Lumo-palvelut

Siivoa välillä perusteellisemmin – ammattilainen neuvoo miten

Aina silloin tällöin koti on syytä puunata normaalia viikkosiivousta tehokkaammin. Kuinka usein – siihen vaikuttavat muun muassa kodin asukkaiden määrä ja ikä, mahdolliset lemmikit, mutta myös moni muu asia. Lumo keräsi tähän juttuun ammattilaisen, Koti Puhtaaksi Oy:n siistijän ja toimitusjohtaja Saana Tynin neuvot perusteelliseen kotisiivoukseen

235x174

Ei ole yhtä oikeata vastausta siihen, miten usein koti on syytä siivota astetta perusteellisemmin. Arkisiivous kerran viikossa on hyvä käytäntö kodissa kuin kodissa, ja se helpottaa myös isomman siivouksen tekoa silloin tällöin. Siivous säästää kodin pintoja ja parantaa asumismukavuutta – ja mikä palkitseekaan paremmin kuin hohtavat kirkkaat kodin pinnat.

Lapsiperheissä tiedetään, että sotkua syntyy aina kun koko pesue touhuaa jotakin, leikkii, piirtää, maalaa, askartelee, syö tai vaikka riisuu ulkovaatteita eteisessä. Yksi lemmikki puolestaan vastaa helposti aikuista, joka kävelee ulkokengillään sisällä ja kuljettaa hiekkaa ja mutaa ympäri kotia, ja vielä ekstrana pudottelee karvoja kaikkialle, missä liikkuu. Roskaa, hiekkaa ja kuraa kertyy.

1. Siivoa kunnolla noin kerran kuukaudessa

Nyrkkisääntönä voi pitää, että perusteellinen kotisiivous kannattaa tehdä kerran kuukaudessa. Jos urakka tuntuu liian isolta, kuormitusta voi jakaa niin, että joka viikkosiivouksen yhteydessä putsataan jokin harvemmin siivottava osa kodista: tällä viikolla pyyhitään väliovet ja ovenkarmit, ensi viikolla jalkalistat, seuraavalla viikolla keittiön välitilat ja niin edelleen.

Martat ovat laatineet nerokkaan siivouskalenterin, jota seurailemalla voi laatia omaan kotinsa parhaan siivoussysteemin.

2. Siivousjärjestys puhtaasta likaisempaan

Siivousjärjestyksellä on väliä. Koti Puhtaaksi Oy:n siistijä ja toimitusjohtaja Saana Tyni on sitä mieltä, että siivotessa on hyvä edetä puhtaasta likaisempaan eli siivota viimeisempänä vessatila ja siellä wc-istuin.

3. Muutaman perussiivousväline riittää

Perussiivousvälineet ovat imuri, lattiamoppi ja mikrokuituliinat. Viikoittain kannattaa imuroida, mutta myös nihkeällä pyyhkiminen ajaa saman asian: irtoroskat ja liat lähtevät.

Perusteellisemmassa siivouksessa lattiat on hyvä ensin imuroida ja sitten pyyhkiä. Välineiksi käyvät esimerkiksi lattialasta tai teräväkuivain, jonka päällä on isokokoinen mikrokuituliina. Laattamainen levymoppi on myös kelpo siivousväline. Sen sijaan pannassa ovat lankamopit, jotka keräävät bakteereita, levittävät likaa ja joita on vaikea puhdistaa.

Kaikki tasot ja siis myös pölyt voi pyyhkiä mikrokuituliinoilla, joita on oltava riittävästi. Liina vaihdetaan aina, kun siirrytään uuteen paikkaan kodissa. Siivouksen jälkeen liinat pestään vähintään 60 asteessa.

Kodin seiniäkin voi pyyhkiä paikallisesti tahrojen kohdalta. Jos perheessä on tahmatassuisia lapsia, putsaustarvetta on useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Koiratkin nojailevat seiniin ja jättävät rasvaisia jälkiä.

4. Säästeliäästi puhdistusainetta

Kolme siivoussuihketta tai -ainetta riittää kodin puhdistamiseen. Ikkunat ja peilit tarvitsevat oman puhdistusaineensa, ja wc- ja kylpyhuonetilat omansa, heikosti happaman pesuaineen, jonka pH on noin 5‒6. Muut paikat hoituvat yleispuhdistusaineella.

Puhdistusainetta tarvitaan vain vähän. Sen tarkoitus on poistaa veden pintajännitystä. Jos puhdistusainetta käyttää liikaa, se voi pilata pintoja ja kerrostua lattiaan sameaksi.

5. Keittiössä eroon liasta ja rasvasta

Hygienia on keittiössä tärkeää, joten se on syytä siivota perusteellisesti aina silloin tällöin. Kaikki käyttöpinnat kannattaa pyyhkiä usein, pitää liesi ja tiskialtaat puhtaina, mutta kuukausisiivouksessa voi järjestää ja pyyhkiä myös keittiökaapit. Kuivaruokakaappeihin vanhentuneista elintarvikkeista on syytä hankkiutua eroon isomman siivouksen yhteydessä, ja kaapin ovien lisäksi myös keittiönkaappien päälliset kannattaa puhdistaa.

Jos kodissa on keraaminen liesi, hyvä väline sen puhdistamiseen on ekologinen puhdistuskivi. Hiero purkkiin pakatun kiven pintaa muutaman kerran kostutetulla sienellä. Sieneen syntyvällä tahnalla voi keraamisen lieden ohella puhdistaa myös uunin ja induktiolieden pinttynyttä likaa. Induktioliedelle soveltuu lisäksi mieto yleispuhdistus- tai astianpesuaineliuos.

Rasvaa ja likaa kertyy keittiöön helposti, myös esimerkiksi valaisimien päälle ja ilmanvaihtoventtiileihin, joten nekin on syytä putsata silloin tällöin. Lisäksi vähintään kerran vuodessa kannattaa imuroida myös jääkaapin ja lieden taustat, jotta koneet toimivat kunnolla.

Kun keittiöstä siirtyy siivoamaan muita tiloja, siivousvälineet vaihdetaan ja pestään hyvin. Keittiöön kertynyt rasva leviää helposti esimerkiksi siivousliinojen mukana muuallekin kotiin.

6. Lattiakaivot, kaakelit ja saumat puhtaiksi

Wc-tilat ja kylpyhuoneet siivotaan kerran viikossa. Tärkeää on putsata kaikki, myös hanat ja ovenrivat. Myös lattiakaivot, kaakelit ja saumat kaipaavat silloin tällöin puhdistusta. Jos lattiakaivot puhdistaa esimerkiksi kahden viikon välein, ne eivät ehdi likaantua kovin paljoa ja työ on suhteellisen helppo tehdä.

Irrota lattiakaivon kansi ja nosta se auki. Varaa tiskiharja, jota käytetään vain tähän työhön. Tiskiharja on hyvä apuväline lattiakaivon puhdistamiseen.

Kaakeleiden ja saumojen putsaamiseen vaikuttaa se, kuinka moni käyttää pesutiloja. Nyrkkisääntö on, että vähintään 2‒3 kuukauden välein kaakelit voisi harjata tai hangata tiski- tai juuriharjalla, saunalaikalla tai -pesimellä. Saniteettitilojen emäksinen puhdistusaine sopii tarkoitukseen.

Myös kaikki märkätilojen putsaukseen käytetyt työvälineet on syytä pestä hyvin ja säännöllisesti.

7. Siisti sauna

Onko kodissasi sauna? Se siistitään aina käytön jälkeen. Kuivan saunan lattiat voi myös imuroida aina, kun kodissa muutenkin imuroidaan. Perusteellisemmin sauna siivotaan kerran pari vuodessa. Puupinnat kastellaan lämpimällä vedellä ja pestään yleispuhdistusainevedellä tai saunanpuhdistusaineella ja pehmeällä harjalla tai hankauspesimellä. Lopuksi huuhdellaan kylmällä vedellä ja tuuletetaan kuivaksi.

8. Kumihanskalla karvojen kimppuun

Jos perheessä on koira tai kissa, karvoja riittää. Matoista ja sohvista ne voi imuroida, mutta muutoin ne saa poistettua parhaiten kumihanskalla.

Vedä hanska käteen, kastele se ja pyyhi karvat pois. Se on nopein ja kätevin tapa ‒ karvat tarttuvat kosteaan pintaan ja ne on helppo vetäistä siitä irti.

9. Ikkunat kirkkaiksi pari kertaa vuodessa

Ikkunanpesu ei aina innosta, mutta kun urakkaan ryhtyy, lopputuloksen kyllä huomaa. Erityisesti keväisin ikkunoita peittävä harmaa kalvo vaimentaa luonnon vihreyttä ja taivaan sinisyyttä, joiden sävyt näkyvät taas kirkkaammin kunnon pesun jälkeen.

Pari kertaa vuodessa on hyvä tahti ikkunanpesulle, ja siinä samalla pestään myös ikkunanpuitteet ja imuroidaan tai pyyhitään sälekaihtimet. Välineitä ikkunanpesuun on monenlaisia, mutta vanhalla kunnon sangolla, ikkunanpesimellä ja -kuivaimella sekä siivousliinalla ja säämiskälläkin pärjää. Pesuaineeksi joko ikkunanpesuaine tai tilkka yleispesuainetta.

Muista että myös verhot keräävät pölyä! Nekin olisi hyvä vaihtaa ja pestä ainakin kerran vuodessa, tai ainakin puistella ja tuulettaa perusteellisesti.

10. Tee siivoamisesta hyötyliikuntaa

Ota siivous hyötyliikunnan kannalta! Kalorit kuluvat ja elämänlaatu paranee.

Siivouksella on myös psykologinen vaikutus: on onni asua puhtaassa kodissa, jossa mielikin lepää. Työn jälki näkyy ja siitä pääsee nauttimaan välittömästi.

Avuksi kotisiivouspalvelu?

Jos et halua tai ehdi pitää kotiasi niin siistinä kuin toivoisit, apua on tarjolla My Lumo -palvelun kautta. Sieltä asukkaat voivat tilata yhteistyökumppanimme kautta kotisiivouksen ja nauttia ammattilaisten loihtimasta puhtaudesta. Helppous ja vaivattomuus tuovat elämisen mielenrauhaa.

Voit jättää kotisi puhtaanapidon ammattilaisten vastuulle, irtautua arjesta ja nauttia vapaa-ajastasi omalla tavallasi. Ammattitaidolla tehty säännöllinen siivous pitää kotisi aina viihtyisänä.

Jutun asiantuntijana siistijä, toimitusjohtaja Saana Tyni, Koti Puhtaaksi Oy

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu