Lumo-palvelut

Lumo Pihakoutsin kanssa ylös, ulos ja treeneihin!

Lenkille ja treenaamaan ammattitaitoisen vetäjän ohjauksessa kotinurkilta – voisiko liikkumaan lähteminen olla enää helpompaa?

235x174

Lumo Pihakoutsit ovat liikunnan ammattilaisia, jotka vetävät monipuolisia treenejä Lumo-talojen asukkaille näiden omassa pihapiirissä ja lähiluonnossa. Osallistua voi kuka tahansa talon asukas: ennakkoilmoittautumista ei tarvita eikä treeneistä veloiteta.

Lumo Pihakoutsi Elina Silverang rakastaa ulkona liikkumista ja kannustaa siihen myös muita.

Viime vuonna alkanut Pihakoutsien toiminta on ollut alusta alkaen niin suosittua, että sitä on tänä vuonna laajennettu ja laajennetaan edelleen. Tällä hetkellä mukana on kolmisenkymmentä Lumo-taloa Helsingissä. Jotta Pihakoutsien palvelut olisivat mahdollisimman monen saatavilla, jatkossa lähekkäin sijaitsevien talojen asukkaille järjestetään yhteiset treenit.

– Pihakoutsi-toiminnan tarkoituksena on saada asukkaat liikkeelle niin, että nämä voivat yhtaikaa kohottaa kuntoaan, pitää hauskaa ja tutustua toisiinsa. Kynnys mukaan lähtemiseen on matala, kun lähtö on omilta kotinurkilta, kertoo Helsingin Lehtisaaressa Pihakoutsina toimiva Elina Silverang.

Silverang järjestää ulkotreenejä Lumo-kotien asukkaille kerran viikossa. Treenien kielinä ovat suomi ja englanti.

– Mukaan on tullut koko ajan lisää porukkaa. Osa käy treenaamassa viikoittain, mutta treeneihin voi tulla myös kertaluontoisesti.

Lumo Pihakoutsien treenit sopivat kaikille ja kaikenikäisille. Puurtamisen sijaan tavoite on pitää hauskaa yhdessä samalla kun kunto kasvaa.

Treenit sopivat kaikille

Silverang kannustaa kaikkia treenaamaan.

– Treeneihin voi tulla millä kuntopohjalla tahansa. Osallistujien yksilölliset toiveet otetaan huomioon.

Treenit sisältävät sekä aerobista osuutta että lihaskuntotreeniä.

– Saatamme juosta lenkin yhdessä, tehdä juoksuharjoitteita sekä välissä erilaisia lihaskuntoharjoituksia kehonpainolla. Välillä pidämme kahvakuulatunnin taloyhtiön etupihalla tai parkkipaikalla.

Vastaanotto on ollut hyvä: Pihakoutsien treenejä arvostetaan ja palvelua hyödynnetään hyvin. Silverangin mukaan erityisesti perheelliset ovat olleet aktiivisia.

– Joissakin taloissa perheillä on tarkat yhteiset suunnitelmat siitä, kuka vahtii milloinkin kenenkin lapsia, jotta kaikki halukkaat pääsevät treenaamaan.

Vaikka ennakkoilmoittautumista ei tarvita, Silverang kertoo, että hänen oma treeniporukkansa ilmoittelee silti saapumisestaan WhatsAppin välityksellä.

– Tiedän usein melko hyvin ennakkoon, ketkä kaikki pääsevät paikalle, Silverang sanoo.

Treenaaminen sopii kaikille ja kaikenikäisille, sillä puurtamisen sijaan tavoitteena on pitää hauskaa yhdessä, samalla kun kunto kasvaa.

– Lisäksi yritän välillä saada treeniporukan hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Moni onkin kiitellyt, että ryhmässä on mukavampi kokeilla uusia asioita kuin yksinään.

Naapurit tutuiksi

Yhdessä liikkuminen on luonut taloyhtiöihin myös uusia yhteisöllisyyden muotoja. Helsingin kantakaupungin alueen Lumo-taloissa Pihakoutsina toimiva Mimmi Sundman kertoo, että talojen asukkaat ovat selvästi oppineet tuntemaan toisiaan aiempaa paremmin.

– En tiedä kuinka paljon asukkaat muuten ovat tekemisissä keskenään, mutta on ollut hienoa huomata, miten eri-ikäisten naapurusten välillä on löytynyt uusia yhteyksiä. Moni on sanonut, että treenaamisen lisäksi on ollut tosi kiva oppia tuntemaan naapureita. Se on iso juttu Helsingissä, jossa naapureita ei välttämättä aina edes moikata.

Raittiissa ilmassa treenaaminen yhdessä muiden kanssa on vapauttava kokemus, varsinkin jos on istunut koko päivän sisällä.

Fysioterapeuttina toimiva Sundman kertoo, että Lumo Pihakoutsin vetämään treeniin on helppo tulla senkin takia, että pienryhmässä tehty harjoitus on yksilöllisempi kuin isossa joukossa.

– Tahdin ei tarvitse olla niin kova kuin kuntokeskuksissa. Fysioterapeuttina osaan huomioida hyvin treenaajien erilaiset taustat ja katsoa, että liikkeet tehdään turvallisesti.

Myös Silverang painottaa yksilöllistä ohjausta.

– Toimin personal trainerina ja ravintovalmentajana, joten pystyn antamaan räätälöityjä vinkkejä treeneihin tuleville. Monella on elämänmuutostavoitteita, ja autan mielelläni ihmisiä löytämään ulkoilun ja liikunnan ilon.

Lumo Pihakoutsien treenit sisältävät sekä aerobista osuutta että lihaskuntotreeniä. Osallistujien yksilölliset toiveet otetaan huomioon.

Raitista ilmaa matalalla kynnyksellä

Kevään aikana Lumo Pihakoutsien järjestämät treenit suuntaavat yhä useammin ulos – tosin aina eivät ole hurjat lumimyräkätkään estäneet treenien pitämistä ulkona.

– Moni on toivonut juoksutreenejä, ja osa haaveilee ehkä osallistuvansa kesän juoksutapahtumiin. Voimme hyvin treenata vähän tavoitteellisemminkin, jos niin toivotaan. Nyt, kun ulkona on valoisaa ja toivottavasti lämmintäkin, voimme hyödyntää muitakin juoksureittejä kuin kaikkein tavanomaisimpia ja lähimpänä olevia lenkkipolkuja, Silverang kertoo.

Sundman huomauttaa, että ulkona treenaaminen on erilaista kuin sisällä.

– Raittiissa ilmassa treenaaminen on vapauttava kokemus, jos on istunut koko päivän sisällä. Toisaalta samojen liikkeiden tekeminen voi olla haastavampaa ulkona kuin sisällä, sillä ulkona maasto on epätasainen ja sääolosuhteet vaihtelevat.

Tarkoituksena ei silti ole siirtyä ulos väkisin joka kerta.

– Osassa Lumo-taloja on todella hyvä kuntosali. Sitä voi ja kannattaa hyödyntää kesälläkin silloin tällöin. Pienryhmässä ja tutun ohjaajan opeilla kuntosalilaitteista oppii saamaan uudella tavalla hyödyn irti. Ne, joille kuntosali on vieraampi, uskaltavat käydä salilla treenaamassa opittuja liikkeitä myös itsekseen.

Lumo Pihakoutsin viimeiset treenit järjestettiin kesäkuussa 2021.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu