Raimo ja Leena Mutanen asustelivat vuosikymmenet omakotitalossa Jyväskylän Vaajakoskella. Muutto kerrostaloon tuli ajankohtaiseksi, kun pariskunnan yhdestätoista lapsesta nuorimmaisetkin olivat varttuneet aikuisikään ja muuttaneet kotoa.

Mutaset löysivät mieleisen kodin Keljosta, kivenheiton päässä Jyväskylän keskustasta. Mutasille oli ennättänyt siunaantua jo 35 lastenlasta ja muutama lastenlastenlapsikin. Siksi uuden asunnon piti olla riittävän avara, jotta jälkikasvun vierailulle on riittävästi tilaa. Pariskunnan uusi Lumo-koti käsittääkin neljä huonetta vastavalmistuneesta talosta.

– Valitsimme tämän alueen siksi, että vaimon on helppo kulkea tästä töihin ja kaikki tarvitsemamme palvelut on lyhyen kävelymatkan päässä. Alue on myös rauhallinen ja luonnonläheinen, Raimo perustelee.

Uusi koti on ollut pariskunnalle mieleen. Se sijaitsee rakennuksen siipiosan päädyssä, ylimmässä kerroksessa. Rauhallista on kuin omakotitalossa.

– Koti tuntui heti omalta. Lasitettu parveke on meille erityisen mieluinen. Sekin on hienoa, että meillä on kaksi vessaa. Lastenlasten vierailuja varten olemme varanneet tämän yhden huoneen, Raimo kertoo ja nostelee samalla lattialla lojuvia pehmoleluja järjestykseen sohvalle.

Uudessa Lumo-kodissa on oman perheen lisäksi vieraillut muitakin. Mutaset ovat toimineet isäntäperheenä Brasiliasta, Chilestä, Italiasta, Belgiasta, Saksasta ja Japanista saapuneille vaihto-oppilaille. Jutun kirjoitushetkellä pariskunnan vieraana on afganistanilainen pakolainen, Esmatullah, joka odottaa parhaillaan päätöstä oleskeluluvasta.

– Puolin ja toisin ollaan opittu toistemme kulttuureista. Itse puhun vain suomea, mutta hyvin olemme selvinneet. Olemme opettaneet suomen kielen sanastoa liimalappujen avulla. Niitä on ollut välillä koko koti täynnä, Raimo sanoo hymyillen.

Raimo jäi eläkkeelle Jyväskylän kaupungilta joitain vuosia sitten. Uraa kiinteistönhoitajana ehti karttua himpun verran vajaat neljä vuosikymmentä. Työurallaan Raimo teki innokkaasti kehitysehdotuksia kiinteistönhuollon prosessien parantamiseksi. Moni aloitteista myös palkittiin.

Kun palkkatöiden haasteet jäivät taakse, Raimo halusi kehittää itselleen mielekästä tekemistä. Käsillä tekeminen, piirtäminen ja maalaus ovat kiehtoneet häntä aina. Kodin seinille onkin kertynyt useita Raimon taiteilemia muoto- ja maisemakuvia. Nyt uudeksi harrastukseksi valikoituivat kaarnatyöt.

– Ensimmäisenä tein tämän 1,25 metriä pitkän ja puoli kiloa painavan kirkkoveneen. Sen tekemiseen meni 200 tuntia ja 15 minuuttia, Raimo kertoo muistikirjamerkintöjä tarkasteltuaan.

Sittemmin erilaisia töitä on syntynyt parikymmentä Suomi-laivasta lentoveneeseen ja lierihatusta kravattiin. Useimmiten töihin linkittyy tavalla tai toisella vesielementti, sillä Raimo haluaa osallistua töidensä kanssa vuosittain Vääksyssä järjestettäviin kaarnaveneiden SM-kisoihin. Vääksyssä kilvoitellaan sekä töiden ulkonäössä että uitossa.

Raimo on kahminut menestystä SM-kisan taidepuolelta. Plakkarissa on kolme kultaa sekä hopea- ja pronssi. Palkintoina saadut mitalit koristavat nyt Mutasten olohuoneen seinää.

– Nyt teen tälle minikaivurille lauttaa, jotta voin osallistua sen kanssa kaarnavenekisaan. Esittelen tämän ruoppauskoneena.

Raimo Mutanen ei päästä itseään helpolla. Hän kerää rakennusmateriaalikseen mahdollisimman hyvälaatuista kaarnaa lähialueiden mäntytukkikasoista ja työstää kaikki luomuksensa lähes pelkästään käsityökaluja käyttäen. Kaarnaa kuluu yhteen työhön suuria määriä. Esimerkiksi puoli kiloa painavaan kirkkoveneeseen sitä hupeni 10 kiloa.

Näpertely miniatyyrien parissa vaatii sorminäppäryyttä. Peukalo keskellä kämmentä ei kaivurin hydrauliikkaa tai keluuveneen vinssiä saa työstetyiksi. Isojenkaan pintojen tekemisessä ei voi hutiloida, sillä virheet pistävät heti silmään. Aikaa kuluu rutkasti, sillä työssä voi käyttää vain parisenttisiä kaarnanpaloja. Suuremmat palat eivät kiinnity kuumaliimalla riittävän jämäkästi.

– Kaarna on materiaalina helppo käsitellä, sillä siinä ei ole syitä. Vähän kuin palsapuu. Pitkäjänteisyyttä toki pitää olla, eikä saa olla keskittymiskyvyn puutetta, Raimo miettii.

Kaarnan käsittelystä syntyy niin paljon roskaa, että uudessa kodissa sisällä Raimo ei ole halunnut puuhaan ryhtyä. Ensi alkuun hän teki kaarnatöitä asuntovaunussa, mutta pian harrastusta varten löytyi sopiva tila taloyhtiön kerhohuoneesta. Tukeva pöytä työkaluineen ja materiaaleineen on sijoitettu asukkaiden yhteiskäytössä olevien kuntoilulaitteiden ja Raimon ylläpitämän asukaskirjaston viereen.

– Vaimo harrastaa kotona sukkien kutomista, mutta itsellä kaikki liikenevä aika kuluu melkein täällä verstaalla. Kuukaudessa käytän kaarnan työstämiseen 100–150 tuntia. Välillä aika kuluu niin, että syöminenkin unohtuu. Vaimo ei onneksi pistä pahaksi. Ainakin hän on mainostanut töitäni Facebookissa, Raimo toteaa nauraen.

Kaarnatöiden ohella Mutasella on myös toinen aikaa vievä harrastus, autoprojekti. Hän kunnostaa poikansa kanssa vuosimallin 1962 Steyr Puchia. Isä ja poika kunnostavat auton läpikotaisin Raimon omaan käyttöön. Alustan osat uusitaan, kori maalataan ja 20-hevosvoimainen kone muuttuu turbolla ryyditetyksi 60-hevosvoimaiseksi pedoksi. 480-kiloista kulkinetta se kuljettaa ripeästi.

– Minulla oli nuorena kaksi samanlaista. Steyr Puch on ainoa auto, johon olen koskaan rakastunut. Siitä tulee kaksipaikkainen turbolla varustettu kisa-auto. Maailman ainoa lajissaan, Raimo Mutanen toteaa silmät säihkyen.

Autoprojektia Raimo tekee lähinnä poikansa tallilla, mutta osia projektista on toteutettu myös Raimon omalla autopaikalla. Tälläkin hetkellä auton osia on varastoituna Mutasten omaan varastokoppiin.

Nyt keskustelu saa kuitenkin riittää. Raimon pitää joutaa jatkamaan päiväaskareita. Pihalla odottavan käyttöauton huoltotoimet pitää ennättää hoitaa ennen pimeää, ja pikkulinnuillekin on muistettava viedä eväät pihakuusen juureen.