Lumo vinkkaa

Lumo vinkkaa: piristä kaamosta valoilla

Jos pimeässä vuodenajassa on jotain hyvää, niin se antaa meille hienon mahdollisuuden leikitellä ja luoda tunnelmaa erilaisilla kausivaloilla. Esimerkiksi led-valot ovat energiatehokkaita ja turvallisia. Niitä voi käyttää niin sisällä kuin ulkonakin, ja ne valaisevat ilman palovaaraa ja sopivat siksi myös lapsi- ja lemmikkiperheisiin.

235x174

Suositut pitkät valosarjat kiertävät parvekkeilla ristiin rastiin, mutta valosarjan voi myös sulloa kauniiseen lasiastiaan tai vaikka kynttilän sijasta ulkolyhdyn sisään. Kaunis asetelma syntyy maljakkoon asetelluista havuista, joissa valosarja kiertelee.

Useimmiten valot kannattaa asetella näyttäviksi ryhmiksi eikä ripotella yksittäisinä pisteinä sinne tänne. Valosarjalla voi myös korostaa sisustuksen kauniita kohtia. Kokonaisen taideteoksen saat, kun kokoat vaikka kaapin päälle asetelman valoista, kauniista esineistä ja kasveista. Voit myös kiertää valosarjan raamiksi peilille tai taululle.

Valot sopivat muuallekin kuin parvekkeelle tai olohuoneeseen, johon ne useimmiten ripustetaan. Kokeile näyttävää valokoristelua heti eteiseen, jolloin tunnelmavalo tervehtii sinua aina tullessasi kotiin! Lastenhuoneessa iloinen valosarja pitää kummitukset loitolla, ja kattauksesta saa juhlavan, kun astioiden välissä kiemurtelee ­valoja.

Kausivaloja on tarjolla monen muotoisina ja värisinä. Oletko sinä perinteisten, vaaleiden pallovalosarjojen ystävä, vai revitelläänkö teillä väreillä? Uusimpia tulijoita sisustuksessa ovat valotaulut, joihin voi kirjoittaa vaikka lempi­aforisminsa tai hyvän joulun toivotuksen.

29.11.2019

Teksti Paula Ristimäki

Kuvat istockphoto

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu