Omilla kulmilla

Onko Veromiehen voittanutta?

Vantaalla sijaitseva Veromies on loistava ja kehittyvä asuinalue. Lähellä ovat sekä luonto että palvelut.

235x174

Lentoaseman kupeessa sijaitseva Veromies on Vantaan Aviapoliksen suuraluetta ja jatkossa myös sen keskus. Liikenteellisesti sijainti on erinomainen: Aviapoliksen aseman, Kehä III:n ja Tuusulanväylän kautta maailma on avoin. Vantaan pikaraitiotienkin suunnitellaan kulkevan Veromiehen läpi. Jos haikailee kauemmaksi, lentoasemalta pääsee.

Veromies on Tarja Leppäsen mukaan rauhallinen asuinalue.

‒ Julkinen liikenne toimii mitä parhaiten. Bussit kulkevat ristiin rastiin ja Aviapoliksen juna-asema on kehäradan varrella. Olen puolessa tunnissa Helsingissä ja pääsen lasteni luokse Kaivokselaan ja Espooseen kätevästi junalla. Oma autokin kävi tarpeettomaksi, kun työ on 3,5 kilometrin päässä kotoa, iloitsee Tarja Leppänen, jonka Lumo-koti on Pyhtäänkorventiellä.

Leppänen on asunut Veromiehessä hieman yli vuoden. Alun perin hän muutti Vantaalle Keski-Suomesta poikansa kanssa. Kun tämä lähti omilleen, silloisesta kodista tuli liian suuri äidin tarpeisiin.

‒ Unelma oli tulla tänne etelään, kun olen asunut suuren osan elämästäni maalla. Halusin asua luhtitalossa, jos joskus muutan kerrostaloon. Lisäksi toiveena oli asua lähempänä lapsia, merta ja lentokenttää. Ne kaikki ovat nyt toteutuneet.

Metsä ja luonto ovat Veromiehessä lähellä.

Asuinalueena Veromies on Leppäsen mukaan rauhallinen. Vain satunnaisia rakennustyön ääniä kantautuu naapurista, jossa Alvar Aallon suunnittelemia rivitaloja remontoidaan.

‒ Pidän alueesta, koska täällä on metsää ja luontoa. Terveisiä vaan rakentajille: jättäkää aitoa luontoa asuinalueille, se on elintärkeää ihmisille ja kaikille luonnossa eläville eläimille.

Myös palvelut ovat lähellä: kaupat, terveysasema ja moninaiset harrastusmahdollisuudet. Leppänen sanoo mielenkiinnolla odottavansa, miten Aviapoliksen laajentaminen vaikuttaa lähiympäristöön ja mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan.

Kehäradan lisäksi Veromiehessä on myös hyvä bussiverkosto.

Palvelut

Kauppakeskus Jumbon, viihdekeskus Flamingon sekä Vantaan Tammiston ja Pakkala palvelut ovat kaikki vajaan kahden kilometrin päässä Veromiehestä.

Yhteydet

Kehäradan myötä Veromiehen asukkaat pääsevät kätevästi niin Helsingin keskustaan, Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuin myös muualle Suomeen. Lisäksi alueella kulkee useita bussireittejä.

Ekstraa

Veromies on rauhallinen asuinalue luonnonläheisessä ympäristössä sijaitseva asuinalue. Sen läheisyydessä sijaitsevassa Aviapoliksen yrityskeskittymässä on myös kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

17.3.2020 (Muokattu 13.7.2022)

Teksti Tarja Västilä

Kuvat Sami Heiskanen

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu