti pysyy kädessä. Alalla toki voi kouluttautua pidemmälle, jos niin haluaa.

Taloja siivotaan kolmesti viikossa. Ennen kertoja oli kaksi ja aulasiivous kolmantena.

– En sitä tiennyt ja siivosin jo silloin koko talon kolme kertaa viikossa ylhäältä alas asti, naurahtaa Pellikka. Hän kertoo pitävänsä erityisesti hissittömistä taloista.

– Samalla tulee jumpattua, eikä tarvitse mennä salille. Salilla kävijät maksavat kuntoilusta, mutta minulla on päinvastoin: työnantaja maksaa siitä, että liikun. Peruskuntoni on ikäisteni yläpuolella, siksi jaksan töitäkin tehdä.

Mitä tulee vuodenaikoihin, Pellikan mukaan kesä on helpoin, syksy menettelee ja kevät on työläin.

– Keväällä pihan sepelit ja katupöly tulevat sisään asti. Syksyllä lehdet pöllähtävät käytävään ovea avattaessa. Tykkään talvikelistä: paikat pysyvät siistinä ja omat tehot nousevat tappiin. Syy on joko geeneissä tai siinä, että olen pohjoisen poikia. Talvi on kodikasta.

Pellikka toteaa asumiselon siistiytyneen vuosien varrella. Asukkaat eivät töhri paikkoja eivätkä jätä tavaroita käytäville. Kyse on sekä turvallisuudesta että viihtyvyydestä. Tosin jätekatoksessa saattaa huomata, ettei esimerkiksi lajittelu ole vielä kaikilla hallussa.

– Jos joltakulta on jotain roskia käytävälle tipahtanut, siivoan ne pois. Kun asukkaita on paljon, aina voi sattua kaikenlaista. Se kuuluu elämään.

Osa Lumo-talojen asukkaista on jo tullut Pellikalle tutuiksi. Törmätessä tervehditään ja kysellään kuulumisia.

– Asukkaat tuntuvat tyytyväisiltä, ei ole tarvinnut ruikutuksia kuunnella. Ja jos joku olisi jostain valittanut, olisin heti korjannut asian. Siten pärjää parhaiten. Tosin haukut voisivat kyllä piristää, velmuilee Pellikka.

Kun ennen vanhaan siivoojaa muistettiin vaikkapa joulukinkulla, nykyään lahjoja ei enää saa ottaa vastaan. Kiitokset eivät ole kiellettyjä ja niitä Perttikin saa osakseen.

– Parasta on sekin, kun voi itsekseen filosofoida työn ääressä. Silmillä näkee, onko likaista vai ei, ja päätä voi käyttää muuhun. Raamit on annettu, mutta niiden sisällä on tiettyä vapautta.

Vapauttavaa on sekin, ettei työ seuraa perässä. Kotona ei tarvitse olla valmiustilassa vaan voi keskittyä omaan aikaansa. Lomilla Pertin löytää saaresta halkoja hakkaamasta tai kalastamasta.

– On kiehtovaa seurata, kun halkokasa kasvaa. Pää tyhjenee, kun kirves osuu pölkkyyn. Ei sitä suomalainen mies voi muuta toivoa.