Muutto, joka muuttaa elämäsi? Lue ammattijärjestäjä Kiira Vuorisen vinkit muuttoon
Muutto on mahdollisuus karsia, saada siistimpi koti ja löytää aarteita omien tavaroiden joukosta. Lue ammattijärjestäjä Kiira Vuorisen vinkit siihen, miten muutosta saa parhaimman irti.
Instagramissa @kiiraorganizing-tilistään tunnettu Kiira Vuorinen on ammattijärjestäjä, joka organisoi asiakkailleen myös muuttoja. Vuorisen mukaan onnistuneeseen muuttoon tarvitaan suunnittelua ja karsimista, mutta myös avoimuutta uusille mahdollisuuksille ja armollisuutta itselle.
Kurkataan seuraavaksi Vuorisen viisi vinkkiä onnistuneeseen muuttoon.
1. Suunnittele uuden kodin järjestys
Jos mahdollista, suunnittele uuden kodin järjestys tarkkaan jo ennen muuttokuorman kantamista sisään. Parasta olisi, jos pääset katsomaan kotia etukäteen.
“Kannattaa piirtää uuden kodin pohjapiirros paperille, suunnitella siihen huonekalujen paikat ja mieluusti myös kaappien kohdalle kirjoittaa, mitkä tavarat menevät minnekin säilöön”, Kiira sanoo.
Pakatessa kannattaa hyödyntää uuden kodin suunnitelmaa, ja pakata tavarat niin, että saman laatikon tavarat puretaan samaan kaappiin uudessa kodissa.
“Kun on muuttovaiheessa järjestelmällinen, säästää paljon aikaa tavaroiden purkamisessa.”
2. Karsi heti kun voit
Karsiminen kannattaa Vuorisen mukaan aloittaa heti, kun muutto tiedossa – kaksi kuukauttakaan ennen muuttoa ei ole yhtään liian aikaisin. Karsimista olisi hyvä tehdä pienissä paloissa, ettei projekti kasva liian suureksi ja mahdottomaksi.
“Tarkoitus on välttyä siltä, että vasta uudessa kodissa löytää muuttolaatikosta outoja tavaroita, joita ei ole edes koskaan käyttänyt”, Vuorinen sanoo.
Japanilaisen ammattijärjestäjän ja kirjailijan, Marie Kondon, filosofia on luopua tavaroista, jotka eivät tuota iloa. Vuorinen suhtautuu asiaan rationaalisemmin: jos esimerkiksi vaatetta ei ole käyttänyt vuoteen, tuskin sitä kaipaa jatkossakaan. Sellaista ei myöskään tarvitse omistaa itse, jota tarvitsee vain harvoin ja jonka voi helposti lainata tai vuokrata.
“Esimerkiksi ne harvat kerrat, kun itse käytän raclette-grilliä, lainaan sen äidiltäni”, Vuorinen kertoo.
Karsiessa saattaa myös löytää aarteita, jotka on jo ehtinyt unohtaa. Ne voi nostaa uudessa kodissa paraatipaikalle. Vuorinen uskoo, että muutto on myös mahdollisuus ihastua omiin tavaroihinsa uudestaan.
3. Uusi koti, uusi sinä?
Vuorisen mukaan muutto on kuin uusi vuosi: uudessa kodissa elämän voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos kaipaat helpompaa elämää, muutto on hyvä mahdollisuus muuttua järjestelmällisempään suuntaan. Kun karsit, pakkaat järjestelmällisesti ja suunnittelet kaikelle oman paikan uudessa kodissa, kotisi ja sen järjestys muuttuvat itsestään helpommin hallittavaksi.
“On tutkitusti todistettu, että järjestys ja seesteinen ympäristö lisäävät hyvänolon hormonin tuotantoa. Vastaavasti epäjärjestys ja sotku lisäävät etenkin naisilla kortisolin eli stressihormonin tuotantoa”, Vuorinen sanoo.
Sotkuinen koti kuormittaa Vuorisen kokemuksen mukaan myös ihmissuhteita.
“Ei ole yksi eikä kaksi asiakasta, jotka ovat sanoneet, että pelastin heidän avioliittonsa.”
Uusi ympäristö voi inspiroida myös toisenlaisiin elämänmuutoksiin. Vuorinen vinkkaa James Clearin kirjoittamasta Pura rutiinit atomeiksi -kirjasta, jossa todetaan ympäristön vaikuttavan paljon ihmisen toimintaan. Jos olet esimerkiksi edellisessä kodissa syönyt epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti, uudessa kodissa on helpompi alkaa syödä paremmin.
4. Pyyhkeet ja paidat pakkausmateriaaleiksi
Ekologisin pakkausmateriaali on se, mitä sinulla on jo valmiina. Vuorinen vinkkaa käärimään esimerkiksi astiat sanomalehteen tai keittiöpyyhkeisiin. Maljakon voi hyvin kääräistä neulepaidan sisään, jossa se pysyy hyvin suojattuna.
“Säästän usein ennen muuttoa pienen määrän esimerkiksi kuplamuovia ja muuta pakkausmateriaalia, jota kertyy kotiin. On kiva uusiokäyttää pakkausmateriaaleja eikä ostaa esimerkiksi muovia, joka menee muuton jälkeen suoraan roskiin.“
5. Tee sen verran kuin itse pystyt ja jaksat
Vaikka muuton voisi organisoida kuinka täydellisesti, Vuorinen ei kannusta ottamaan siitä paineita. Tärkeintä on, että tavarat siirtyvät paikasta toiseen, eikä samalla aja itseään aivan piippuun.
“Järjestelyssäkin on hiuksenhieno raja siinä, milloin tehdään asiat hyvin ja milloin taas tavoitellaan täydellisyyttä. Järjestyksessä on hyviä puolia, mutta en kannusta tekemään sitä omien voimavarojen yli”, Vuorinen sanoo.
Muutossa voi valita taistelunsa: joillekin voi riittää esimerkiksi se, että jääkaappi on hyvässä järjestyksessä.
Somessa saattaa myös törmätä kuviin, joissa tavarat on täydellisesti kategorisoitu ja järjestetty, mutta kannattaa muistaa, että kuvaan mahtuu aina vain pieni osa kotia. Niistä voi poimia ideoita ja ajatuksia omaan arkeen, mutta samaa ei tarvitse toteuttaa täydellisesti. Vuorinen toteaa myös, että eri ihmisten realiteetit ja mahdollisuudet ovat erilaisia.
“Esimerkiksi lapsiperheen kyky ylläpitää järjestystä on ihan eri kuin yksin asuvan tai pariskunnan. Marie Kondokin taisi lopettaa pystyviikkauksen kolmannen lapsen jälkeen”, Vuorinen huomauttaa.
Kiira kertoo parhaat muuttopakkausbiisit
Kokosimme yhdessä Kiira Vuorisen kanssa Spotify-soittolistan, jota kuunnellen muuttopakkaaminen sujuu leikiten.
Laita soittolista pyörimään ja täytä muuttolaatikot tanssiaskeleiden kera.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Kurkistus kotiin
Ulkoilua ja uusia, yhteisiä muistoja – Liuksialan perheen lempikulmat Lahden Anttilanmäessä
- Lumo vinkkaa
Sesonkiherkkuja ja värikkäitä kasviksia – virittäydy juhlakauteen Tara Junkerin resepteillä!
- Lumo vinkkaa
Yhteiseen pöytään kokoontuminen on aina erityistä – Emma Ranteen resepti onnistuneisiin juhliin
- Ohjeita asumiseen
Sähkösopimus vuokra-asuntoon – opas oikean sähkösopimuksen valintaan