Santaniitynkatu 17

Keskusta, 04250 Kerava

Katso kartalla
  • KerrostaloValmistuminen 1.10.2019
  • Yksiöt23 kpl29,533
    Kaksiot10 kpl4651
    Kolmiot7 kpl63,564,5
    Neliöt2 kpl66

Santaniitynkatu 17, Kerava

Keravan Jaakkolaan erinomaiselle sijainnille on valmistunut laadukkaita vuokrakoteja lokakuun 2019 alussa. Korttelin muut talot ovat valmistuneet jo aiemmin ja sisäpihalla on viimeistelty, viihtyisä piha-alue leikkipaikkoineen. Kuusikerroksisen modernin kerrostalon kaikki parvekkeet on lasitettu ja ne aukeavat asunnon sijainnista riippuen aamu-, päivä- tai ilta-auringon suuntaan. Jaakkolassa kaikki keskustan ja sen lähialueen palvelut ovat kävelyetäisyydellä, juna-asemalle on alle 10 minuutin kävelymatka ja autoilevalle kulkuyhteydet Helsingin, Lahden ja Tuusulan suuntaan ovat sujuvat.

Huoneistojen pintamateriaalit miellyttävät laatutietoista sisustajaa: Karelia-parkettilattiat ovat valkolakattua mattapintaista tammea, keittiöistä löytyy kotikokin iloksi AEG:n induktioliesitaso ja erillinen kalusteuuni, lasitetun parvekkeen lattia on viimeistelty harmaalla Orient Occidentin terassimatolla ja kylpyhuoneet on laatoitettu Laattapisteen laatoin. Saunallisissa asunnoissa lauteet ja seinät ovat haapaa. Graafinen musta ja raikas valkoinen vuorottelevat pintamateriaaleissa keittiöissä ja kylpyhuoneissa. Talon 42:sta asunnosta löytyy myös muutama erilainen koti pintamateriaalien osalta – löydät huoneistokohtaiset materiaalitiedot kunkin asunnon esittelyteksteistä ja -kuvista.

Talon ensimmäisestä kerroksesta löytyvät erinomaiset varastotilat sekä asukkaiden yhteinen saunaosasto. Piha-alue on korttelin kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä. Korttelin asukkaiden yhteisestä pysäköintilaitoksesta löytyy tämän talon asukkaille 18 lämpöpisteellistä autopaikkaa sekä kaksi lämpöpisteellistä autokatospaikkaa. Sähkö- ja hybridiautojen lataukseen on varattu kaksi autopaikkaa. Autopaikat ovat 20 €/kk katoksessa ja 28 €/kk pysäköintihallissa.

Tutustu tarkemmin kohteeseen Santaniitynkatu 17:

Santaniitynkatu 17 esite.

Lumo-asukkaana saat enemmän

Lumo-vuokrakodit tarjoavat turvallista ja ympäristöystävällistä asumista sekä parhaat asumisen palvelut.

Saat Lumo-palvelut ja Lumo-asukkaan edut käyttöösi My Lumo -palvelun kautta. Tutustu tarkemmin: lumo.fi/palvelut
  • Rakennustyyppi
    Kerrostalo
  • Valmistuminen
    1.10.2019
  • Energialuokka
    C
  • Varallisuusrajoitettu
    Ei
  • Hissi
    Kyllä
  • Antennijärjestelmä
    Kaapeli-TV (DVB-C): DNA
  • Laajakaista
    DNA 50 Mbit/s
  • Savuton talo
    Talo on savuton. Tupakointi asunnoissa, parvekkeilla ja talon yhteistiloissa on kielletty.
  • Autopaikat
  • Talon yhteiset tilat
    Pyörävarasto, talosauna, kuivaushuone, irtainvarasto, väestönsuoja

Saat palvelut kartalle näkymään klikkaamalla palvelun kuvaketta kartan alta. Tiedot perustuvat Profinderin tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Keskusta

Keravan keskusta on Keravan kaupungin sydän, joka kehittyy jatkuvasti. Keravan keskusta on vilkas liikenteen risteyskohta, josta on hyvät yhteydet ympäri pääkaupunkiseutua. Merkittävät valtakunnalliset liikenneväylät päärata ja valtatie 4 kulkevat Keravan läpi, ja Keravan omalta keskustassa sijaitsevalta rautatieasemalta pääsee liikkumaan kätevästi julkisilla ympäriinsä. Esimerkiksi Helsingin keskustaan pääsee lähijunalla reilussa 20 minuutissa. Vantaan Tikkurilaan matka taittuu junalla noin kymmenessä minuutissa, ja lisäksi lähijunalla pääsee Keravalta vaikka Tampereelle asti.

Vuokra-asunto uudistuvassa Keravan keskustassa

Keravan keskustan alueelle rakennetaan tulevaisuudessa paljon uusia asuntoja ja liiketiloja, ja kaupungin tavoitteena on luoda Keravan keskustasta tiivis, viihtyisä ja houkutteleva asuinalue, jossa kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä. Kehittyvään keskustaan on suunnitteilla esimerkiksi uusi kauppakeskus, parempia kevyen liikenteen väyliä, liikunta- ja vapaa-ajanpalveluita sekä taidetta.

Arki Keravan keskustassa on toki nyt jo sujuvaa, ja palvelut ovat kivenheiton päässä kotiovelta: koulut ja päiväkodit ovat lähellä, päivittäistavarakauppoja riittää ja erityisesti Kauppakaaren kävelykadulta löytyy lukuisia palveluita, erikoisliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. Keskusta-alueella on myös useita vehreitä puistoja, kuten Keskuspuisto, Paasikivenpuisto, Hallintopuisto ja Aurinkomäki, jotka toimivat suosittuina kohtaamispaikkoina.

Kerava

Keravan tunnuslause on ”pieni suuri Kerava”. Vaikka Kerava on kooltaan pieni, niin sillä on suuri sydän. Kerava on vilkas kaupunki, joka kehittää palveluitaan jatkuvasti asukkaidensa parhaaksi.

Tunnelma on kodikas – kaunis luonto yhdistettynä pikkukaupunkiin. Keravalla on tarjolla monia viihtyisiä Lumo-vuokrakoteja hyvällä sijainnilla aivan palveluiden lähellä. Sukkelat kulkuyhteydet Helsingin, Tampereen ja Lahden suuntiin palvelevat niin autoillen kuin junaillenkin.

Asuminen Keravalla

Keravalla voidaan asua joko modernisti keskustassa tai rauhallisesti pientaloalueilla. Keravalla on sen suhteellisen pieneen kokoon nähden paljon asukkaita, mutta viihtyvyydestä ei ole tingitty. Keravalle on valmistunut myös useampia uusia Lumo-vuokra-asuntoja viime vuosina ja useita taloja on myös remontoitu nykyaikaiset asumisvaatimukset täyttäviksi.

Keravan asuinalueet ovat Keskusta, Alikerava, Ylikerava, Sompio, Kaleva, Ahjo, Lapila, Koivikko, Kilta, Kannisto, Sorsakorpi, Kaskela, Jokivarsi ja Savio. Keravan keskusta sopii kerrostaloasujalle, joka haluaa asua lähellä palveluja ja juna-asemaa. Keskusta on rakennettu hyvin tiiviisti eurooppalaistyylisen kävelykadun ympärille. Keravan keskustassa on tarjolla paljon Lumo -vuokra-asuntoja. Jaakkolan alue aivan Keravan keskustan lähellä tarjoaa myös mainion asuinalueen keskeistä sijaintia arvostavalle asukkaalle.

Monet Keravan Lumo-vuokra-asunnoista sijaitsevat Keravan Saviolla, jossa on myös oma juna-asema ja joka on rakennettu väljemmin luonnolliseen maisemaan. Keravan suurin kaupunginosa on Kaleva, joka on lapsiperheiden suosima omakotialue. Siellä on tarjolla lukuisia viihtyisiä vuokra-asuntoja, jotka soveltuvat etenkin perheille. Alikerava puolestaan on tunnettu siitä, että siellä sijaitsee Sinebrychoffin pääpanimo. Alikeravan Lumo-kodit sopivat kaikille pientaloasumisesta kiinnostuneille ihmisille.

Hyvät kulkuyhteydet

Yksi syy Keravan suosioon on se, että Keravalta on hyvät kulkuyhteydet Helsingin keskustaan sekä muualle pääkaupunkiseudulle. Koska Kerava sijaitsee pääjunaradan varrella, niin matka taittuu junalla nopeasti minne vain. Keravalla pysähtyvät paikallisjunat, ja junamatka Helsingin keskustaan kestää 25 minuuttia. Naapurikuntiin Tuusulaan, Järvenpäähän, Sipooseen ja Vantaalle on myös hyvät julkiset kulkuyhteydet. Kerava-Lahti -oikorata kuljettaa reilusti alle tunnissa Lahteen myös paikallisjunayhteydellä.

Keravan itäreunalla kulkee Lahden moottoritie, ja autoillen matkaa Helsinkiin kertyy 39 kilometriä. Poikittaisväyliä pitkin pääsee autolla nopeasti Porvoon kautta vaikka Pietariin saakka sekä Nurmijärven kautta Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Helsinki-Vantaan lentokentältä Keravalle ajaa autolla 15 minuutissa.

Kävelykeskusta houkuttelee palveluiden äärelle

Keravan keskustan kävelykatu on keravalaisten kohtauspaikka. Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinnolla palkittu kävelykatu on kilometrin mittainen ja täysin suljettu autoliikenteeltä. Se on Keravan palveluiden sekä liike-elämän keskus. Kävelykadulla järjestetään usein tapahtumia: markkinoita, festivaaleja ja juhlia. Puistoistutukset ovat kauniita, ja asukkaat voivat nauttia hyvin hoidetusta ympäristöstä. Kävelykatu on peräisin 1960-luvulla suunnitellusta asemakaavasta, jolloin päätettiin rakentaa kehätie tiiviin keskustan ympärille.

Luontoelämää ja liikunnan iloa Keravalla

Keravan kaupungin metsät ovat vapaasti asukkaiden käytössä jokamiehen oikeuksien puitteissa. Keravalla on myös paljon kauniita puistoja sekä viheralueita ulkoiluun. Lapset ja perheet on otettu huomioon hyvin, ja leikkipuistoista huolehditaan lasten viihtyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Suosittuja puistoalueita ovat muun muassa Keravan Keskuspuisto, Paasikivenpuisto, Aurinkomäki, Salavapuisto ja Sompion puistoalue.

Keravalla toimii monia eri liikuntaseuroja, ja eri urheilulajeja voi harrastaa monipuolisesti. Seurat järjestävät sekä harraste- että kilpaurheilutoimintaa. Keravalla voi harrastaa esimerkiksi jalkapalloa, jääurheilua, uintia, yleisurheilua, hiihtoa tai voimailu- ja budolajeja.

Liikuntapaikkoja on runsaasti ympäri Keravaa, ja ne ovat helposti saavutettavissa kävellen, pyöräillen tai paikallisbusseilla. Kesäaikaan Keravalla on suosittu maauimala, joka on rakennettu vuonna 1957 ja joka on Museoviraston suojelema. Pihkaniityn ja Ahjon lenkkipolut kutsuvat nauttimaan ulkoilun ilosta ja kaupungin lukuisat hyvin hoidetut pyörätiet kutsuvat pyöräilemään.

Keravalla on todella kattava kevyen liikenteen verkosto, ja Kerava onkin saanut Suomen liikennesuunnitteluseuran myöntämän Tienviitta-palkinnon aktiivisesta kevyen liikenteen väylien suunnittelusta.

Keravan kulttuuritarjonta

Keravalla on kirjasto, jossa järjestetään usein konsertteja. Kulttuurin ystäville Keravalla toimii kaksi museota: Keravan museo ja Keravan taidemuseo. Erityisesti kesäaikaan Keravalla järjestetään paljon erilaisia kaupunkitapahtumia, joihin kaikki asukkaat sekä matkailijat ovat tervetulleita. Keravan kartano on kesäaikaan todella kaunis paikka, ja siellä järjestetään monenlaisia kulttuuritapahtumia. Galleria Alli järjestää taidenäyttelyitä.

Mukavuudet & Lumo-edut

Lumo-asukkaana saat enemmän

Olemme turvallinen ja luotettava vuokranantaja, joka tarjoaa asukkailleen parasta mahdollista vuokra-asumista ja asumisen palveluita.

Pyrimme tarjoamaan asukkaillemme koko ajan uusia arkea parantavia asukasetuja, sekä kehitämme asukkaan sähköistä My Lumo -palvelua.

Tutustu etuihin