Kurkistus kotiin

”Täydellinen koti ja työtila löytyi kätevästi verkosta”

Laura Kirsilä on asunut puolisen vuotta juuri remontoidussa uudessa Lumo-kodissaan Tammelantorin laidalla. Avara ja luonnon valoa tulviva yksiö toimii myös hänen työtilanaan. Upea asunto löytyi kätevästi verkosta.

235x174

Rakkaus. Se oli merkittävin syy, miksi Turussa asuva Laura Kirsilä alkoi etsiä uutta kotia Tampereelta.

– Reissasimme vuoden verran poikaystäväni kanssa Turun ja Tampereen väliä, kunnes päätimme, että muutan samaan kaupunkiin hänen kanssaan, Kirsilä kertoo.

Laura Kirsilä on graafisen alan yrittäjä, jolle yli 60-neliöinen yksiö Tampereen Tammelantorin vieressä on nappilöytö kodiksi ja työhuoneeksi.

Graafisen alan yrittäjä tekee työtä kotoa käsin, eivätkä toimeksiannot ole paikkakuntaan sidottuja. Tämä helpotti muuttopäätöstä, mutta asetti toisaalta kodille vaateita.

– Teen paljon tuotekuvauksia, joissa käytän luonnonvaloa. Ennen sopivan kuvauspaikan löytämiseen saattoi mennä paljon aikaan, nyt täydellinen paikka on aina luonani, sillä se on kotini, Kirsilä iloitsee.

Iso osa hyvää oloa on oma, viihtyisä koti, uskoo Kirsilä.

Valoa ja viherkasveja

Kun Laura Kirsilä etsi verkosta itselleen uutta kotia Tampereelta, entinen Aaltosen kenkätehdas kiinnitti nopeasti hänen huomionsa. Kohde oli uniikki ja Lumo-verkkokaupassa olevat kuvat kodeista tyylikkäitä ja raikkaita.

Osa kaapeista on vielä tyhjillään. Kaikki kaapit ovat tavallista korkeampia ja niissä on ikään kuin ekstrahyllyt.

– Täytin hakemuksen verkossa ja minuun otettiin jo seuraavana päivänä yhteyttä. Kun tulin katsomaan tulevaa kotiani, siellä oli menossa täysremontti. Jo ovella lumouduin kuitenkin isoista, lähes koko seinän kokoisista ikkunoista ja neljän metrin huonekorkeudesta, Kirsilä kertoo.

Nyt noin neljä metriä leveiden ikkunoiden ikkunalaudalla kasvaa sitruuna- ja eukalyptuspuun alut. Vesilasissa on kasvamassa poikaystävän äidiltä saatu pelargonian pistokas. Erilaiset viherkasvit tuovat väriä minimalistiseen musta-valkoiseen sisustukseen ja juuri kasveja Kirsilä aikoo hankkia lisää, sillä ne ovat hänelle yksi kodikkuuden kulmakivistä.

– Osa kaapeista on vielä tyhjillään, sillä säilytystilaa on paljon, koska kaikki kaapit ovat tavallista korkeampia ja niissä on ikään kuin ekstrahyllyt, joihin yletän vain keittiöjakkaran avulla.

Vaikka nykyinenkin koti on yksiö, Kirsilä kertoo sen olevan puolta suurempi kuin hänen entinen kotinsa. 60 neliöiseen yksiöön mahtuu hyvin uusi tilava sohva ja suuri ruokapöytä, joka toimii myös työpöytänä.

– On iso helpotus, että voin kuvata ja kirjoittaa kotona, enkä joudu enää miettimään, mistä löydän hyvän kuvauspaikan tai rauhallisen työsopen.

Vanhan Aaltosen kenkätehtaan rakennuksen keskeltä löytyy myös rauhallinen ja viihtyisä sisäpiha, jossa talon asukkaiden käytössä on muun muassa puutarhakeinu ja grillikatos.

Yhteisiä brunsseja valoisassa Lumo-kodissa

Kodin tärkein esine Kirsilälle on hänen poikaystävänsä rakentama pyörillä liikkuva pöytätaso. Se on tehty Kirsilän veljen vaimon tontilta kaadetusta koivunrungosta.

Kodin sydämenä Kirsilälle toimii keittiö. Hän sanoo terveellisen ruoan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin olevan itselleen tärkeitä asioita.

– Myös monet asiakkaani ovat näiden alojen yrityksiä ja Turussa pidin eräässä kahvilassa puurokursseja. Olisi hieno löytää kurssipaikka myös Tampereelta, Kirsilä visioi.

Tällä hetkellä Kirsilän kokkailuista saavat nauttia poikaystävän lisäksi ystävät.

– Tämä on ensimmäinen kotini, johon mahtuu iso ruokapöytä. On ihana kutsua ystäviä brunssille ja istua pöydän ääressä pitkään yhdessä herkutellen.

Puuro aloittaa hyvän päivän

PuuroVisualsin yrittäjä aloittaa jokaisen päivänsä syömällä aamupuron. Haastatteluaamuna hän on syönyt kauramaitoon keitettyä mangopuuroa, joka on käytetty myös kaurahiutaleita ja maapähkinävoita. Kesällä puuroon on lyhyt matka hakea viereiseltä Tammelantorilta päälle esimerkiksi tuoreita mansikoita tai vadelmia.

– Asun kaupungin keskellä, mutta lähellä luontoa, mikä on yllättänyt minut positiivisesti, Kirsilä sanoo.

Hän kiittelee Kaupin monipuolisia urheilumahdollisuuksia ja lenkkipolkuja. Myös runsaat vesistöt ovat ilahduttaneet meren rannalla kasvanutta. Kirsilän kesäsuunnitelmiin kuuluu tutustuminen ainakin Viikinsaareen, jonne vievään laivaan voi nousta Laukontorilta.

Yksi tunnelmallinen paikka löytyy Kirsilän kotitalon sisäpihalta, jossa talon asukkaiden käytössä on muun muassa puutarhakeinu ja grillikatos.

– Koska teen töitä yksin, on hienoa, että pääsen halutessani kotoa ihmisvilinään. Toisaalta arvostan myös rauhallisuutta ja sitä, että sisäpihalle voi ottaa vaikka läppärin mukaan ja mennä tekemään ulos töitä.

Entinen Aaltosen kenkätehdas on kunnostettu Lumo-kodeiksi. Kirsilä kuvaa asuvansa kaupungin keskellä mutta lähellä luontoa, mikä on yllättänyt hänet positiivisesti.

Onni on oma koti

Kirsilän puheissa toistuu usein puuro. Se on yksi hänen lempiruoistaan, mutta myös keskeinen osa Kirsilän yrityksen nimeä. Miksi?

– Minua helliteltiin lapsena nimellä puurolautanen, joka johtuu ehkä puuroa muistuttavasta entisestä sukunimestäni. Kaverini ovat sanoneet minua pienestä saakka puuroksi, Kirsilä naurahtaa.

Itseoppinut graafisen alan osaaja perusti oman yrityksen, PuuroVisualsin kaksi vuotta sitten. Hän työskenteli päätyökseen tuolloin turkulaisessa kahvilassa, jossa alkoivat yllättäen yt-neuvottelut. Kirsilä oli kahvilatyön ohessa suunnitellut sivutyönään yrityksille esimerkiksi logoja, joten hän päätti kokeilla siipiensä kantamista.

– Yrittäjäksi heittäytyminen pelotti ja jännitti, mutta jälkikäteen ajatellen kaikella oli tarkoituksensa ja nykyään tunnen olevani omalla alallani.

Laura lumoutui heti kodin isoista, lähes koko seinän kokoisista ikkunoista ja neljän metrin huonekorkeudesta.

Kirsilä tuntee olonsa muutenkin onnelliseksi. Vierellä on ihana mies, kotiutuminen uuteen kotikaupunkiin on käynyt sujuvasti, Tampereelta on löytynyt uusia ystäviä ja koronakeväästä huolimatta töitä on riittänyt.

– Iso osa hyvää oloani on oma, viihtyisä koti. Kotisohvalla istuessani tunnen usein kiitollisuutta siitä, kuinka ihanasti asiat ovat.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu