Kestävä elämäntapa

Lumo-asukkaat arvostavat erityisesti kattavia jätteiden lajittelu- ja kierrätysmahdollisuuksia

Asumisen vastuullisuudesta kysyttäessä lumolaisten vastauksissa korostuu jätteiden lajittelu ja kierrätys, kodin lämpötila ja ilmanvaihto sekä yleinen turvallisuus.

235x174

Mikä on asukkaille tärkeintä asumisen vastuullisuudessa? Tätä kysyimme Lumo-kotien asukkailta kesällä toteutetussa vastuullisuuskyselyssämme.

Tärkeimmäksi vastuullisuusteemaksi 56 prosentin osuudella nousi kattavat jätteiden lajittelumahdollisuudet sekä kotona että jätetilassa. Jätteiden lajittelun korostuminen ei ollut yllätys, sillä aihe on myös aiemmissa asukaskyselyissä noussut kärkisijoille. Lumo-kodit on asettanut tavoitteeksi nostaa jätteiden kierrätysastetta 40 prosentista (2021) 55 prosenttiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Asukkaat ovat tärkeässä roolissa tavoitteen saavuttamisessa.

”Vielä loppuvuonna 2022 meillä käynnistyy jätteiden kierrätysprojekti. Tiedostamme, että sekä kotona että jätetilassa on paikoitellen haasteita. Erityisesti tehostamme viestintää, muun muassa lisäämällä ohjeistusta jätetiloissa”, toteaa Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkö Niina Turri.

Hän pitää myös erään asukkaan kyselyssä heittämää ajatusta mielenkiintoisena. Lumo-koteihin voi nykyisellään hankkia astianpesukoneen kuukausimaksua vastaan. Ehkäpä vastaavaa konseptia voisi soveltaa myös lajittelussa, esimerkiksi tarjoamalla yhteistyökumppanien tuotteita avuksi jätteiden lajitteluun kotona?

Vastuullisuuskyselyssä toiseksi tärkeimmäksi seikaksi kohosivat kodin sisäilmaolosuhteet: lämpötila ja ilmanvaihto.

Kyselyn jälkeen energiansäästö on noussut keskiöön koko yhteiskunnassa. Lumo-kodeissa yhtiö hoitaa kiinteistösähkön ja lämmityksen, mutta asukkailla on omat sähkösopimuksensa. Turri kertoo, että Lumo-kodeilla työstetään parhaillaan kampanjaa, jonka tavoitteena on auttaa asukkaita vähentämään omaa sähkönkulutustaan. Luvassa on käytännön energiansäästövinkkejä asumisen arkeen.

Lisäksi asukkaat nostivat tärkeimpien vastuullisuustekijöiden joukkoon asumisen turvallisuuden, energiatehokkuuden ja vähäpäästöisyyden. Tärkeäksi koettiin myös sijainti hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden lähellä, mikä paitsi helpottaa asukkaiden arkea, myös vähentää liikenteen päästöjä.

Lumo-kotien vastuullisuuskysely

Lumo-kotien vastuullisuuskysely keräsi noin 1 600 vastausta asukkailta. Aktiivinen osallistuminen ja vastausten suuri määrä yllätti iloisesti ja kertoo vastuullisuuden kasvavasta merkityksestä asukkaille. Samalla kyselyn tulokset tarjosivat Lumo-kodeille aineksia edistää vastuullista kaupunkiasumista ja -elämää entisestään – asukkaiden toiveisiin pohjautuen.

Kyselyllä haluttiin selvittää, mitä asioita asukkaat mieltävät vastuullisen asumisen näkökulmasta tärkeimmiksi. Asukkailta kysyttiin myös, ovatko Lumo-kotien tarjoamat vastuullisen elämäntavan palvelut olleet käytössä ja millaisiksi ne koetaan. Erityistä kiinnostusta herätti muun muassa keväällä julkaistu Hiilijalanjälkitesti ja uusi Nollaa lämmityksen hiilijalanjälkesi -palvelu.

Lähes 70 prosenttia vastaajista katsoi Lumo-kotien olevan joko vastuullinen tai erittäin vastuullinen toimija.

235x174235x174

Ehdotuksia ompelukoneista kaupunkiniittyihin

Vastuullisuuskyselyssä kysyttiin myös vastaajien omia ehdotuksia entistä vastuullisempaan asumiseen. Lähes 70 prosenttia vastaajista katsoi Lumo-kotien olevan joko vastuullinen tai erittäin vastuullinen toimija. Silti, kommentit tulvivat kehitysideoita, mikä oli kyselyn laatijoille suuri ilon aihe. Juuri se, mitä kaivattiin!

”Olen onnellinen ja yllättynytkin niin monista toiveista. Listalla oli kaupunkiniittyjä, energiatehokkaampia kodinkoneita, vaatteiden kierrätystä, linnunpönttöjä, yhteiskäyttöisiä ompelukoneita ja poria, ikkunanpesupalveluita tai remonttiapua. Ehdotuksia tullaan arvioimaan ja katsomaan, mitä näistä voisimme toteuttaa”, Turri lupaa.

Moni ehdotuksista liittyi liikkumiseen.

Yhteiskäyttöautopalvelu on jo kaikkien Lumo-asukkaiden käytettävissä. Ja on meillä yksi yhteiskäyttövenekin.”, Turri sanoo.

Perusteilla yhteinen vastuullisuusfoorumi

Vastuullisuuskysely on samalla lähtölaukaus uudelle yhteisölle. Asukkaiden aktiivinen kiinnostus rohkaisee Lumo-kodit laajentamaan yhteydenpitoa jatkuvaksi vuoropuheluksi Lumo-kotien vastuullisuusnäkökulmien kehittämiseksi. Uutta foorumia on tarkoitus testata ja pilotoida jo syksyn aikana, Turri kertoo.

”Ajatuksena on, että vastuullisuusasioista kiinnostuneista asukkaistamme rakentuisi verkkoyhteisö, jolta voimme kysyä vastuullisuuteen liittyvistä asioista. Toiveena on myös järjestää nettipaneeleja ja erilaisia infotilaisuuksia”, Niina Turri avaa.

Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkö Niina Turri on iloinen vastuullisuuskyselyn kautta saatujen vastausten ja kehitysehdotusten määrästä.

Vinkkejä jätteiden lajitteluun

Jätteiden lajittelu ja kierrätys on helppo ja tärkeä vastuullisuusteko – tehtäväksi meille kaikille.

Tutustu tarkemmin
235x174

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu