Ohjeita asumiseen

Asumisen turvallisuuden kysytyimmät – vakuutusasiantuntijat vastaavat

Vahinkoja sattuu, mutta niitä voi myös omalla toiminnallaan ehkäistä. Kysyimme asiantuntijoilta, miten pienentää omaa vahinkoriskiä.

235x174

Koti on maailman paras paikka. Elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu, eivätkä kaikki yllätykset ole aina iloisia.

Palvelupäällikkö Matti Hämäläinen ja erityisasiantuntija Teija Mattjus vakuutusyhtiö Turvasta muistuttavat, että jokainen voi yrittää pienentää vahinkoriskiä omalla toiminnallaan, esimerkiksi huolellisuudella ja ennakoinnilla.

Kotivakuutus tarjoaa vahingon sattuessa taloudellista turvaa. Siitä voi olla erityisesti apua vesivuodon tai tulipalon kaltaisessa isossa vahingossa. Se saattaa auttaa myös, jos vaikkapa kellarin häkkivarastoon murtaudutaan tai polkupyörä varastetaan.

”Kattava kotivakuutus on onni onnettomuudessa myös monessa pienessä haverissa. Se voi auttaa vaikkapa silloin, kun kahvimuki kaatuu puhelimen päälle”, Mattjus huomauttaa.

Miten kodeissa tapahtuvia vahinkoja voi ehkäistä?

”Avainasemassa on tietenkin oma toiminta: huolellisuus, varovaisuus ja erilaisten turvallisuusohjeiden ja -sääntöjen noudattaminen.

Kuten:

  • Tulipaloriskin takia esimerkiksi kynttilöitä ei saa polttaa valvomatta.
  • Saunassa ei saa kuivattaa pyykkiä.
  • Liedellä ei kannata säilyttää tavaroita. Turvassa on ollut esimerkiksi käsiteltävänä tapaus, jossa koira sai vahingossa lieden päälle, sille laskettu leipälaatikko syttyi tuleen ja tulipalo levisi keittiöön.
  • Pitkän ravintolaillan jälkeen ei ole loistoidea ryhtyä kokkailemaan, sillä silloin on suuri riski, että liesi unohtuu päälle.
  • Vesivuodon varalta pesukoneen ja astianpesukoneen hanan pitäisi olla suljettuna silloin, kun konetta ei käytetä.
  • Häkkivarastossa ei kannata säilyttää pöytähopeita, turkiksia tai muita varkaita houkuttelevia arvoesineitä.

Lisää tämän kaltaisia vinkkejä löytyy vakuutusten yhteydessä olevista suojeluohjeista. Aika pitkälle pääsee jo ihan maalaisjärjellä.”

Voiko onnettomuuksia ehkäistä myös turvavälineillä?

”Voi, ehdottomasti. Toimiva palovaroitin on erittäin tärkeä turvaväline. Suosittelemme myös astianpesukoneen yhteyteen kosteushälytintä, joka ilmoittaa, jos vaikkapa koneen vesiliitos vuotaa. Noin kympin maksavan kosteushälyttimen voi hankkia kodinkoneliikkeestä.

Lisäksi vesivahingoissa hyvä turvaväline ovat vuotokaukalot, joita saa niin pesukoneisiin kuin jääkaappeihinkin.

Polkupyörässä on tietenkin oltava lukko ja pyörän pitää olla lukittuna. Se on varkaustapauksessa edellytys korvaukselle.”

Minkälainen kotivakuutus kannattaa hankkia?

”Kotivakuutuksien sisältö vaihtelee paljon eri vakuutusyhtiössä. Vakuutusyhtiö Turvalla suppean tason kotivakuutus kattaa tulipalon, luonnonilmiön ja varkauden, perustaso myös vuoto- ja tulvaturvan sekä laaja taso näiden lisäksi myös äkilliset rikkoutumisvahingot.

Pyrimme aina varmistamaan, että asiakkaalle tarjotaan laajuudeltaan sopiva vakuutus. Se tehdään pääsääntöisesti täysarvovakuutuksena, jolloin enimmäiskorvausmäärä määritellään asunnon pinta-alan perusteella.

Lumo edellyttää kotivakuutusta kaikilta asukkailtaan.

Jokaisen asukkaan pitää kuitenkin harkita vakuutustasoaan itse, ja miettiä muun muassa irtaimistonsa arvoa. Jos irtaimistoon sisältyy vaikkapa arvokkaita taide-esineitä, ne olisi hyvä vakuuttaa erikseen.

Kerrostaloasujan kotivakuutukset ovat samanlaisia riippumatta siitä onko kyseessä asunnon omistaja vai vuokralainen.

Tärkeintä on, että irtaimistolla ja rakennuksella on voimassa oleva kotivakuutus. Kannattaa myös aina tutustua tarkemmin vakuutusehtoihin, eli siihen, mitä kotivakuutus vahinkotapauksessa korvaa sekä suojeluohjeisiin.”

Miten korvaussummat määräytyvät?

”Jokainen vahinkotapaus on yksilöllinen. Jos käy esimerkiksi ilmi, että vakuutuksenottaja on laiminlyönyt suojeluohjetta tai aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, saattaa tämä vähentää korvaussummaa tai jopa estää kokonaan korvauksen saamisen.

Irtaimiston korvauksessa lähtökohtana ei ole se, mitä esine, vaikkapa tietokone, on aikoinaan maksanut, vaan se, mitä vastaava tietokone vahinkohetkellä maksaa. Lisäksi huomioidaan omavastuu ja ikävähennykset. Ikävähennysten myötä vaikkapa vanhan tietokoneen tai polkupyörän korvaussumma voi laskea merkittävästikin.”

Mitkä ovat yleisimpiä kotivakuutuksen korvaamia vahinkoja?

”Eniten on laitteiden rikkoontumisia, vaikkapa kännyköiden putoamisia lattialle. Kesäisin on myös harmillisen paljon polkupyörävarkauksia. Suuremmista vahingoista yleisimpiä ovat vesivuodot, sitten tulevat tulipalot.

Kannattaa myös muistaa, että kotivakuutus korvaa monia sellaisiakin asioita, joita ei tule heti ajatelleeksi. Kotivakuutuksessa on mukana myös vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Se voi siis auttaa, jos vaikkapa lapsi naarmuttaa vahingossa parkkipaikalla olevaa autoa tai oikeudenkäyntikuluissa. Kotivakuutukseen voi valita erikseen myös matkatavaravakuutuksen, jos sille on tarvetta.”

Kysymyksiin vastasivat Turvan palvelupäällikkö Matti Hämäläinen ja erityisasiantuntija Teija Mattjus.

Lumo-etu

Lumo-asukas saa Turvan verkkokaupassa 50 % alennuksen uudesta koti-irtaimistovakuutuksesta. Ensimmäisen vuoden jälkeen alennus pienenee 15 % vuosittain. Ensimmäisen vuoden jälkeen alennus on 35 %, kolmantena vuotena 20 % ja neljäntenä 5 %. Jos otat kotivakuutuksen lisäksi Turvasta jonkun muun vakuutuksen, saat kaikista vakuutuksista lisäksi omistaja-alennusta 10 %. Alennus ei koske liikenne- tai henkivakuutusta.

Etu on voimassa vain Turvan verkkokaupassa ja se edellyttää paperittoman palvelun käyttöönottoa. Asukas saa edut käyttöönsä My Lumo -palvelusta löytyvän etukoodin kera.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu