Sisusta ja tuunaa

Koristele koti kukilla

Kesän tullen pistä koko koti kukkimaan. Aitojen kukkien lisäksi anna kodin tekstiilien räiskyä ja kukkia. Älä pelkkää värien ja muotojen tai kahden kukkakuosin yhdistämistä, vaan anna mieltymystesi näkyä!

235x174

Tämän kodin asukkaita ovat innoittaneet luonnon omat monimuotoiset värit, muodot ja kerroksellisuus. Esimerkiksi sohvatyynyjen kuoseissa risteilevät käsin piirretyt kukkien varret ja kukkien utuiset muodot. Ne muistuttavat kevyttä akvarellia ja toimivat hyvin sisustustekstiileissä, joissa liian räikeät värit ja esittävät kuviot aiheuttavat helposti hallitsemattoman sekamelskan tunteen.

Luonnonmateriaalit ovat mukavantuntuisia ihoa vasten. Koristetyynyjen pellava ja puuvilla saavat ihmisen tuntemaan olonsa kodikkaaksi ja olevansa lähempänä luontoa. Aidot materiaalit myös toistavat värejä luonnollisella tavalla.

Luonnonmateriaalit ovat mukavantuntuisia ihoa vasten. Aidot materiaalit myös toistavat värejä luonnollisella tavalla.

Kesää kohti herkullisimmat värit ovat punaisen eri sävyjä kuten vaaleanpunainen, koralli ja persikka. Keltaisen ja vihreän sävyt antavat lupauksen tulevasta kesästä. Kun uusien tekstiilien sävyt pidetään pastellisina ja hillittyinä, ne on helppo yhdistää -olemassa oleviin kalustevalintoihin.

Kukat ruokapöydällä

Tässä kodissa halutaan pitää arkiruokailutilanteet kauniina, mutta myös tarkoituksenmukaisina. Lapsiperheen arki-illat ovat aikataulutettuja lasten ja vanhempien harrastusten takia, joten arkisin ruokapöydälle levitetään iso pellavakangas tai puuvillaliina. Pellavan ryppyisyys ei haittaa, ja likaannuttuaan liinat vain heitetään koneeseen ja otetaan pian uudelleen käyttöön.

Käytä kattauksessa kukkakuosien lisäksi eläviä kukkia. Astiat Stockmann, pellavalautasliinat Lapuan Kankurit, Designers Guildin pöytäliinakangas, Vallila Interior.

– Meillä saatetaan arkena syödä illallisella aikataulujen ja erityisruokavalioiden takia jopa eri ruokia, ja siksi astiatkin saavat olla eriparisia, perheen äiti naureskelee.

Kukkaliinan kanssa sopivatkin hyvin kirpputoreilta löydetyt eripariset kukkalautaset ja yksittäiset kupit. Kristallilasit ovat pitkään olleet trendikkäitä, niitä kannattaa laittaa esille aina kun mahdollista.

Eripariset astiat ja persoonalliset juomalasit herättävät myös kivaa keskustelua ruokapöydässä.

– Jos ruokailuun haluaa rauhallista ilmettä, kattauksen voi perustaa valkoiselle liinalle ja valkoisille lautasille, mausteeksi vain lisätään kukalliset keittokulhot, servetit tai elävät kukat, sisustamista rakastava perheen äiti kertoo.

– Juhlaan sitten taas voi ottaa esille paremman pöytäliinan, sillä saa parhaiten näyttävää ja juhlavaa ilmettä. Valkoiset astiat, hopeiset aterimet ja perityt kirjotut liinat viimeistelevät juhlatunnelman.

Makuuhuoneesta kukkaketo

Makuuhuoneen sisustuksessa kiinnitetään huomiota huoneen levollisuuteen materiaalien, värien ja kuosien myötä. Jotta makuuhuoneissa olisi valoisan aikaan mahdollista nukkua, kannattaa kiinnittää huomiota myös verhovalintoihin. Persoonallista tyyliä hakevalle on kangaskaupoissa laaja valikoima erilaisia kankaita. Jos ei halua herätä kesäaamun valonsäteisiin, verhot voi vuorittaa valon suodattamisen helpottamiseksi.

Koska unen laatuun vaikuttaa moni asia, kannattaa aluksi panostaa laadukkaaseen sänkyyn ja luonnonmateriaaleista valmistettuihin vuodevaatteisiin.

Vaihtelua ja ajankohtaisuutta voi lisätä omaa silmää miellyttävillä kauden väreillä ja kuoseilla. Romanttiset kukkakuosit sopivat makuuhuoneeseen aina.

Näitä etsitään nyt kirppareilta kauniita kattauksia varten

  1. Käsintehty keramiikka. Mitä krouvimpi tai rouheampi kulho tai kuppi, sitä trendikkäämpi ja mielenkiintoisempi.
  2. Kristallit. Hobstar-lasien suosion myötä myös vanhaa kristallia himoitaan.
  3. Kaatimet. Yksittäinen kaadin on helppo sijoittaa kattaukseen.
  4. Lautaset. Varsinkin kukkalautasia ei enää hevin löydä uusina, suuntaa siis mummojen aikaisiin tunnelmiin kirppareilla.
  5. Maljakot. Kerää erilaisia maljakoita, niihin voi sekoittaa valmiita kukkakimppuja.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu