Sesonkiruokaa, pikasuihkuja ja vihreää sähköä – Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkö tekee kestäviä valintoja myös omassa arjessaan
Vastuullisuuspäällikkö Niina Turrille on tärkeää näyttää myös omalla esimerkillään, että vastuullisuus koostuu pienistä, arkisista valinnoista.
Neljä minuuttia. Korkeintaan sen verran kestää Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkö Niina Turrin suihkukäynti. Hän tietää ajan tarkasti, sillä Turrin kotona suihkuajat kellotetaan.
– Lyhyet suihkut ovat sekä taloudellisesti järkevä tapa että ympäristöteko, hän sanoo.
Vastuullisuus on Turrille tärkeä aihe sekä työssä että henkilökohtaisessa elämässä. Hänelle vastuullisuus tarkoittaa sitä, että omilla tekemisillä on vaikutusta sekä ympäristöön että muihin ihmisiin.
Turri on työskennellyt kestävän kehityksen parissa kaksitoista vuotta. Uransa aikana Turri on oppinut, miten omastakin arjesta saa vastuullisempaa.
– Vastuullisuus ei vaadi ihmetekoja, vaan pieniä, arkisia valintoja. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa.
Vihreää sähköä
Mitä sitten ovat Turrin omat vastuulliset valinnat?
Turri kertoo olevansa tarkka siitä, että kotiin tuleva energia on tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä. Perheen kodissa on suora sähkölämmitys, joten sähköä kuluu paljon.
– Olen huomannut, että vihreä sähkö ei nykypäivänä välttämättä ole hirveästi kalliimpaa kuin muilla tavoin tuotettu – joskus se voi olla jopa halvempaa. Sähköntoimittajien vertailu todellakin kannattaa.
Turri seuraa säännöllisesti myös kotinsa lämpötilaa. Jos mittari nousee yli 20 asteeseen, hän kääntää lattialämmitystä automaattisesti pienemmälle.
– Moni on herännyt lämmityskustannusten merkitykseen viimeistään nyt, kun sähkönhinta on mitä on. Sisälämpötilaa säätelemällä voi säästää paitsi ympäristöä myös pitkän pennin.
Joukkoliikenteen suosiminen ja jätteiden mahdollisimman tarkka kierrättäminen ovat kuuluneet Turrin elämäntapoihin vuosien ajan. Tärkeää on myös kasvispainotteinen ruokavalio.
"Vastuullisuus ei vaadi ihmetekoja, vaan pieniä, arkisia valintoja. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa."
– Lihasta luopuminen ei ole ollut minulle vaikeaa. Kun tytär muuttaa aikanaan pois kotoa, ryhdyn luultavasti vegaaniksi.
Ruoan suhteen Turri suosii kotimaisuutta ja luomua. Myös satokausiajattelu on lähellä hänen sydäntään.
– Pyrin syömään Suomessa tuotettua ruokaa. Jos jotakin ruoka-ainetta ei löydy kotimaisena vaihtoehtona, yritän pohtia, voiko sen korvata jollakin muulla vaihtoehdolla tai voisiko sen jättää kokonaan ostamatta.
Turrista on vuosien varrella tullut kulutuskriittinen melkein vahingossa. Iso osa kodin huonekaluista on sukulaisilta saatuja tai kirpputorilta hankittuja.
– Vaatehankintoja ei tarvitse tehdä lainkaan niin usein, kun ottaa työpukeutumisessa käyttöön ns. univormupukeutumisen, se myös säästää aamuisin aikaa.
Päästötöntä kiinteistösähköä ja yhteiskäyttöautoja
Turri aloitti Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkönä maaliskuun 2022 alussa. Kysymykset uudesta työstä saavat hänet hymyilemään.
– Nyt pääsen tekemään konkreettisesti vastuullisuustyötä. Aiemmassa työssäni en pystynyt juurikaan olemaan mukana toteutusvaiheessa, Turri sanoo viitaten pitkään uraansa konsulttina.
– Se on minulle iso asia, että pystyn työlläni aidosti vaikuttamaan asioihin.
Lumo-kotien aito halu kehittää ja toteuttaa vastuullisuutta kaikessa toiminnassaan oli ratkaiseva tekijä, kun Turri mietti tehtävään hakemista.
– Tiesin, että Lumo-kodeilla nämä asiat otetaan vakavasti ja niihin halutaan oikeasti panostaa. Se sai minut lopulta hakemaan.
Kyse on isoista asioista, sillä asuminen tuottaa keskimäärin 25–30 prosenttia suomalaisen hiilijalanjäljestä. Lumo-kotien tavoitteena on olla etulinjassa mukana pienentämässä tuota lukua.
Lumo-kotien kiinteistösähkö on 100-prosenttisesti hiilineutraalia. Asukkaiden käytössä on myös yhteiskäyttöautoja ja -pyöriä sekä monipuoliset mahdollisuudet jätteiden kierrättämiseen.
Turri kertoo, että ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan rakentamalla pitkäikäisiä, vähähiilisempiä sekä materiaali- ja energiatehokkaita rakennuksia. Hän mainitsee myös, että rakennusteollisuus tekee paljon töitä kestävämpien materiaalien ja vähäpäästöisemmän rakentamisen eteen.
– Esimerkiksi vihreän betonin ja päästöttömän teräksen yleistyminen tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan merkittävästi rakentamisen päästöihin.
Lumo-kotien kiinteistösähkö on 100-prosenttisesti hiilineutraalia. Käytössä on myös tekoälypohjainen ratkaisu, joka ohjaa kotien sisälämpötilaa. Se säätää lämmitystä automaattisesti asuntojen todellisen lämpötilan sekä sääennusteen perusteella ja ehkäisee liiallista lämmitystä.
Asukkaiden käytössä on myös yhteiskäyttöautoja ja -pyöriä sekä monipuoliset mahdollisuudet jätteiden kierrättämiseen.
– Lisäksi osaan taloista on saatu pakettiautomaatit, jotta verkosta tilattuja paketteja ei tarvitse lähteä hakemaan matkan takaa.
Tutustu Lumo-kotien monipuolisiin asukasetuihin ja palveluihin
Oma hiilijalanjälki testiin
Mutta mikä on seuraava askel?
Turrin mukaan Lumo-kodeilla on jo pitkään tehty hyvää työtä sen eteen, että kiinteistöjen osalta vastuullisuusasiat ovat kunnossa. Työ jatkuu, mutta nyt keskitytään myös siihen, miten asukkaita kannustetaan ja tuetaan konkreettisesti tekemään vastuullisia valintoja omassa arjessaan.
Uutta Lumo-kotien verkkosivuilla on hiilijalanjälkitesti, jonka avulla voi tarkastella konkreettisesti omien valintojensa ja elämäntapojensa vastuullisuutta. Testin voi tehdä sekä osoitteessa lumo.fi että asukkaiden käytössä olevassa My Lumo -palvelussa. Kun teet hiilijalanjälkitestin My Lumo -palvelun kautta, perustiedot, kuten talon rakennusvuosi, lämmitysmuoto, asunnon tyyppi ja pinta-ala, on valmiiksi huomioitu testissä. Lumo-asukkaille on myös tarjolla uusi palvelu, jolla asukkaat voivat hyvittää lämmityksestä aiheutuneita päästöjä.
"Tärkeää on myös se, että testin tehnyt saa vinkkejä, joilla omaa hiilijalanjälkeä voi lähteä pienentämään. Tavoitteenamme on tehdä vastuulliset valinnat asukkaillemme mahdollisimman helpoiksi ja houkutteleviksi."
– Testi koostuu osioista asuminen, liikkuminen, kuluttaminen ja ruokailutottumukset. Se arvioi hiilijalanjäljen suuruuden numeerisesti ja vertaa sitä suomalaisten keskivertoon, Turri kertoo.
– Tärkeää on myös se, että testin tehnyt saa vinkkejä, joilla omaa hiilijalanjälkeä voi lähteä pienentämään. Toivomme, että se saa vastaajan ajattelemaan näitä asioita ja tekemään kestävämpiä valintoja.
Turri tietää, ettei saarnaamalla saa ketään muuttamaan elämäntapojaan kestävämmiksi. Ainoa toimiva tapa on mennä positiivisen kautta ja lisätä tietoa.
– Tavoitteenamme on tehdä vastuulliset valinnat asukkaillemme mahdollisimman helpoiksi ja houkutteleviksi.
Testaa, miten kestävä elämäntapasi on
Vastuullisuus Lumo-kodeissa
Lumo-kodissa elät vastuullisesti. Teemme arjen vastuullisuusteot sinulle helpoiksi toteuttaa.
Lue lisääMyös nämä voisivat kiinnostaa sinua
- Sisusta ja tuunaa
Loihdi keväinen kukkakimppu kotiin – näillä kukkakauppiaan vinkeillä onnistut
- Ohjeita asumiseen
Asumisen turvallisuuden kysytyimmät – vakuutusasiantuntijat vastaavat
- Vastuullisuustekoja
Lumo kutsui asukkaitaan mukaan vastuullisuusvuoropuheluun – satakunta lumolaista ilmoittautui innolla mukaan pilottiin
- Asumisen trendit ja kehitys
Lumo-digipalveluiden kehitystä tehdään asukas edellä